Kukaan ei pidä nyt palkansaajien puolia?

Olettekos tehneet tällaisen vakavan huomion, SDP:n ollessa oppositiossa on yrityksissä työntekijöitä kohtaan asenteet muuttuneet tosi koviksi ja jyrkiksi, työntekijöitä kohdellaan, kuin pelinappuloita ja niitä irtisanotaan, lomautetaan ja pistetään kilometritehtaalle. Suomen valtiokin osallistuu tähän operaatioon tuottavuusohjelman nimissä.

SDP on pitänyt aina hallituksissa ollessaan työntekijöiden puolia ja noussut vastarintaa, jos vähänkään on porvaripuolueiden taholta työntekijöiden asemaa yritetty heikentää. Tämä Valtion tuottavuusohjelmakaan ei pitänyt olla irtisanomisohjelma, mutta tämä porvarihallitus muutti tämän tuottavuusohjelman irtisanomisohjelmaksi ja lisäsi vähennettäviä työpaikkoja valtiolta 4000.

Kokoomuksen ja keskustan taholta aina työreformiajatus elää, sitä ei kuopata koskaan, kuin Tupoa. Tämä viimeisin Nokia Oy:n tempaus pistää pihalle Nokia Oy:ltä kaikki 15-vuotta työtä tehneet ja tietty pääkaupunkiseudulta. Kehittyvien Maakuntien Suomessa ei pääkapunkiseutu näyttele tärkeää roolia, muuten kuin valtio-osuuksien maksajana maakuntiin. Tähän pellolleajojahtiin Nokia Oy tarjoaa oikein eropaketteja näille ammattinsa osaaville työntekijöille ja joilla on ollut Nokialla työpaikka 15-vuotta.
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aina työläisen puolia:

"Voin hyväksyä sen omassa maassani, että Kokoomuksen tai Keskustan kaltaiset puolueet ajavat markkinaliberalismia. Se on niiden luonto. Mutta se, että SDP, jota on totuttu pitämään työväestön puolestapuhujana, on astunut samaan kelkkaan... se on rikos jota en tule koskaan antamaan anteeksi.

SDP:n ja sen (Vanhasen I:n hallituksen) työministeri Filatovin luoma nk. orjatyölaki on poistanut suomalaisilta inhimillisen työttömyysturvan. Joutuessasi työttömäksi sinut voidaan määrätä palkattomaan pakkotyöhön - tätä kutsutaan nimellä "työvoimatoimenpide" - tai menetät perusoikeutesi omaisuuteesi ja ihmisarvoiseen elämään.

SDP! Ihmetteletkö edelleen, miksi kannatus laskee, kenelle kellot soivat? Älä kysy, kenelle kellot soivat, sillä ne soivat sinulle, SDP.

Työtätekevänä "tukarina" olisin odottanut puolueelta sitä, että työttömyysturvastani olisi pidetty huolta. Sitä, että jos olosuhteet tästä kovastikin huononisivat, minulla olisi vaihtoehto sanoa "kiitos ei".

Nyt - SDP:n luoman järjestelmän vuoksi - vaihtoehto palkalliselle työlle on palkaton pakkotyö. Vaihtoehtoa ei käytännössä ole. "

Että näin puolustaa sdp työläisiä!

Äänestä
  • työttömänä ei tulisi mieleenkään äänestää sdptä enään ikinä, sellaista paskaa se typ on.

    Äänestä

Olen oikea työmies, olen ammatissani pätevä, en tarvi liittoja, nytkin kysytään moneen paikkaan töihin ja tarjotaan hyvää palkkaa, mutta jos työt loppuu, kuulun loimaan liittoon tai voin alkaa yrittäjäksi.

Katsokaas kun ymmärrän sen asian että minun tekemä työ on tuotettava, sen pitää maksaa ne kulut mitkä aiheutan työnantajalleja vielä tuotettava voittoa, miksi muuten työntekijöitä otetaisiin?

Nythän siivotaan kaikki siipeilijät ja sairaslomaa hakevat, sekä paskat työntekijät, ei hyvillä miehilla ole mitään hätää, niistähän on pulaa, eikä niistä työnantaja luovu.

