Nyt kirjoitan minä.
Anteeks eihän kukaan vain loukkaantunut?
Anteeks eihän kukaan vain loukkaantunut?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
heitä viestiä tiskiin, voorumi on vapaa
Saatanan vihat päällesi!
Ihan virkistävänä vaihteluna olet palstan kireässä ilmapiirissä :)
Olisiko sinulla jotain ilosanomaa tuotavana?
Luukas 2
Jeesuksen syntymä
1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. [2:1-21: Matt. 1:18-25]
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. [1. Sam. 16:1; Luuk. 1:26]
5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. [Luuk. 1:27]
6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika,
7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,
10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. [Jes. 9:2]
11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. [Ks. selitystä Matt. 1:16.] [Jes. 9:5; Matt. 2:1-6]
12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."
13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: [Ps. 148:2; Dan. 7:10]
14 -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. [Ps. 19:2; Jes. 6:3; Luuk. 19:38 | Jes. 9:6, 52:7; Room. 5:1]
15 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti."
16 He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
17 Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu.
18 Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.
19 Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. [Luuk. 2:51]
20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. [Luuk. 5:25, 7:16, 13:13, 17:15, 18:43]
1.
Kas, yöllä paimenille
taivaan enkeli
sanoman pelkääville
suuren ilmoitti.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
2.
Jo syntyi ennustettu
meille Messias,
tuo kauan odotettu
Kristus-kuningas.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
3.
Ja viestin tuojaan yhtyi
kuoro enkelten,
kun Kristus tänne syntyi,
autuus ihmisten.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
4.
Hän luopui taivaastansa,
syntyi köyhäksi
ja teki aarteillansa
meidät rikkaiksi.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
5.
On tullut Herra taivaan
palvelijaksi.
Näin Luoja suostui vaivaan,
luodut lunasti.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
6.
Soi aina kiitoksemme,
Isä armias,
kun Vapahtajaksemme
annoit ainoas.
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
7.
Ja kiitos, armon tuoja,
Kristus, kuningas,
ja uuden toivon luoja,
Henki laupias!
Eijaa, laulakaa!
Lunastetut olemme
kahleista kuoleman.
Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1871.
Siunattua joulun aikaa sinulle !
Päiväkodissa kysyttiin lapsilta,että miksi Marian ja Joosefin piti mennä Beetlehemiin.
Eräs pikkutyttö sanoi tietävänsä:Maria ja Joosef menivät Beetlehemiin hakemaan veronpalautusta!