satunnais/stressitupakoinnin lopettaminen

Onko kellään kokemusta tällaisesta? en ole koskaan polttanut päivittäin, ja muutamia vuosia sitten olin vielä sellainen juhlapolttaja, joka poltti pari muilta pummittua tupakkaa viihteellä olleessaan, ehkä kerran parissa kuukaudessa, joten en mieltänyt itseäni polttajaksi ja tuskinpa sillä olikaan suurta terveydellistä merkitystä. Kolmisen vuotta sitten hengasin jonkun aikaa tupakoivan miehen kanssa, suhde päättyi, mutta sen jälkeen oli syntynyt joukko uusia tilanteita, joihin liitän tupakan, erityisesti stressaavat hetket, joita väistämättä syntyy työelämässä ja ihmissuhteissa.

Parhaimmillaan menee edelleenkin joskus pari-kolme viikkoa (tänä vuonna enimmillään kuukausi alkuvuodesta) kokonaan ilman tupakkaa sen käymättä edes mielessä, eikä sitä edelleenkään pahimmillaankaan mene joka päivä vaan stressipäivinä ehkä viisi (heitän yleensä loppuaskin pois kun tilanne on ohi), noita päiviä voi sitten olla tyypillisesti viikossa yhdestä neljään. Kuitenkin se harmittaa, ja tiedän, että jatkossa tulee olemaan tiukkoja työputkia tai ihmissuhdetilanteita, jolloin tuota stressiä on pidempiä jaksoja yhteen mittaan, jolloin on aina riski, että se jää kokonaan päälle. Lisäksi polttamisen määrä on minusta nyt sellainen, etten voi rehellisesti sanoa olevani täysin satunnainen polttaja. Jonkunlainen psykologinen addiktio tässä näkyy pääaasiallisesti olevan, koska rentoutuneena ei sitä tee mielikään.

En tunne montaa samanlaista, vaikka olen sen käsityksen saanut että esim eräät poliitikot ovat tällaisia polttajia.

Kapakkapolttaminen on tietysti toinen onglema, mutta käyn viihteellä tupakoivien ihmisten kanssa niin harvoin nykyään, hyvä jos pari kertaa vuodessa, että senkin luultavasti hansakaisin jos saisin tuon stressipolttamisen loppumaan.

Onko kellään vinkkejä tällaiseen tilanteeseen? Miten itse olette toimineet?
0280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

stressisavut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu