miten pitää jouluavustusta hakea sossusta? Pitääkö sinne olla kaikki tulot ja menot niinku toimeentulohakemukseen?
Onkohan liian myöhäistä hakea enään?
Onkohan liian myöhäistä hakea enään?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olemassakaan mitään jouluavustusta.
Täälläkin siitä muistutettiin oikein paikallislehden etusivulla, ettei ihmiset turhaan tuki hakemuksillaan sosiaalitoimistoa. " Toimeentulotuki ei tunne sellaisia käsitteitä kuin joulu tai muutkaan pyhät, eikä näin ollen niihin myöskään mitään ylimääräistä myönnä" ilmoitti siis lehdessä paikallinen sosiaalitoimenjohtaja.
Samaisessa jutussa kehoitettiin vähävaraisia kääntymään hyväntekeväisyysjärjestön ja mm pelasturarmeijan leipäjonojen puoleen.
Villit huhut ovat kertoneet, että vähävaraisille perheille kaupunki lahjottaisi jouluksi ruokakortteja, mutta en ole koskaan ketään vähävaraista perhettä tavannut joka sellaisen olisi saanut ( paitsi diakonialaitokselta 20e ruokakortti, tosin loppuvat jo kättelyssä joten vain murto-osa tarvitsijoista sen on onnistunut saamaan). Itse olen sairaseläkkeellä oleva yh, tili miinuksella ja lapsilisästä laskujen jälkeen jää 25euroa jonka pitää riittää ensivuoden puolelle 4 päivään asti.
Ihan tuttu juttu jo sairastumisesta saakka, kolmas vai neljäskö joulu jo menossa niin, että jouluruuat syödään vasta uudenvuoden jälkeen kun eläke tulee ja lahjoja ja kuusta yms turhakkeista ei edes haaveilla.
Mutta hyvin jaksaa kun mielessä siintää vielä ennen manalan majoille siirtymistä päästä muuttamaan suomesta pois ja siihen kannustan kaikin keinoin lastakin joka on jo siinä iässä, että ymmärtää ettei elämää kannata heittää hukkaan maassa, jossa normaali työlläkään ei koskaan voi saavuttaa taloudellisesti kohtalaistakaan elämää ja jos sairastuu, menetät aivan kaiken, ihmisarvosta lähtien.
Naiset, parasta on tutustua mieheen, joka tienaa hyvin ja voi elätää. Itse muutin Prahasta Suomeen, en saanut koskaan töitä, olen työttämänä jo 8v, ei työmarkkinatukea, en saa koskaan mitään avustusta, enkä saanut- koska se on tarveharkkintaista. Miehella on tuloja noin 2000euroa, ja tiuka tekee, kun on paljon laskut, kulutusvelat, hänellä 2 lasta, kotona 2 kissa, 2 autot- kun pohjoisessa ei pärjää ilman autoa kun asumme keskellä metsää, mutta ei koskaan ollut nälkä, ja olutta, snapsia, tupakkaa on myös. Eli mun elämä on sellainen keskiverto. Ei rikas, mutta ei tilanteessa, mistä kirjoitatte. Kannattaa siis mennä naimisiin.
en myy sieluani.
En ikimaailmassa mene ainakaan rahan takia naimisiin!!! Miksi pirussa ottaisin jonkun miehen körilään pilaamaan elämäni? Onneksi täällä voi elää ilman ukkoa, kun yksinäisistä naisista saattaa yhteiskunta huolen pitääkin.
"Mutta hyvin jaksaa kun mielessä siintää vielä ennen manalan majoille siirtymistä päästä muuttamaan suomesta pois ja siihen kannustan kaikin keinoin lastakin joka on jo siinä iässä, että ymmärtää ettei elämää kannata heittää hukkaan maassa, jossa normaali työlläkään ei koskaan voi saavuttaa taloudellisesti kohtalaistakaan elämää ja jos sairastuu, menetät aivan kaiken, ihmisarvosta lähtien."
Muuta ihmeessä! Älä emmi vaan muuta ihmeessä aivan heti! Elämä on tässä jä nyt eikä missään manalan majojen eteistiloissa. Suotta surkuttelet täällä. Jossain maassa on sinulla paremmat oltavat. Valitse vain maa ja tilaa matkalippu. Sossu maksanee kun perustelet.
lahjakorttia.Itse sain "mutkan" kautta tietää että sosiaalitoimisto jakaa kortteja vähävaraisille.Siltikään en olisi saanut sitä ellen itse pyytänyt!Ja perheessä kaksi työtöntä aikuista ja lapset.Todistetuksi tuli että aina ptää itse tietää etuuksista.Tullaankin kysymykseen että miten voi tietää jotain jos siitä ei tiedoteta!!
Soppala ei suoraa itse myönnä mitään jouluavuja mutta heillä kiertää joka vuosi spr:n lista jolle he laittavat joitakin nimiä.Määrä on ihan kuntakohtainen.Sitten laittavat spr:ä postissa kortit tai tuovat kotia.Miellä 4 henk. perhe sai 70€ sieltä joten kyllä lämmitti taas köyhän mieltä.Myös pelastus armeija jakaa noit avustuksia joka vuosi.Heiltä on mhdollista myös saada kun ottaa yhteyttä.¤ henk. perhe sai tänä vuonna 80€.Siis täällä Keski-Suomen suurkaupungissa.En tiedä miten muissa kunnissa ja kylis jaetaan.Mutta rohkeasti kysymään näistä niin varmasti hieman helpottaa.Muistaa vaan ottaa tulo tietoja mukaan ja päätöksiä tuloista ja menoista.