Turhaa valitusta teidän valituksenne, olisitte olleet ammateissanne päteviä niin ei mitään hätää

Ja sen olen myös huomannut että kun on jonkun liiton kirja taskussa, jutut perustuu vain työnantajan riistämiseen, oma osaaminen voi olla mitä vain, yleensä peukalot keskellä kämmentä.

Onhan Demareiden jäsenkirja käynyt kunnissa aina ennen insinöörin tai sosiaalikasvattajan papereista, mutta sekin aika tulee kun kunnat saneerataan, ja se on hyvä juttu.

Onneksi demareista aika ajaa ohi, suuret ikäluokat jää eläkkeelle, kannatus tippuu ja Neuvostoliittokin kaatui jo aikoja sitten

Äänestä
  • Töitä piisaa, teen niitä vain kuutamolla.
    Pientä bonusta saan ytk:sta.
    Eli antaa laman tulla, olen valmis.

    Äänestä

  • Ent. demari kirjoitti:

    Töitä piisaa, teen niitä vain kuutamolla.
    Pientä bonusta saan ytk:sta.
    Eli antaa laman tulla, olen valmis.

    Kuka hullu nyt omasta työpanoksestaan Suomessa maksaisi mielellään veroja valtiolle, eihän niitä maksa suurtuloisetkaan pääomatuloilla elävät. Tavalliselle duunarille tämä verojen kierto vaan on tehty vaikeammaksi, kuin näille tosirosvoille. Suomessa on epärehellisyys kunniassa ja hallituksessammekin istuu rikostaustaisia ministereitä, niin miksi tavallisen tallaajan sitten pitäisi tätä rehellisten polkua kulkea.

    Äänestä

  • Olivatko kaikki 750 henkilöä ammattitaidottomia. Sen tiedän että heistä oli porvareita ainakin 85%, Nokia Netforgsin tehdas päätettiin lopettaa Espoon Leppävaarasta! Tiedän 40v työyrani kokemuksella, että tänä päivänä mikään yritys ei pidä ns. suojatyövoimaa, vaan kaikki ovat alansa ammttimiehiä. Vain osa-aikaset kiireapulaiset ovat yleensä ovat monilta osin vajaita ammttitaidoiltaan. Osaksi johtuu monilta osiltaan, että ei oikein mihinkään työhön ole kotiutut ja ammattitaito ei päässyt karttumaan. Yleensä käsiala paranee kovalla työnteolla ja harjoittelulla. Olipa homma mikä tahansa.

    Äänestä

Valtion suojatyöpaikkoihin pesitynyt toimettomia loisia. Demujen pitkällä valtakaudella. Iän mukaan vähäinenkin työteho laskee, mutta liksa nuosee. Kortistoon, nauttimaan omista turvaverkoistaan.(siis huononnuksista)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nokian porvari kirjoitti:

Olettekos tehneet tällaisen vakavan huomion, SDP:n ollessa oppositiossa on yrityksissä työntekijöitä kohtaan asenteet muuttuneet tosi koviksi ja jyrkiksi, työntekijöitä kohdellaan, kuin pelinappuloita ja niitä irtisanotaan, lomautetaan ja pistetään kilometritehtaalle. Suomen valtiokin osallistuu tähän operaatioon tuottavuusohjelman nimissä.

SDP on pitänyt aina hallituksissa ollessaan työntekijöiden puolia ja noussut vastarintaa, jos vähänkään on porvaripuolueiden taholta työntekijöiden asemaa yritetty heikentää. Tämä Valtion tuottavuusohjelmakaan ei pitänyt olla irtisanomisohjelma, mutta tämä porvarihallitus muutti tämän tuottavuusohjelman irtisanomisohjelmaksi ja lisäsi vähennettäviä työpaikkoja valtiolta 4000.

Kokoomuksen ja keskustan taholta aina työreformiajatus elää, sitä ei kuopata koskaan, kuin Tupoa. Tämä viimeisin Nokia Oy:n tempaus pistää pihalle Nokia Oy:ltä kaikki 15-vuotta työtä tehneet ja tietty pääkaupunkiseudulta. Kehittyvien Maakuntien Suomessa ei pääkapunkiseutu näyttele tärkeää roolia, muuten kuin valtio-osuuksien maksajana maakuntiin. Tähän pellolleajojahtiin Nokia Oy tarjoaa oikein eropaketteja näille ammattinsa osaaville työntekijöille ja joilla on ollut Nokialla työpaikka 15-vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu