EU:sta ollaan näköjään tekemässä pikkuhiljaa modernia diktatuuria, jota päättäjät eivät tietystikään myönnä, vaan puhuvat demokratiasta.
Demokratia ei merkitse EU:ssa enää juuri mitään.
Monet ihmiset ovat EU:n suhteen vielä ruususen unessa ja heräävät vasta sitten kun asiat ovat todella huonolla tolalla.
Merkillepantavaa on, että valtamediat ajavat EU:n diktatuuri agendaa.
Valtamediahan on juuri tuota suurpääomaa, pientä joukkoa, joita varten koko EU on suunniteltu.
Lissabonin sopimus on kaiken kulmakivi.
Sen eliitti ajaa läpi vaikka väkisin.
Huvittavaa on, että mm. Helsingin Sanomat ei uutisoinut mitään siitä asiasta, että Irlanti äänestää uudelleen Lissabonin sopimuksesta.
Lehti keskittyi kaikkeen muuhun.
Yleensä media jättää tiettyjä asioita uutisoimatta kokonaan.
Juridisesti Lissabonin sopimuksen olisi pitänyt kaatua viime kesäkuussa, kun Irlanti sen äänesti nurin.
Barroso ja Sarkozy mm. kumminkin alkoivat kierrellä ja kaarrella heti, että keksitään "luova ratkaisu" jne.
Koko 400 miljoonan ihmisen unionissa vain 4 miljoonalle annettiin edes mahdollisuus äänestää tuosta sopimushirviöstä, Lissabonin sopimus nimeltään.
EI äänten antajat tyrmättiin sanomalla, "että he eivät ymmärrä koko sopimusta".
Mitä ylimielisyyttä!!
Lissabonin sopimus on noin 3000 sivua lakitekstiä, jossa on alaviitteiden alaviitteitä ja joka on niin kompleksinen, että päättäjät voivat sen avulla muuttaa mustan valkoiseksi ja tarvittaessa päinvastoin.
Lissabonin sopimuksen idea on juuri siinä, että EU päättäjät ovat sorvanneet siitä sellaisen, että EU vallassaolijat voivat muuttaa tuohon sopimukseen vedoten asiat AINA oman etunsa mukaisesti.
Lissabonin sopimus tekee EU:sta liittovaltion.
Se tuo EU:lle presidentin ja ulkoministerin.
Surkuhupaisaa on, että täällä suomessa puhutaan nyt ylpeillen, että Olli Rehnistä pitäisi saada EU:n tuleva ulkoministeri.
Ihankuin sillä olisi jotain merkitystä, että onko EU:n ulkoministerinä suomalainen!?
Olli Rehn ajaisi ulkoministerinä VAIN EU:n etua, EI suomen etua.
Olisi aika herätä todellisuuteen, eikä olla hyväuskoinen hölmö.
EU:ta mainostettiin, "että se on vain viaton talouyhteisö ja matkustaminen helpottuu jne. pientä mukavaa".
Nyt EU:n todelliset kasvot alkavat pikkuhiljaa paljastua ja ne kasvot ovat diktatuurin ja tyrannian kasvot.
Olihan Neuvostoliittokin demokratia Neuvostoliiton päättäjien mielestä.
Suomella ei ole enää yhtään enempää sananvaltaa asioihinsa, kuin oli esim. Virolla Neuvostoliittoon kuuluessaan.
Nyt tilanne on kansalaisten kannalta vain paljon huonompi, sillä teknologia mahdollistaa kaikenlaisen tarkkailun ja DDR ja Stasi näyttää nykykyttäysmenetelmien valossa lastenleikiltä.
Koko ajan EU maihin on alettu kyttäämään ihmisiä heidän "oman turvallisuuden tähden" ja kaventamaan kansalaisoikeuksia, kansalaisten "turvallisuuden tähden tietysti" ja tietysti "terrorismin" ehkäisemiseksi.
Vuoden alusta aletaan jokaisen passinhakija sormenjälkiä keräämään ja luodaan sormenjälkitietokanta.
Britannia kerää jo ihmisten DNA näytteitä ja loogisesti suomessakin aletaan keräämään niitä "turvallisuuden" nimissä.
Lissabonin sopimus ei anna EU:n osavaltioille enää mitään erioikeuksia, vaan kaikki lait pyritään saattamaan samalle tasolle, eli voitte odottaa kansalaisoikeuksien polkemista jatkossa suomessa ja kaikenlaisen kyttäämisen ja valvonnan lisääntymistä.
EU:ssa ollaan myös jo varauduttu sisäisiin levottomuuksiin, kun ihmiset huomaavat minkälaiseen diktatuuriin ollaan jouduttu.
Sitä varten on luotu nämä "nopean toiminna joukot" joiden tehtävä on "sisäisten konfliktien tukahduttaminen".
Kreikan mellakoiden tapaiset jutut hoitaa tulevaisuudessa nämä "nopean toiminnan joukot" väkivallalla.
Ja Kreikkaan lähetettäisiin esim. Virolaisista ja Ranskalaisista koottu yksikkö käyttämään väkivaltaa, sillä kreikkalaiset tuskin ampuisivat omia maanmiehiään.
Tänään EU parlamentissa kaatui EU komission ajama uusi "työaikalaki", joka on käytännössä orjatyölaki, eli tulevaisuudessa on odotettavissa 12 tunnin työpäiviä nälkäpalkalla.
Laki kaatui nyt, mutta jos komissio jotain haluaa, niin se sen ajaa keinolla tai toisella lävitse.
EU:ssa EI ole demokratiaa enää juuri ollenkaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen täysin samaa mielltä kanssasi. Ihmettelen tätä EU.n työaikalain hylkäämistä. Mielestäni tämä laki oli merkittävin laki mitä palkansaajan kohdalle EU:ssa on tullut. Ja kas kuinka tiedotusvälineet tähän suhtautuvat. Iltapäivälehdissä ei mainuntaa. Ylen TV-uutisisa nopea maininta lain epäämisestä. Kyllä tiedonjako on täysin pimennetty nykyään. Ilmeisesti elämme jo diktaruusissa huomaamatta sitä itse. Näin sen täytynee olla.
Jos EU:sta tulee liittovaltio, jos siis Lissabonin sopimus hyväksytään, niin tämäkin laki tulee varmasti suomeen, meidän "turvallisuutemme" tähden.
http://www.itviikko.fi/tietoturva/2008/10/06/salainen-urkintarekisteri-etenee-britanniassa/200826040/7
Minusta tuollainen on jo puhdasta totalirismia!
EU:han on vapaamuurarien luomus.
EU:ta voidaan mieltää myös Evil Union.
Eli pahuuden unioni.
Tässä vapaamuurarien jumalan kuva.
http://www.preachtheword.com/cults/freem09.jpg
niin sitten seuranta ja kontrolli on täydellistä
tätä ajaa kaikkien asioiden ajaminen suomessakin luottokortille/sirujen taakse..
mutta uppoaa EU-kansalaisiin tällaiset työaikalait. Tällaista huuhaata ei yksittäisissä sivistysvaltioissa monikaan kehtaisi säheltää, mutta EU:ssa kyllä. Järjetöntä touhua.
Ja suomalaiset puuhaavat apinan raivolla kuntauudistusta, kuprua ja paras hanketta. Hölmöläisten peitonleikkuuta, jossa kakku ei todellisuudessa kasva, vaan lässähtää loppukin tulevan laman myötä. Kakusta leikellään vain lopulta angloamerikkalaisen noin parikymmentä vuotta sitten jo huonoksi havaitun NPM-mallin mukaisia siivuja. Voi tätä älyttömyyksien määrää hyvinvointivaltion raunioilla ja EU:n pahvikulisseissa...