mitä eläimen

Onko eläin sinulle kuin esine, ihmistä alempi, melkein tasaveroinen,tasaveroinen vai ylempi kuin ihminen? Kiinnostaisi saada perustelut mukana.
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on huomannut saman. Se istuu samoissa
paikoissa kun minä ja nukkuu. Usein nukutaan
vierekkäin.

Äänestä

Tasaveroinen, jos siltä löytyy aivot ja tietoisuus.

Perusteluina käyköön se, että jos lähdetään ajatusleikkiin ja kuvitellaan, että vaikka minä tai sinä olisimme syntyneet sioiksi tai lehmiksi ansaitsisimme mielestäni aivan yhtä suuren oikeuden onneen ja elämään kuin naapurimme joka olisi syntynyt ihmiseksi.

Äänestä

Periaatteellisella tasolla eläimet ja ihmiset ovat tasaveroisia. Possulla on periaatteessa ihan yhtä suuri oikeus kasvattaa meikäläistä karsinassa ja tehdä joulukinkkua kuin minulla possusta.

Se, että käytännössä niin ei ole, ei ole enempää minun kuin joulukinkkuna pöydälläni olevan possuyksilönkään vika.

Äänestä
  • Ihmisenä koirieni kanssa olen aika yhdenvertainen, meillä on paljon yhteistä tunteet, kivun tunteminen, näkeminen, maistaminen jne, mutta koska aivokapasiteetti kädellisellä on suurempi niin se edellyttää vastuuta ja huolehtimista eläimistä monella tavalla. Koirat eivät oikein tule itsekseen toimeen, joten ihmisenä huolehdin niistä. Koirilla (muilla eläimillä myös) oikeus turvalliseen elämään. Eläin ei valitse ihmistänsä, vaan ihminen eläimensä ja on arpapeliä eläimelle joutuuko hyvään vai huonoon kotiin. Asettukaa joskus kotieläimenne asemaan mielessänne ja arvioikaa onko eläin teillä oikeassa hoidossa. Oletteko sopivia eläimen omistajia? Kun kykenette arvioimaan eläimenne aseman olette jo aika viisaita. Teen tätä arviota vähän väliä koiriani ajatellen. En ole ylempi eläimiäni, mutta minulle on suotu aivot ajattelemaan, mikä eläimelle sitä parasta ja kuinka se toteutetaan arkielämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


henki merkitsee sinulle? kirjoitti:

Onko eläin sinulle kuin esine, ihmistä alempi, melkein tasaveroinen,tasaveroinen vai ylempi kuin ihminen? Kiinnostaisi saada perustelut mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu