Ihminen on lähes koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt helpottamaan työtänsä kehittämällä työkaluja. Aikojen alusta asti ihmiset valmistivat työkalunsa itse yhteisöään varten. Näin työkalut vastasivat aina niitä tarpeita joita yhteisöllä oli.
Tietokone oli myös työkalu. Sen oli tarkoitus helpottaa tiedonkäsittelyä.
Valitettavasti kaikki tämä muuttui vuonna 1975, kun Yhdysvalloissa perustettiin yhtiö nimeltä Microsoft. Tietokoneen perusidea lensi ikkunasta ulos ja tilalle tuli idea mahdollisimman suuresta tuotosta. Microsoft aikoi lyöttäytyä yhteen tietokoneita valmistavien yritysten kanssa. Muutamien saunailtojen ja konjakkien jälkeen oli sopimukset hierottu ja vieläpä siten että Microsoftin tuotteet vakiinnuttivat paikkansa ei yhden tai kahden vaan kaikkien tietokonevalmistajien mukana tulevana ohjelmistona.
Tietokone eli kulta-aikaansa juuri noina vuosina. Microsoftin tuotteet levisivät räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Ihmiset tottuivat niihin. Muutakin olisi ollut tarjolla, mutta suurella rahalla tehdyt sopimukset pitivät huolen siitä että ihmisten edessä olisi lähes poikkeuksetta Microsoftin ohjelmisto. Ja hyvä näin. Olivathan ihmiset jo tottuneet niihin ja kukapa haluaisi luopua totutuista tavoista. Microsoft oli saavuttanut monopolin tietokoneiden parissa.
Jos joku ei tiedä mikä on monopoli, kannattaa aiheesta lukea tässä vaiheessa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monopoli
Vuonna 1990 tiedonkäsittely otti kuitenkin ison askeleen kohti parempaa. Lontoolainen kehittäjä Tim Berners-Lee kehitti World Wide Webin. Oli luotu ehkä paras työkalu mitä ihminen on koskaan olemassaolonsa aikana kehittänyt. Ehkä parempi kuin pyörä. Microsoftin monopoli kuitenkin johti siihen että Internet Explorer selaimen suuri käyttäjämäärä saneli miten World Wide Webiä tulisi kehittää, vain 5 vuotta WWW:n keksimisen jälkeen. WWW:n kulta-aika alkoi sekin harmittavasti Microsoftin talutusnuorassa. Microsoftista ja tietokoneesta oli tullut synonyymi.
Tässä vaiheessa on syytä huomioida seuraava: Microsoft on osake-yhtiö ja osakkaiden ainoa tavoite on maksimoida tuotto. Jos laittamalla tietty summa rahaa markkinointiin ja lahjontaan saavutetaan moninkertainen voitto, näin tehdään etiikasta viis. Johtoportaan tuottoa voidaan kätevästi kasvattaa ostamalla tietoturvayrityksen osakkeita ja heikentämällä Microsoft tuotteen tietoturvaa. Kuluttaja ostaa tietokoneen johon "tarvitaan lisäksi" tietoturvaa parantavia ohjelmistoja.
Nyt olemme saavuttaneet sen pisteen että meille pakkomyydään tietokoneen mukana kallista ohjelmistoa joka on ei vain huonolaatuista, vaan myös tahallisesti tehty vialliseksi. Näitä vikoja voi toki paikkailla lisäohjelmistolla tai palvelulla mutta se myös maksaa extraa.
Mieltäni on pitkään askarruttanut kysymys. Miksi me annamme tämän tapahtua? Miksi meidän pitäisi katsoa sivusta kun meidän elämäämme helpottavat työkalut valmistetaan tahallaan viallisena ja puutteellisena ja sitten yritetään pakottaa maksaamaan lisää niiden korjaamisesta. Kyllä työkalulla pitää olla takuu ja sen täytyy toimia kunnolla ilman mitään lisämaksua.
Ja miksi pitäisi hyväksyä se että työkaluksi tarkoitettu laite pidetään tiukasti valmistajan remmissä ja käyttöoikeuksista määrää joku muu taho kuin käyttäjä itse? Eihän meidän täydy lukea ja allekirjoittaa monisivuista käyttöoikeussopimusta valmistajan kanssa ostaessamme vasaran ja nauloja. Miksi siis pitäisi hyväksyä käyttöoikeussopimukset tietokoneissa?
Miksi jotkut meistä haluavat maksaa 100-300 euroa ohjelmistosta jonka ei edes kuuluisi olla olemassa?
Ennen kaikkea, miksi katsomme kädet taskuissa kun amerikkalainen monopoliyritys alkaa sanelemaan meidän oikeuksia?
http://www.microsoft.com/finland/pr/press/vanhanen_livedu_170108.mspx
Jee! "Ilmainen lahja".. Tuo "ilmainen lahja" Suomen kouluille tarkoittaa sitä että koulujen tulevat tietokone hankinnat on käytännössä sidottu Microsoftiin. Se tulee meille kalliiksi. Koulut ovat meidän suomalaisten julkisilla varoilla rahoitettu, mutta joiden tietotekniikan opetuksen sisältö on nyt käytännössä amerikkalaisen monopoliyrityksen päätettävissä.
"Käyttäjillä on kuitenkin täydet oikeudet hallinnoida käyttäjiensä sähköpostitilejä."
...että siihen on sentään oikeudet.
Olisiko meidän jo korkea aika avata silmät?

Vastaukset 1
Vanhimmat
hankkinut tietokoneen, kun et tunne saavasi rahoillesi vastinetta?