Näin tässä jokin aika sitten seuraavanlaista unta, joka jäi pysyvästi mieleeni. -Olin vuoren rinteellä ja katselin suurta vesiputousta, kuin Niagaran putoukset. Yhtäkkiä tuli kolminkertainen maanjäristys. Sitten Aurinko näytti kirkkaan punaiselta ja toisella puolen taivaankantta oli kuunpimennys samaan aikaan. Niiden välissä hohti jokin kirkas Tähden näköinen, kuin kirkas keskipäivän aurinko. Pelästyin, ja aloin rukoilla Jumalaa siinä unessa.Eräs tuttavani siinä unessa alkoi uskoa sillä hetkellä Jumalaan ja sain rukoilla hänen puolesta, että hän sai pelastua. -Sitten kuului ääni, joka sanoi: Nämä ovat viimeiset uhrit.
- Kysyisinkin nyt, onko Raamatussa jotakin tähän uneen liittyvää, ja mistä tässä unessa voi olla kysymys. Itse en mitenkään pelkää maailmanloppua, mutta uni pisti miettimään.
- Kysyisinkin nyt, onko Raamatussa jotakin tähän uneen liittyvää, ja mistä tässä unessa voi olla kysymys. Itse en mitenkään pelkää maailmanloppua, mutta uni pisti miettimään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tähän Raamatun kohtaan. Jooel.2:29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. 30. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa; verta ja tulta ja savupatsaita; 31. aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. 32. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu... Kannattaa lukea koko Joelin 2 Luku. Siellä mainitaan selvästi ennustus Ydinohjuksista. 2:3. Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljissä poltava liekki. Niikuin Eedenin puutarha on maa sen edessä, sen jäljessä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut....
Ymmärsin että Joelin kirjassa kerrotaan tapahtumista ennen Heeran päivää. Siinä puhuttiin sodasta Josafatin laaksossa, Israelin kansan paluusta maahansa, joka oli jo tuhottu aiemmin. Hengen vuodatus tapahtui helluntaina ja vaikuttaa uskovissa ( pakanat ja juutalaiset)loppuun asti. Joelin näkökulmasta siinä puhutaan tulevaisuudesta, mutta meidän näkökulmasta menneistä ajoista, kun Israel tuhoitui Persialaisten ja Roomalaisten ynnämuiden hyökkäyksissä, ja että Jeesuksen jälkeen herra vuodattaa Henkensä kaikille ihmisille.
- Mistä historiallisesta sodasta puhutaan Josafatin laaksossa?
lääkäriin sillä vain ammattiauttaja voi antaa kunnon lääkkeet sinulle jotta et näkisi noita jumalattpomia uniasi ja että kehtaat niitä julki tuoda.
Alkoi uskoa...ja unesi.
Tämän sukupolven silmät on tuon kaiken näkevä.
Myöskin kieltäjä pelkuri. pillerin syöttäjät.