Miete

Kun katson huolella sdp.n lihavaa, paksuleukaista ja punaiseen jakkupukuun sonnustaunutta naista ja loihdin hänen viereensä apurinsa, erään mari rusinan kuivakan olemuksen olen täysin varma, että he eivät aja minun, työmiehen etuja. Moni muu on tullut samaan päätelmään ja ennen seuraavia eduskuntavaaleja päättelijöitä on yhä enemmän.

Kokoomus, kepu, rkp ja vihreät piiputtelijat kusivat kalsareihinsa hetken lämpöä viimeisessä veroalessaan joka ei hyödytä ketään pienituloista mutta alkaa hyödyttämään tuntuvasti 5000€ ja enemmän tienaavia. Joukkoon kuuluvat he itse ja siten päätös on ymmärrettävissä mutta ei hyväksyttävissä.

En tiedä miksi nykyiset hallituspuolueet hakkaavat itseltään jalkaa poikki. Ennen kaikki olisi ollut ymmärrettävää, silloin kun tiedotuksesta vastasivat yksin puudelit yle ja hesari. Nyt on toisin. Hyvin harvaa kiinnostaa mitä yle kertoo ja vielä harvempaa mitä hesarin spedet kirjoittavat. Kansa on ryhtynyt ajattelemaan itse, ainakin yrittää.

Seuraavat eduskuntavaalit tulevat olemaan katastrofi monelle homeen runtelemalle ihmispololle.
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näillä ammattipoliitikoilla, jotka kääntävät aina takkinsa mielipideilmaston mukaan, on kuitenkin yksi yhteinen linja. Se on kouluttamattomien muslimi-elintasopakolaisten haaliminen kehitysmaista. Meidänkin on pakko kärsiä väestöräjähdyksestä ja kansainvaelluksesta. Suomeen on saatava ghettoja maksoi mitä maksoi. Sehän tietää sosiaalialan ihmisille lisää töitä - verorahoilla.

Äänestä
  • Tässäkin on ongelma jota perusjuntti ei ymmärrä vielä vähemmän sarvesta puolipakolla tuotu savanni-ihminen.

    Ensinnäkin kyse on rahasta, tietysti. Kiintiöpakolaista jotka spr hakee ja valitsee se saa nuppirahan jonka valtio eli veronamaksajat sille maksaa. Näissä ei ole muuta silmiinpistävää kuin se, että valittujen joukossa ei ole yhtään monilapsista sotaleleskeä tai mummoa vaan kaikki, 100% on nuoria 18-35 vuotiaita miehiä.

    No, Astrid Thors kumppaneinneen eivät ole suinkaan yliinhimillisiä ja rakkaudesta joutoväkeä maahanhaalivia vaan erittäin rasistisia henkilöitä jotka ihailevat esim brittien siirtomaaiakoja ja pyrkivät luomaan samansuuntaista meininkiä tännekkin. He haluavat väkeä joka tekee ilmaista työtä heille, siivovat roskat heidän rappunsa edestä ja toimivat ilmaisina kotiapulaisina.

    Jos Astrid rakastaisi tuomiaan savanni-ihmisiä hän ottaisi heitä kymmenittäin kotiinsa lepäämään, ruokkisi heitä omin varoin ja hyväilisi viileällä kämmenellään heidän hikisiä otsiaan. Näin Astrid eikä kumppaninsa tee vaan he vaativat lisää rahaa veronmaksajilta ja tuomiensa ihmisten sijoittamista mahdollisimman kauas itsestään.

    Äänestä

osa SDP:tä siirtyi Lipposen aikana oikealle, mutta puoluetta ei kannata nyt hylätä, kun oikeisto paistattelee omilla mielikuvillaan. SDP on edelleen vasemmistopuolue ja siltä pitää nyt vaatia sille kuuluvia toimenpiteitä, siis heikompiosaisten elämän turvaamista ja sosiaalipalvelujen parantamista mm. Jos nykyinen puoluejohto ei pysty tai halua hoitaa niitä tehtäviä jotka sille kuuluvat, se on vaihdettava ja uusi johto on valittava jäsenäänestyksellä.
Ei kannata kuitenkaan tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, kannattaa katsoa ensin tuloksia oppositiossa.

Äänestä
  • Minusta jutikka ja rusina kertoivat varsin avoimesti, (siitä kunnia heille) ettei sdp.n porvariilistyöläinen linja muutu huolimatta kunnalisvaalien rökäletappiosta.

    Porvarillistyöläinen puolue on kuitenkin utopia ja mahdottomuus, sellaista kombinaatiota ei ole yhdessä puolueessa eikä sellaista koskaan tule. Toki homma toimii jos äänestäjät ovat erityisen typeriä. Ollaan työläisiä vaaleissa ja päätettäessä ollaan porvareita. Tämä ei ole jutikan vika vaan linjan kehitti surullisen kuuluisa Paavo "Lipi" Lipponen.

    Minusta kokoomus ei ollut ollenkaan väärässä kertoessaan aikoinaan olevansa työväenpuolue. Sitä se on enemmän kuin sdp konsaan. Porvari kuolee nälkään ilman työväkeä mutta demari elää yhteiskunnan varoilla.

    Suomi tarvitsee todellisen työväenpuolueen, ei mitään komukkain päiväunia vaan puolueen joka ajaa kansan asiaa. Nyt sellaista ei ole ja siksi äänet menevät niille jotka työväkeä tarvitsevat eli kokoomukselle ja toisaalta niille jotka eivät allekirjoita Astrid Thorssin nuuskanmakusia unelmia.

    Äänestä

  • kettupelle kirjoitti:

    Minusta jutikka ja rusina kertoivat varsin avoimesti, (siitä kunnia heille) ettei sdp.n porvariilistyöläinen linja muutu huolimatta kunnalisvaalien rökäletappiosta.

    Porvarillistyöläinen puolue on kuitenkin utopia ja mahdottomuus, sellaista kombinaatiota ei ole yhdessä puolueessa eikä sellaista koskaan tule. Toki homma toimii jos äänestäjät ovat erityisen typeriä. Ollaan työläisiä vaaleissa ja päätettäessä ollaan porvareita. Tämä ei ole jutikan vika vaan linjan kehitti surullisen kuuluisa Paavo "Lipi" Lipponen.

    Minusta kokoomus ei ollut ollenkaan väärässä kertoessaan aikoinaan olevansa työväenpuolue. Sitä se on enemmän kuin sdp konsaan. Porvari kuolee nälkään ilman työväkeä mutta demari elää yhteiskunnan varoilla.

    Suomi tarvitsee todellisen työväenpuolueen, ei mitään komukkain päiväunia vaan puolueen joka ajaa kansan asiaa. Nyt sellaista ei ole ja siksi äänet menevät niille jotka työväkeä tarvitsevat eli kokoomukselle ja toisaalta niille jotka eivät allekirjoita Astrid Thorssin nuuskanmakusia unelmia.

    hallituspuolueet voisvat oolla kokkelit ja persut, täydentäisivät toisiaan.

    Äänestä

  • Ab"dulla"h kirjoitti:

    hallituspuolueet voisvat oolla kokkelit ja persut, täydentäisivät toisiaan.

    Eivät täydennä. Persut ovat pitkään oppositiossa olleita jotka eivät ole joutuneet allekirjoittamaan konsensusopimusta. Kokoomus on hallituksessa pienin välein ja tottelee haamukonsensusta sekä nuolee jokaisen eu-direktiivin puhtaaksi kielellään ennen sen voimaan saattamista kuitenkin niin, että suomi on ensimmäinen ja ainoa joka laittaa direktiivin voimaan sellaisenaan, kaikki muut eu maat laittavat ehtoja tai kieltäytyvät kokonaan. Jopa viro tuo kaikkien suomalaisten veriveli on kieltäytynyt laittamasta voimaan yhtään direktiiviä sellaisenaan mistä kunnia heille.

    Maahanmuutto eli joutoväen haalinnalle on omat ohjeensa eu.sta ja tämän kok on allekirjoittanut sekä tottelee sitä kirjaimellisesti.

    On turha luottaa myöskään persuihin. Jos kävisi niin metkasti, että siitä tulisi hallituspuolue kääntäisi soini välittömästi kelkkansa ja ryhtyisi puhumaan hallitsemattoman maahanmuuton siunauksellisuudesta ja ehdottomasta tärkeydestä haluamatta kuitenkaan perustella äkkikäännöstään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kettupelle kirjoitti:

Kun katson huolella sdp.n lihavaa, paksuleukaista ja punaiseen jakkupukuun sonnustaunutta naista ja loihdin hänen viereensä apurinsa, erään mari rusinan kuivakan olemuksen olen täysin varma, että he eivät aja minun, työmiehen etuja. Moni muu on tullut samaan päätelmään ja ennen seuraavia eduskuntavaaleja päättelijöitä on yhä enemmän.

Kokoomus, kepu, rkp ja vihreät piiputtelijat kusivat kalsareihinsa hetken lämpöä viimeisessä veroalessaan joka ei hyödytä ketään pienituloista mutta alkaa hyödyttämään tuntuvasti 5000€ ja enemmän tienaavia. Joukkoon kuuluvat he itse ja siten päätös on ymmärrettävissä mutta ei hyväksyttävissä.

En tiedä miksi nykyiset hallituspuolueet hakkaavat itseltään jalkaa poikki. Ennen kaikki olisi ollut ymmärrettävää, silloin kun tiedotuksesta vastasivat yksin puudelit yle ja hesari. Nyt on toisin. Hyvin harvaa kiinnostaa mitä yle kertoo ja vielä harvempaa mitä hesarin spedet kirjoittavat. Kansa on ryhtynyt ajattelemaan itse, ainakin yrittää.

Seuraavat eduskuntavaalit tulevat olemaan katastrofi monelle homeen runtelemalle ihmispololle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu