KEPUn kannatus pudonnut jälleen

Kokoomus on kasvattanut etumatkaansa muihin puolueisiin entisestään. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan kokoomuksen eduskuntavaalikannatus on noussut jo 24,1 prosenttiin.

Joulukuun alkupuolella tehdyn gallupin mukaan SDP:n kannatus on 21,2 prosenttia ja KEPUn enää 20,4 prosenttia.

YLE Uutisten marraskuussa teettämän puoluekannatusarvion mukaan kokoomusta äänestäisi eduskuntavaaleissa 23,5 prosenttia. KEPUn ja SDP:n kannatus oli marraskuun mittauksessa tasoissa 21,6 prosentissa. Kokoomus on siis nostanut kannatustaan ja erityisesti KEPU menettänyt.

KEPUn kannatus on seuraavassa mittauksessa jo alle 20 %. Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen tekee hyvää KEPUlle.

3

154

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pistä aasille häntä

      Kepu on ansainnut huonon kannatuksensa. Valehtelulla ja jatkuvalla työväestöön kohdistuvalla vasaroinnilla ei muuta voi saadakaan. Koko ajan luvataan lisää työpaikkoja ja muuta hyvää, mutta se hyvä ei näy muualla kuin kepuministereiden palkoissa.

      Kepulle ei ainakaan työpoliittiset tehtävät sovi. Kepun osaamattomuus paistaa läpi kuin pillu läpinäkyvistä alushousuista. Tosin sillä erotuksella, että pillua katselee harsonkin läpi varsin mielellään. Kepu on jatkuvasti alueellistanut, pakkosiirtänyt ja tuho-ohjelmoinut virastoja sekä laitoksia, joten niiden henkilökunta on TÄYSIN VITTUUNTUNUT kepun ihmisarvoa alentaviin touhuihin.

      Kepun pitää välittömästi vaihtaa ministerinsä, jotta tilalle saataisiin terveälyisiä ja tässä hetkessä eläviä yksilöitä. Kaikki kepun sekundaministerit vaihtoon!

      • hiiri

        Kepu ajaa vain maanviljelijäin asiaa.
        Vamhanen vaihtoon ja Korhonen tilalle.


    • Totuudentuoja

      Kansa on jälleen kerran nähnyt mihin johtaa keskustavetoinen porvarihallitus.

      Keskusta lupaili jälleen kerran eduskuntavaalikampanjassa kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista.

      Vaaleissa Keskusta menetti ääniä, mutta onnistui niukasti säilyttämään suurimman eduskuntapuolueen aseman. Sen jälkeen puoluetta vaihtaneet kansanedustajat ovat nostaneet Kokoomuksen eduskuntaryhmän yhtä suureksi kuin Keskustan. Nykyeduskunnasta löytyisi monia muitakin enemmistökoalitioita kuin nykyinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      375
      877
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      865
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      159
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      31
      590
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      580
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe