Mietin minne päin Suomea sitä hakisi opiskelemaan, joten nyt täytyy siis kysellä vähän eri paikoista. :) Kertokaapas tuusulalaiset millainen paikka se sitten onkaan? Tietysti rikoksia ja ilkivaltaa on joka puolella, mutta eräästä turvallisuustutkimuksesta kävi ilmi, että kun vertailussa olivat mm. Tuusula, Lohja ja Järvenpää, niin Tuusula oli tämän mukaan turvallisin paikka rikoksien jne. kannalta. En halua kuulla yleistystä enkä ajattele niin, että Jokelan koulusurmien takia koko Tuusula olisi leimattava vaaralliseksi paikaksi, niin kuin osa ihmisistä varmasti ajattelee. Kiitän mielipiteistä ja vastauksista!
Millainen asuinpaikka Tuusula on yleisesti ottaen?
32
13134
Vastaukset
- tuusulalainen
totta kai tuusulassa tapahtuu vähemmän rikoksia ja ilkivallantekoja kuin tiheään asutetussa järvenpäässä tai lohjalla.
tuusulan eteläkärjestä (riihikallio) on yli 30 kilometriä pohjoiskärkeen (jokela).
lisäksi suurin osa tuusulasta on VIELÄ maaseutumaista omakotitaloasutusta jollaista järvenpäässä tai lohjalla on vähemmän.
tuusulan keskukset riihikallio,hyrylä,jokela ja kellokoski ovat keskenään erilaisia:riihikallio on vanha omakotitalo alue vähäisine kerrostaloineen, hyrylä haikailee kai kaupungiksi, jokela on nukkumalähiö omakotitaloineen ja muutamine kerrostaloineen ja kellokoski on sekin mielisairaalan ympärille rakentunut pikkupaikkakunta.muuten tuusulassa on entisiä maanviljelytiloja ja omakotitaloja, teollisuusalueita siellä sun täällä.naapurimme (kerava ja järvenpää) haikailevat koppaista tuusulan "syleilyynsä" lähivuosina, joten tule pian tuusulaan niinkauan kuin se vielä on olemassa. varmasti viihdyt täällä opiskelemassa.- korpea ja omakotihelvettiä
Vähemmän rikoksia ja ilkivallantekoja kuin Järvenpäässä tai Lohjalla. Selittynee sillä, että suurin osa Tuusulasta on täyttä korpimetsää tai omakotihelvettiä. Ei synny kävelykadulla nyrkkimatsia, ei vaikka kuinka yrittäisi kun nääs koko kävelykadusta ei ole tietoakaan. Vain korpimetsästä ja autoilevista omakotihörhöistä. PS. julkista liikennettä ei täällä edes tunneta.
- Oikeasti korvesta
korpea ja omakotihelvettiä kirjoitti:
Vähemmän rikoksia ja ilkivallantekoja kuin Järvenpäässä tai Lohjalla. Selittynee sillä, että suurin osa Tuusulasta on täyttä korpimetsää tai omakotihelvettiä. Ei synny kävelykadulla nyrkkimatsia, ei vaikka kuinka yrittäisi kun nääs koko kävelykadusta ei ole tietoakaan. Vain korpimetsästä ja autoilevista omakotihörhöistä. PS. julkista liikennettä ei täällä edes tunneta.
Itse en ole käynyt missään näistä mainitsemistani paikoista, joten ei ole mitään tietoa asukasluvuista tai korpimaisemista. :) Ja sanottakoon, että asun tällä hetkellä 3000:n asukkaan todellakin korpipaikassa, joten älkää mainitko korpisanaa. ;D Jos ajattelette siltä kannalta, että tosiaan 3000:n asukkaan kylästä muuttaisin Tuusulaan, millaiselta paikalta se silloin voisi tuntua? Täältä löytyy pari ruokakauppaa, yläaste, lukio, ala-aste ja kirjasto. Linja-autolla ammattikoululaiset pääsevät aamulla naapurikuntaan ja iltapäivällä takaisin tänne, lauantaisin voi päästä Tampereelle, mutta takaisin tänne ei vuoroja tule. Näistä lähtökohdista olen siis tulossa ja olen täysin maailmaa näkemätön tällä hetkellä vielä. Tästä paikasta ei löydy minkäänlaisia vapaa-ajanviettopaikkoja ja jos kavereille on matkaa vaikka 10 km, on sitten joko jonkun vietävä sinne tai matka on taitettava kävellen tai pyörällä. Ja nuorena ihmisenä tämä on aika rasittavaa ja tahdon totisesti jotain uutta ja suurempaa elämääni.
- _tyytyväinen_
Oikeasti korvesta kirjoitti:
Itse en ole käynyt missään näistä mainitsemistani paikoista, joten ei ole mitään tietoa asukasluvuista tai korpimaisemista. :) Ja sanottakoon, että asun tällä hetkellä 3000:n asukkaan todellakin korpipaikassa, joten älkää mainitko korpisanaa. ;D Jos ajattelette siltä kannalta, että tosiaan 3000:n asukkaan kylästä muuttaisin Tuusulaan, millaiselta paikalta se silloin voisi tuntua? Täältä löytyy pari ruokakauppaa, yläaste, lukio, ala-aste ja kirjasto. Linja-autolla ammattikoululaiset pääsevät aamulla naapurikuntaan ja iltapäivällä takaisin tänne, lauantaisin voi päästä Tampereelle, mutta takaisin tänne ei vuoroja tule. Näistä lähtökohdista olen siis tulossa ja olen täysin maailmaa näkemätön tällä hetkellä vielä. Tästä paikasta ei löydy minkäänlaisia vapaa-ajanviettopaikkoja ja jos kavereille on matkaa vaikka 10 km, on sitten joko jonkun vietävä sinne tai matka on taitettava kävellen tai pyörällä. Ja nuorena ihmisenä tämä on aika rasittavaa ja tahdon totisesti jotain uutta ja suurempaa elämääni.
Moi,
ihan kiva paikka Tuusula on asua. Aika rauhallistahan täällä on, mutta mun mielestä pääsee hyvin Hkiin illanviettoon tarvittaessa. Busseja menee mun mielestä ihan mukavasti ja kotiinkin pääsee vielä 01 jälkeen yöllä viikonloppuisin, tai esim. yhdistelmällä juna Korsoon ja sieltä taksilla. Peruspalvelut löytyy, kirjasto, uimahalli, kaupat ja luontoa missä liikkua jos sitä kaipailee. Turvallista on, Hgistä muuttaneena olen nauttinyt siitä että lenkille voi pelkäämättä lähteä mihin aikaan illasta vain. Asun itse siis Hyrylässä eli siinä Tuusulan isoimmassa keskustassa, syrjemmässä en itse tykkäisi asua. Tervetuloa! - mmzz
_tyytyväinen_ kirjoitti:
Moi,
ihan kiva paikka Tuusula on asua. Aika rauhallistahan täällä on, mutta mun mielestä pääsee hyvin Hkiin illanviettoon tarvittaessa. Busseja menee mun mielestä ihan mukavasti ja kotiinkin pääsee vielä 01 jälkeen yöllä viikonloppuisin, tai esim. yhdistelmällä juna Korsoon ja sieltä taksilla. Peruspalvelut löytyy, kirjasto, uimahalli, kaupat ja luontoa missä liikkua jos sitä kaipailee. Turvallista on, Hgistä muuttaneena olen nauttinyt siitä että lenkille voi pelkäämättä lähteä mihin aikaan illasta vain. Asun itse siis Hyrylässä eli siinä Tuusulan isoimmassa keskustassa, syrjemmässä en itse tykkäisi asua. Tervetuloa!Bussilla pääsee stadista Hyrylän keskustaan pe-la ka la-su -välisinä öinäkin. Klo 00.30 ja 02.30 lähtevät muistaakseni Kampista. Mutta kyllä se junaliikenteen puuttuminen vähän rasittaa. Keravalta ja Järvenpäästä on välillä hiton vaikeeta saada taksia, kun yrittää tulla juna-asemalta illalla/yöllä kotiin.
- sisäänpäinlämpeävää
mmzz kirjoitti:
Bussilla pääsee stadista Hyrylän keskustaan pe-la ka la-su -välisinä öinäkin. Klo 00.30 ja 02.30 lähtevät muistaakseni Kampista. Mutta kyllä se junaliikenteen puuttuminen vähän rasittaa. Keravalta ja Järvenpäästä on välillä hiton vaikeeta saada taksia, kun yrittää tulla juna-asemalta illalla/yöllä kotiin.
omakotikauhuporukkkaa
- ollikolli
sisäänpäinlämpeävää kirjoitti:
omakotikauhuporukkkaa
tiedä mikä on sisäänpäin lämmennyt paikka, ei ainakaan Tuusula. Ihan hyvä vakavarainen kunta, tervetuloa opiskelemaan ja asumaan.
- eezib
ollikolli kirjoitti:
tiedä mikä on sisäänpäin lämmennyt paikka, ei ainakaan Tuusula. Ihan hyvä vakavarainen kunta, tervetuloa opiskelemaan ja asumaan.
Tuusula on hyvä paikka asua, mutta Tuusulan Riihikallio on ns ghettoa. Rihiikalliossa on tuusulan suuimmat huumekuviot ja rikoskia tapahtuu eniten. Riihikallion kivilinnoissa asuu todella raakaa ja raffia porukkaa!!!
- eezib
eezib kirjoitti:
Tuusula on hyvä paikka asua, mutta Tuusulan Riihikallio on ns ghettoa. Rihiikalliossa on tuusulan suuimmat huumekuviot ja rikoskia tapahtuu eniten. Riihikallion kivilinnoissa asuu todella raakaa ja raffia porukkaa!!!
http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=endscreen&v=IxMFh1LJUyI
tämän videon asuinalue kuvaa hyvin Tuusulan Riihikallion menoa.
- sdasdsadsad
höpö höpö. vai vielä ghettoa. Et ole tainnut sellaista nähdä kuin leffoissa jos Riihikallion on mielestäsi ghetto. Kannattaisiko matkustaa välillä tai ainakin ottaa silmä pois ahterista..
Riihikallion on siisti paikka jossa on omat juopponsa niinkuin jokaisessa pitäjässä. Huumeitakin varmasti on- itse en tosin niihin ole törmännyt vaikka täällä 20 vuotta on tullut asuttua. Vanha ostari jyrätään juuri ja tilalle tulee uusi liikehuoneisto. On metsää,luontoa,peruspalvelut ja koulu sekä päiväkoti. Plus sujuva yhteys Tuusulantietä Helsinkiin, jos joku sinne haluaa.
Opiskelijalle suosittelisin kuitenkin Hyrylää- kävelymatka kaikkiin kauppoihin ja esim.uimahalliin. Vai miksi ei samantein suoraan Helsinkiin asumaan, siellä ei tarvitse ainakaan tuskailla vapaa-ajanviettomahdollisuuksien puutetta. itse myyrmäestä vantaalta riihikallioon muuttanut ja olen tykännyt asua. myyrmäessä sitä vasta rikollisuutta ja huumehörhöjä näki jatkuvasti..ja niitä juoppoja. mutta selvästi vähemmän täällä riihikalliossa niitä näkee. rauhallinen kerrostaloyhtiö misä asun (3-vuorotyötä tekevänä pystyn hyvin nukkumaan myös päivisin). hyvät peruspalvelut lähellä -pääsääntöisesti asioin hyrylässä, jonne n.1,5km. en ikävöi myyrmäkeä.
- K301
Täällä Tuusulan Paijalassa ainakin sielu lepää.Mitä nyt linnut välillä karjuu puissa ihan liian kanssa.
- Omistusasuja
Yhdyn mielipiteeseesi. Itse olen asunut vaikka missä, mutta ehdottamasti paras paikka asumiseen tähän mennessä on ollut Tuusulan Paijala. On hyvät ulkoilumaastot, kauniit kulttuurimaisemat ja mukavat uimapaikat kesäksi.
Kesällä on mukavempi kuunnella aamulla linnunlaulua omalta terassilta kahvikupposen kera, kuin Helsingissä jouduin kuuntelemaan juoppojen kotiutumista. Meni niin hermo känniörinään ja ainaiseen katumeteliin että päätin että Helsingissä asuminen saa loppua.
