Palkkaerot

Täysin absurdia edes väittää että palkkaerot olisivat sukupuolipohjaisia. Kyllä työnantaja maksaa ihan sen palkan minkä katsoo työntekijän ansaitsevan. Ihan yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mitä työnantaja kysyy (haluaa) ja mitä työnantaja tarjoaa (...kymmeniä kyvykkyyteen liittyviä adjektiiveja - osaa, jaksaa, oivaltaa...) Kai noita kykyjä sitten naisilla on 20% vähemmän, koska tällaiseen tasapainotilaan on päädytty.
17700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Löytyy ainakin yksi, joka on tyytyväinen palkkaansa. Tämä mies ei kadehdi muita, ei pidä toisen samaa työtä tekevän miehen suurempaa palkkaa epäoikeudenmukaisena eikä kitise, kun ihan hänenlaisensa (tai arvattavasti heikompi) jätkä nostetaan pikku pomoksi.

Noin sitä pitää! Mitä ihmettä varten meilläkin on yhä ammattiliittoja ja tes-neuvotteluita sun muita tarpeettomia hössötyksiä? Antaa vain oikeassa olevan työnantajan määrätä kaikki, kyllä se siitä suttaantuu.

Äänestä
  • Kyllä se vaan niin menee että yleensä samaa työtä tekevä suurempi palkkainen henkilö saa enemmän aikaan tai osaaminen on niin paljon parempaa ettei vähä väliä mene sormi suuhun. Toisinaan se suurempi palkka koostuu siitä että ei ole jatkuvasti "sairas"lomalla. Eräs työnantaja sanoi minulle joskus että maksaa mieluusti euron pari enemmän sellaisesta työntekijästä joka pärjää täysin itsenäisesti.

    Täten ei voi muuta sanoa kuin että se on omaa syytä se huonompi palkka. Oli sitten kyseessä kaksi miestä, tai mies ja nainen.

    Äänestä

  • Qsit kirjoitti:

    Kyllä se vaan niin menee että yleensä samaa työtä tekevä suurempi palkkainen henkilö saa enemmän aikaan tai osaaminen on niin paljon parempaa ettei vähä väliä mene sormi suuhun. Toisinaan se suurempi palkka koostuu siitä että ei ole jatkuvasti "sairas"lomalla. Eräs työnantaja sanoi minulle joskus että maksaa mieluusti euron pari enemmän sellaisesta työntekijästä joka pärjää täysin itsenäisesti.

    Täten ei voi muuta sanoa kuin että se on omaa syytä se huonompi palkka. Oli sitten kyseessä kaksi miestä, tai mies ja nainen.

    että huonompi (saamattomampi, hitaampi, hankalampi...) työntekijä ansaitsee enemmän samasta työstä eli toisin sanoen nainen, joka on parempi työntekijä, ansaitsee jostain käsittämättömästä, täysin itsestään riippumattomasta syystä ja selittämättömästä vääryydestä johtuen vähemmän kuin mies (huonompi työntekijä).

    Sehän on nyt tullut selväksi, että nainen on tilastollisesti ja yksilötasolla parempi ihminen, johtaja ja työntekijä kuin mies. Mikä tässä sitten kiikastaa. Miksi työnantajat ovat niin toopeja, etteivät huomioi naisen erinomaisuutta palkoissa? Tilannettahan voitaisiin verrata vaikkapa nyrkkeilyotteluun, jossa palkintojen jaossa voittaja palkitaan kädenpuristuksella ja hävijä runsaskätisesti kullalla ja mirhamilla. Jatkokamppailuun pääsisi myös häviäjä. Tapahtuuko palkitseminen ja valinta jossain muussa yhteydessä kuin suomalaisessa työelämässä tällä tavalla?

    Äänestä

  • täysin selvää se kirjoitti:

    jotka uskotte työnantajan olevan aina oikeassa palkkaa määrätessään. Ihmettelen vain edelleen, mitä varten nimenomaan miehet aikoinaan perustivat ammattiliitot ja miksi voimakkaimmat ammattiliitot ovat edelleen miesjohtoisia? Kyllä työnantaja olisi tiennyt paremmin. Ja tietää yhä, joten lakatkaa rautakourat, rakennusmiehet, paperimiehet sun muut massaliikkeet känöttämästä.

    Minä ja koko tähänastinen historiankirjoitus kun on kuvitellut, että ay-liikettä on tarvittu työntekijöiden palkkatasojen korottamiseen ja työehtojen ja työepäkohtien korjaamiseen, niiden huonompien ja alipalkattujen osalta varsinkin.

    Aina oppii uutta, kun lukee teidän viisaiden sovinistien viisaita kirjoituksia, voi poijaat.

    Äänestä

  • Soh-vi kirjoitti:

    että työnantaja maksaa huonommalle työntekijälle enemmän palkkaa ja palkkaa huonompia työntekijöitä parempien sijasta. Eikö tuo jo sinustakin kuulosta mahdottomalta yhtälöltä?

    Ammattiliitoista puheen ollen, eikö nyt jo olisi aika Tehyjen ja Superien ymv. liittojen lähteä parrikaadeille vaatimaan lisää liksaa ja muita etuja hoitureille ja muille naisille. Tässä voisi olla 1000 taalan paikka saada palkkatilastoja kaunistumaan. Turvallinen julkisen puolen duuni on ihan jees näin taantuman aikana kun yksityinen sektori laittaa rautakouria, rakennusmiehiä, paperimiehiä sun muita kilometritehtaalle. Mutta palkat ja työolot pitää saada oikealle tasolle ja siinä ei tekosyyt auta: Me vaadimme...

    Ei ammattiliittoja ainakaan sen takia perustettu että huonommalle työntekijälle täytyisi maksaa samaa palkkaa kuin täysiveriselle ammattilaiselle. Käsittääkseni ammattiliitto on yleisesti ottaen työntekijäosapuolen edunvalvoja.

    Äänestä

  • mieltä......... kirjoitti:

    "Olet ilmeisesti sitä mieltä, että työnantaja maksaa huonommalle työntekijälle enemmän palkkaa ja palkkaa huonompia työntekijöitä parempien sijasta."

    Voi niinkin käydä, kerrankos sitä tj:n sukulaispoikaa puffataan tai valloittavaa sihteerikköä palkitaan extrasti. Mutta massailmiönä se nykyään enää tuskin lyö leiville.

    Sen sijaan tarjonnan niukkuus tai ylitarjonta vaikuttaa palkkaukseen. Työvoiman ylitarjontatilanteessa naiset ovat aina olleet reserviä yrityksille, reservi on valitsijan armoilla, siitä maksetaan vähemmän ja sitä voidaan kohdella yliolkaisemmin. Viimeisimmät näytöt realisoituivat viime ja tällä vuosikymmenellä. Kyllä tästä on paljon kirjoiteltu mediassa ja tutkijoiden kammioissa.

    Ja miksi juuri naiset ovat se reservi? Jaksanko enää toistaa tuhannetta kertaa? Viimeisillä voimillani ja tympääntyneenä: KUN NE PIRUN NAISET SYNNYTTELEVÄT JA HOITAVAT NIITÄ PENSKOJAAN EIVÄTKÄ VOI JÄÄDÄ YLITÖIHIN EIVÄTKÄ EHDI LUODA URAA. Menikö perille? Yritykset valitsevat mieluummin miehen kuin naisen, jos yhtä pätevä on saatavissa, koska tällöin ei ole odotettavissa äitiyslomakustannuksia, hoitolomakustannuksia, pitkiä poissaoloja ja töiden sekä sijaisten järjestelyitä. Naisriesoja.

    Te herrat kun nääs ette jää hoitelemaan jälkikasvuanne, vaan LUONNOLLISESTI naiset.

    Ja kun kyvykäs nuori nainen olisi ehdolla ylennettäväksi, niin pomo LUONNOLLISESTI pohtii, meinaako nainen synnyttää lähivuosina, voi voi, paha juttu jos, ja ehtiikö ja jaksaako nainen paneutua perheeltään juuri kiihkeässä kehitysvaiheessa olevaan uuteen haastavaan työhön täysillä. Jos lähes yhtä kelpoinen mies on otettavissa, hänet usein otetaan, varmuuden vuoksi. Paitsi jos nainen on aivan super.

    Paas nyt mielees, en jaksa joka toinen päivä toistaa perustosiasioita.

    Äänestä

  • Qsit kirjoitti:

    Ei ammattiliittoja ainakaan sen takia perustettu että huonommalle työntekijälle täytyisi maksaa samaa palkkaa kuin täysiveriselle ammattilaiselle. Käsittääkseni ammattiliitto on yleisesti ottaen työntekijäosapuolen edunvalvoja.

    ymmärtänyt kirjoituksistani yhtään mitään, joten se siitä. Sinulle naiset ovat kai sitten aina luonnollisesti huonompia työntekijöitä, joten siksi naiset Suomessakin (ja kaikkialla) saavat yleensä aina oikeutetusti keskimäärin huonompaa palkkaa samastakin työstä. Ja miehet luonnollisesti parempina palkitaan nimityksillä parempiin tehtäviin, jolloin kyseessä ei enää olekaan SAMA työ, vaan eri työ, josta saa maksaa parempaa palkkaa ihan legitiimisti. Että silleen.

    Joten kuole uskossas, en viitsi väittää vastaan tämän enempää: työnantaja on aina oikeassa.

    Sen verran minä uskon markkinatalouteen että huonommalle työntekijälle harvoin maksetaan parempaa tai edes samaa palkkaa. En minäkään saa samaa palkkaa kuin oma vuorokaverini ja siihen on aivan selvä syy, en ole niin ammattitaitoinen kuin hän, joka taas johtuu huomattavasti lyhyemmästä työkokemuksesta. Tosin hän kyllä sanoi että olen pienessä ajassa alkanut itsenäisesti tekemään kun toisilla siihen on mennyt yli vuosi(itsellä meni 2kk). Niin ja jos ihmetyttää olen juuri vaihtanut työpaikkaa.

    Jos minä olisin työnantaja niin olisin kiinnostunut siitä pystyykö joku hoitamaan työnsä vai ei, missä ajassa ja olisiko hänestä ylimääräisiä kuluja esim. jatkuvasti saikulla. Siitä en olisi kiinnostunut olisiko hän mies vai nainen, pääasia että tuottaisi voittoa talolle, palkkaus sen mukaan. Järkikin sen sanoo että on työnantajan oma etu maksaa palkkaa sen mukaan mitä työntekijä saa aikaan, Sohvin järki sanoo että tässä on joku helvetinmoinen salaliitto.

    Työnantaja maksaa vain sen verran, mikä on maksettava. Jos halvemmalla saa, maksaa sen. Ylimääräistä maksaa vain, jos katsoo sen edulliseksi, esim. hillitsemään osaaja-aineksen vaihtuvuutta. Työnantajalle ei ole oleellista oikeudenmukaisuus osaamis- ja työkyvyn perusteella, vaan toimia kustannustehokkaasti.

    Palkkasalaisuuskulttuurin vallitessa työnantajan eripalkkaisuusstrategia menestyy, samantasoisille työntekijöille voi maksaa erisuuruisesti ja huonommallekin enemmän kuin paremmalle. Tiedän, että tätä tapahtuu, jopa omassa organisaatiossani, mutta ei niiltä huonommilta voi noin vain alentaa palkkaa, ja taatusti yhtiön johto ei kovin helposti salli suhteellisesti alipalkattujen ansiotason korjausta ylöspäin kuin pitkän ajan aikataululla, maksetaanhan näes jo nyt "liikaa" joillekin.

    Siispä tarjonta vaikuttaa oleellisesti kysyntään ja päinvastoin, tässä on kyse markkinamekanismista, viittasin siihen mm. naisreservin yhteydessä. Toinen merkittävä tekijä on rakenteellisesti sukupuolten kilpailukykyyn vaikuttavat eriyttävät tekijät, näihinkin olen viitannut naisille painottuvien vanhemmuusvapaiden yhteydessä ja niiden seuraamuksiin naisten rekrytoinnissa, mahdollisuudessa sanella palkkausehtonsa ja uralla etenemisessä. En rupea toistamaan sen enempää.

    Kun lähtökohdat sukupuolille työelämässä ovat monen ratkaisevan tekijän osalta systemaattisesti erilaiset vielä tätä nykyä - sitä EI voi kukaan kiistää - niin tokihan ne vaikuttavat yleisesti ihmisten valintoihin ja käyttäytymiseen. "Yleisesti" tarkoittaa sitä, että eroavuudet valinnoissa ja seuraamuksissa ovat tilastollisesti mitattavissa ja selvästi kenen tahansa havaittavissa omassa ympäristössään. Yleisestä ohjautumisesta on tietenkin aina poikkeuksia, ja voi olla, että poikkeuksista tulee aikanaan yhä enemmän valtavirran toimintaa.

    Minä ainakin uskon siihen, sillä sp.tasa-arvon on pakko voimistua tulevaisuudessa sekä rakenteiden muuttamisen että asennemuutosten myötä. Silloin ne valinnat, joita osa miehistä näyttää pitävän nyt "naisille luonnollisina", eivät enää toteudukaan, vaan kirjo on monipuolinen ja sukupuolesta riippumaton. Myös miehillä.

    Kun meillä on sp.tasa-arvon turvaava yhteiskunta, on työnantajalle yhtä kannattavaa palkata nainen tai mies samalla palkkatasolla ja ns. uratiet muodostuvat sp.riippumattomasti, ammattitaidon ja muiden työssä vaadittujen ominaisuuksien perusteella, ei sukupuolen. Nykyään ei ole se tilanne, naiset saa työhön yleensä halvemmalla, kaikki sen tietävät, varsinkin työnantaja. Ja me naiset. Osa miehistä ei tunnu tietävän, hämmästyttävää kyllä.

    Äänestä

  • Qsit kirjoitti:

    Sen verran minä uskon markkinatalouteen että huonommalle työntekijälle harvoin maksetaan parempaa tai edes samaa palkkaa. En minäkään saa samaa palkkaa kuin oma vuorokaverini ja siihen on aivan selvä syy, en ole niin ammattitaitoinen kuin hän, joka taas johtuu huomattavasti lyhyemmästä työkokemuksesta. Tosin hän kyllä sanoi että olen pienessä ajassa alkanut itsenäisesti tekemään kun toisilla siihen on mennyt yli vuosi(itsellä meni 2kk). Niin ja jos ihmetyttää olen juuri vaihtanut työpaikkaa.

    Jos minä olisin työnantaja niin olisin kiinnostunut siitä pystyykö joku hoitamaan työnsä vai ei, missä ajassa ja olisiko hänestä ylimääräisiä kuluja esim. jatkuvasti saikulla. Siitä en olisi kiinnostunut olisiko hän mies vai nainen, pääasia että tuottaisi voittoa talolle, palkkaus sen mukaan. Järkikin sen sanoo että on työnantajan oma etu maksaa palkkaa sen mukaan mitä työntekijä saa aikaan, Sohvin järki sanoo että tässä on joku helvetinmoinen salaliitto.

    että itsensä parhaiten kaupannut saa parhaan palkan. Ei se, joka tekee työnsä hyvin. Huono työntekijä ei ennen pitkää tee työtä ollenkaan, mutta suhde työn laadun ja palkan välillä on vain viitteellinen.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    että itsensä parhaiten kaupannut saa parhaan palkan. Ei se, joka tekee työnsä hyvin. Huono työntekijä ei ennen pitkää tee työtä ollenkaan, mutta suhde työn laadun ja palkan välillä on vain viitteellinen.

    "että itsensä parhaiten kaupannut saa parhaan palkan. Ei se, joka tekee työnsä hyvin"

    Pitää ehkä osin paikkansa mutta tuolla menttaliteetillä ei kyllä bisnes pyöri kauaa. Olen itse ollut todistamassa ainakin kolme eri tilannetta kun ylihinnoitellusta työntekijästä on hankkiuduttu eroon. Yksi oli alemman tason naisjohtaja, yksi ylemmän tason miesjohtaja ja yksi normi miesduunari. Ylemmän tason johtajasta päästiin eroon ihan ilman mitään kikkailuja ja nämä kaksi muuta pantiin niin pitkälle lomautukselle että ymmärsivät hakea muuta työtä.
    Kyllä terveessä yrityksessä huomataan sellaiset työntekijät jotka eivät kykene hoitamaan hommiaan tai ovat liian kalliita vaadittuihin tehtäviin nähden.

    Niin ja tuli mieleen neljäskin tapaus jossa olisi hankkiuduttu laiskasta naisinsinööristä eroon. Tämä kun oli kuukausipalkalla ja käytti tilannetta törkeästi hyväkseen tekemällä normaalisti 4-6 tuntisia päiviä. Kun naisinsinööri sai selville että tulee lomautuksia, meni tämä kaikkien yllätykseksi kertomaan olevansa raskaana(ja oli oikeastikkin), jolloin ilman muuta hänestä ei päästykään eroon. Sittemmin on kuulemma pitänyt suurista tuloistaan kiinni tekemällä lapsia toisensa perään.
    En koita sanoa että äitiyspäiväraha olisi huono juttu mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa ei kyllä oikeus ja kohtuus toteutunut.

    Äänestä

..on paljon mahdollista, että palkkaerot ovat luonnollisia, mutta niin ovat maapallon korkeuserotkin..

..siksi esimerkiksi kaivinkone, lana, sosialismi, yms, on käypäinen metoodi näiden luonnollisten erojen ikään kuin tasoittamiseksi..

Äänestä
  • luonnon määräämään järjestykseen. Eikö juuri Neukuissa ja Kiinassa muokattu luonnollista luontoa oikein urakalla mm. jokien kulkusuuntia käänneltiin, järviä kuivatettiin ja tulokset ovat voittopuolisesti huonoja, lähinnä katastrofaalisia. Samoja virheitä on toki tehneet kapitalistitkin, vaikka ei sentään aivan yhtä hulluja toilauksia.

    Nykyaikana naisesta voidaan tehdä mies ja päin vastoin, ainakin melkein ja ainakin menttaalitasolla. Yritys joka tapauksessa on kova. Ihmisistä voidaan tehdä absoluuttisen tasa-arvoisia määräyksillä. Se on kuitenkin luonnon lakien vastaista, eikä tule toimimaan koskaan. Katastroofi siitäkin vain tulisi.

    Mahdollisuuksien tasa-arvo on hyvä tavoite ja sitä kannatan itse.

    Henkilö joka ei nykypäivän Suomessa menesty, on laiska tai heikkolahjainen ja usein verhoaa sen jonkin aatteen taakse: Kommunismi, äärivihreät, feminismi jne. Silloin ei tarvitse myöntää omaa kyvyttömyyttään eikä sitä häpeillä.

    Äänestä

  • ja puututtu kirjoitti:

    luonnon määräämään järjestykseen. Eikö juuri Neukuissa ja Kiinassa muokattu luonnollista luontoa oikein urakalla mm. jokien kulkusuuntia käänneltiin, järviä kuivatettiin ja tulokset ovat voittopuolisesti huonoja, lähinnä katastrofaalisia. Samoja virheitä on toki tehneet kapitalistitkin, vaikka ei sentään aivan yhtä hulluja toilauksia.

    Nykyaikana naisesta voidaan tehdä mies ja päin vastoin, ainakin melkein ja ainakin menttaalitasolla. Yritys joka tapauksessa on kova. Ihmisistä voidaan tehdä absoluuttisen tasa-arvoisia määräyksillä. Se on kuitenkin luonnon lakien vastaista, eikä tule toimimaan koskaan. Katastroofi siitäkin vain tulisi.

    Mahdollisuuksien tasa-arvo on hyvä tavoite ja sitä kannatan itse.

    Henkilö joka ei nykypäivän Suomessa menesty, on laiska tai heikkolahjainen ja usein verhoaa sen jonkin aatteen taakse: Kommunismi, äärivihreät, feminismi jne. Silloin ei tarvitse myöntää omaa kyvyttömyyttään eikä sitä häpeillä.

    ..mihinkäs ihmeeseen sitä mahdollisuuksien tasa-arvoa enää tarvitaan, jos kaikki on luonnollista..??

    ..minusta taas sosialismi osoittaa pyrkimystä ihmisälyyn, kapitalismi ei niinkään, katson, että kapitalismi ylittää aitaa siitä, missä aita on matalin, toisin sanoen pitää sitä ratkaisua luonnollisimpana, joka itsestä sellaiselta tuntuu..

    Äänestä

  • UPDATE_7873588 kirjoitti:

    On vain kaksi tapaa saada ihminen noudattamaan jotain ideologiaa: voima ja järki. Kaikista mahdollisista ideologioista vain kapitalismi (siten, kuin Ayn Rand se esittää), perustuu järkeen, vapauteen ja ihmisoikeuksiin. Mikään sosialistinen kokeilu ei ole pysynyt pystyssä, eikä tule pysymään pystyssä ilman voimaa.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Objectivism_(Ayn_Rand)

    Äänestä

...useinhan palkasta puhutaan, niin kuin se olisi jotakin, mitä vain pitäisi maksaa kaikille...

Unohdetaan se, että palkka ansaitaan. (Mikä tosin ei aina ole periaatteena julkisella sektorilla, jossa on sitten joitakin sosiaalipoliittisiakin syitä maksaa vaikkapa työpaikalla näyttäytymisestä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

luonnollisia kirjoitti:

Täysin absurdia edes väittää että palkkaerot olisivat sukupuolipohjaisia. Kyllä työnantaja maksaa ihan sen palkan minkä katsoo työntekijän ansaitsevan. Ihan yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mitä työnantaja kysyy (haluaa) ja mitä työnantaja tarjoaa (...kymmeniä kyvykkyyteen liittyviä adjektiiveja - osaa, jaksaa, oivaltaa...) Kai noita kykyjä sitten naisilla on 20% vähemmän, koska tällaiseen tasapainotilaan on päädytty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu