Katainen kertoo väärää tietoa 1990 lamasta

Hän väittää, että tuolloin oli kysy vain suomalaisesta lamasta. Kyllä maailmalla oli menossa taantuma, mutta se osui myös silloin samaan ajankohtaan, kuin Suomen lama.

Suomessa lama johtui tolkuttomasta ulkomaisen valuuttalainanotosta ja ilman vakuuksia annetuista lainoista. Suomi joutui syvään lamaan, kun se ei saanut jatkaa velanoton tiellä tai lainoilta perittiin korkeita korkoja. Suomi aleni luokituksessa rutusakkiin.

Suomi tekee parhaillaan tietään samaan ojaan. Silloinkin maassa keskustajohtoinen Ahon hallitus ja nytkin on keskustajohtoinen Vanhasen hallitus. Valtiovarainministereina molemmissa kokoomuslaiset. Ensiksi Viinanen ja nyt Siilinjärven teini Katainen.

Kataiselle valmistellaan eläketyöpaikkaa nuoresta iästään huolimatta. On selvää, että Elinkeinoelämän Keskusliitto on antanut ryhmille työtä, joilla Suomelle vaarallinen teini saadaan sivuun. Jokin eläkevakuutusyhtiö varmaan tarvitsee johtoonsa punaposkisen siloposkisen keikistelijän.
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lamasta mitään..
niinkuin koko porvarihallitus on meneen talven lumia
työministerinä on sellainen joka EI eduskuntavaaleissa saanut edes PAIKKAA EDUSKUNTAAN kun ei saanut TARVITTAVIA ÄÄNI KANSALTA...

Äänestä

kyllä se lama alkoi Suomen sisältä,
suomen on pitänyt aina määräajoin devalvoida, jotta laivanrakennus-, paperiteollisuus ja maatalous pärjää ja saadaan raha palkansaajilta.

-90 luvulla, paremminkin -80 luvun lopussa, alkoi taasen ole paineita valuutan arvon muutokseen,
eli alettiin "sekoilemaan".

Samaan aikaan sattui myös Neuvostoliiton hajoaminen josta Suomi kärsi eniten.

EI olut mitään lamaa maailmanlaajuisesti, siihen aikaan kun se Suomessa alkoi 1989.

Äänestä
  • joka syvensi Suomen taantumaa ja johti lamaan. Suomi olisi selvinnyt taantumasta suhteellisen helposti. Väärä oikeistopolitiikka ja väärät ratkaisut aiheuttivat sen, että Suomi meni lamaan ja sai puoli miljoonaa työtöntä.

    Samaan pyrkii Katainen, oikeistopolitiikkona, koska kapitalisinen Suomi tarvitsee työvoimareservin. Käytännössä on niin, että edelliset valtiovarainministerit olivat panneet Suomen kasvuun ja työvoimareserviä ei ollutkaan enää käytössä.

    Tämä korostui erityisesti, kun ammattiliitot tekivät erinomaisia palkkaratkaisuja. Palkat nousivat. Suomella ei ollut käyttökelpoista työvoimareserviä, jolla olisi voinut pelotella. Avoimiin työpaikkoihin ei ollut työntekijöitä.
    Oikeistohallitus, siis Vanhasen ja Kataisen yhteishallitus päätti tukea työnantajia tehdä Suomeen omakutoisen laman. Ja saikin, mutta sitten tulikin maailmalta suurempi peikko. talous- ja finanssikriisi, joka moninkertaistaa Suomen ongelmat.

    Velkataakka tulee kasvamaan suuremmaksi kuin 1990-luvun oikeistohallituksen aikana. Valtio otti tuolloin uutta velkaa 10 miljardia euroa ja nyt on tiedossa, ennenkuin laman syvyys on edes näkyvissä, vähintään 5 miljardin euron tarve.

    Katainen uhoili viime kesänä, että Suomen pitää pitää tulot ja menot tasoissa. Tulevien sukupolvien ei pidä maksaa hänen ottamiaan lainoja. Lyhyeksi jäivät Kataisen ilot. Perustuivatkin hämäykseen. Katainen tiesi, että nurkan takana on kaaos.

    Montakohan pöytäkirjanotetta Siilinjärvellä kirjoitetaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Hän väittää, että tuolloin oli kysy vain suomalaisesta lamasta. Kyllä maailmalla oli menossa taantuma, mutta se osui myös silloin samaan ajankohtaan, kuin Suomen lama.

Suomessa lama johtui tolkuttomasta ulkomaisen valuuttalainanotosta ja ilman vakuuksia annetuista lainoista. Suomi joutui syvään lamaan, kun se ei saanut jatkaa velanoton tiellä tai lainoilta perittiin korkeita korkoja. Suomi aleni luokituksessa rutusakkiin.

Suomi tekee parhaillaan tietään samaan ojaan. Silloinkin maassa keskustajohtoinen Ahon hallitus ja nytkin on keskustajohtoinen Vanhasen hallitus. Valtiovarainministereina molemmissa kokoomuslaiset. Ensiksi Viinanen ja nyt Siilinjärven teini Katainen.

Kataiselle valmistellaan eläketyöpaikkaa nuoresta iästään huolimatta. On selvää, että Elinkeinoelämän Keskusliitto on antanut ryhmille työtä, joilla Suomelle vaarallinen teini saadaan sivuun. Jokin eläkevakuutusyhtiö varmaan tarvitsee johtoonsa punaposkisen siloposkisen keikistelijän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu