Joulun aika on varmaan jehovalaisille lapsi perheille melkoista rääkkiä ,kun lapset kyselevät,miksi meillä ei vietetä joulua.Keksi siinä sitten uskottavaa perustetta. Hyvää Joulua kuitenkin tasapuolisesti myös Jehovalaisille.
Joulun
Aika
4265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitään,koko juhlahan on itsestään saatanasta.
Olisikohan kuitenkaan saatanasta, se on valtaosalle myös Jeesuksen syntymäjuhla.
mieluummin jeesuksen poismeno juhlaa kuin syntymä juhlaa.
Jeesuksen ristikuolema pelastaa ihmisen joten ei hänen tarvitse kiertää ovilla. Muut paitsi jehovat pelastuvat armosta, jehovat kiertämällä ovilla.
Jotenkin aavistelen, että tämänkin ketjun ensimmäimnen vastaaja ei ole Jehovan todistaja. Täällä selvästi esiintyy muka-Jehonvan todistajia mustaamassa heitä. Ihan varma en voi olla, kun silloin itsekin heidän mukanaan sai joskus hävetä jonkun aggressivisemman puheita.
Mietin että onko JT mielestä joulu saatanasta? Noin loukkaavasti ilmaistuna väitteessä on myös vihje, että joulu olisi saatanallinen juhla.
Jehovan todistajatkaan eivät pidä joulua saatanallisena Bakkanaalina, vaan perhejuhla, mihin eivät periaatteesta voi osallistua.
Sanoille tulee aikaa myöten uusia vivahteita ja merkityksiä. Jehovan todistajat ovat jotenkin naiiveja sanojen uusile merkityksille ikään kuin niiden merkitys pysyisi iän päivät samana.
Esim pakana oli Raamatun aikana lähinnä sama kuin kreikan barbaari- sana. Sen nykyvaste voisi olla muukalainen. Jehovan todistajan ajatuksessa pakana sanalla on melko neutraali merkitys, mutta lutherilaisen korvissa sana muuttuu paljon herjaavammaksi.