- 35 vuotta Tuusulassa
Tuusulassa on hyviä uimapaikkoja. Ravintolatarjonta vähän heikkoa. Bussilikenne toimii mutta joitain yövuoroja kaipaisi enemmän Helsingistä Tuusulaan. Ravintolareissut Helsingissä joutuu siis jättämään usein kesken mikäli haluaa tulla bussilla kotiin. Jos tykkää asua rauhallisessa paikassa niin hyvä paikka mutta jos kaipaa ihmisvilinää niin sitten ei. Itse olen tykännyt.
- es jonne from tuusula
Riihikallio kunno khetto
- Anonyymi
Kannattaa lukea Tuusula-Facebook-ryhmästä kokemuksia Etelä-Hyrylän asuinalueista. Yhteensä 103 kommenttia:
https://www.facebook.com/groups/5823915325
Eipä tuolla oikein mitään negatiivista Riihikalliosta tullut lukuisista kommenteista huolimatta. Toki Riihikallion keskuksessa on 1970-luvulla rakennettuja kerrostaloja, jotka ulkoisesti eivät näytä kovin moderneilta. Jos haluaa asua alueella, jossa ei ole ollenkaan kerrostaloja, niin niitäkin Tuusulasta löytyy.
Riihikalliossa on tapahtunut jotain uudistuksia. Pellavan päiväkoti rakennettiin 2013. Riihikallion vanha ostari purettiin 2015 ja tilalle rakennettiin palvelukortteli ikääntyneille. Haukantielle tuli liikenneympyrä 2019. Riihikallion Alepa on nykyään 24h auki. Riihikallion koulun sisäilmaongelmaiset vanhat tilat on purettu ja uutta koulukampusta rakennetaan parhaillaan.- Anonyymi
Jaahas, laitoin linkin väärin. Tässä siis keskustelu Etelä-Hyrylän alueista:
https://www.facebook.com/groups/5823915325/posts/10158205346275326/
- Anonyymi
Aivan paska
- Anonyymi
Kieroon kasvanut insinööri asustelee täällä. Varokaa.
- Anonyymi
Rantatien ympäristö on hyvä.
Kovasti ovat tuhoamassa Hyrylän vieressä olevaa Rykmentinpuiston luontoa. Kohta pitää ajaa autolla jonnekin missä on mukava kävellä.
- Anonyymi
Asfaltinkäryä jos kaipaa, niin eräs venäjän vientiä tukeva firma sitä ainakin järjestää.
- Anonyymi
Todella paska!
- Anonyymi
Hyrylään on myös suunnitteilla tulevaisuuden sote-keskus, josta löytyvät terveyskeskuspalvelut ja täyden palvelun perhekeskus.
Hyvinvointialueet palauttavat investointisuunnitelmansa valtiolle lokakuun alkuun mennessä, jonka jälkeen hankkeessa päästäneen etenemään.
– Tämä avaa mielenkiintoiset mahdollisuudet kehittää nykyisen terveysaseman kiinteistöä. Se voidaan purkaa ja sitä kautta alueelta vapautuu tilaa kaupallisille palveluille ja asumiselle. Sote-keskuksen kilpailutus päästään tekemään nopeimmillaan jo vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana, pormestari Ikkelä kertoo. - Anonyymi
Nyt kannattaa muuttaa Hyrylästä vielä pois jos inhoaa korkeita kerrostaloja ja erittäin tiivistä keskustaa. Tuusula on muutamien vuosien kuluttua lähes täynnä korkeita kerrostaloja, joidenka keskellä on Prisma.
Kaikki nykyiset koulut puretaan, kunnantalo, vanha ostari, terveysasema. Uusi ostari puretaan prisman valmistuttua ja tilalle myös kerrostaloja. Tämä hillitön purkuvimma alkoi heti pormestarimallin tultua Tuusulaan. Pitää olla tehokkaasti kaavotetut kaavat. Kunnanjohtajan aikaan oli ihan eri suunta Hyrylässä ja siitä tykkäsin. - Anonyymi
376 Markus Kuotesaho
- Anonyymi
KAMALA
- Anonyymi
Jos Suomi on sinusta maailman onnellisin maa aikuisten oikeasti niin viihdyt oikein hyvin Tuusulassa!
- Anonyymi
X 2
- Anonyymi
Vapaa korruptiosta?
- Anonyymi
Kellokoski vastaa Philadelphian Kensigtonia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227