Lapsuuden ystäväni, joka kasvoi työläisperheessä kävi kansakoulun jälkeen metallialan
ammattikoulun ja sen jälkeen ammattikorkeakoulun.
Opiskeluaikanaan hän kehitti uudenlaisen siirrettävän lämpökattilan.
Hän perusti yhtiön viiden yhtiökumppanin kanssa. Samana vuonna alkoi teollinen toiminta Kiuruveden kunnalta vuokratuissa pienteollisuustalon tiloissa.
Myytyään yhtiönsä hänestä tuli rikasi, joka omistaa satoja hehtaareja metsäpalstoja ja 10 sijoitusasuntoa Kuopiossa. Mökki Kuusamossa ja toinen jossain EteläSavossa.
Tämä esimerkkinä siitä, että kuka tahansa, jolla on lahjoja, tahtoa ja kunnianhimoa voi köyhistä oloista nousta miljonääriksi.
Käykää nuoret kouluja ja opiskelkaa. Tie on auki taivasta myöten.
Yrittämisellä ja yritteliäisyydellä tämä maa on noussut jatkosodan jälkeisestä alhosta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo geeni on edellytyksenä saavutuksiin.Sitä ei vaan ole jokaiselle annettu.Miljonääristä voi tulla myös rutiköyhä mikäli valta ja raha pääsee tuhoamaan tuon lahjakkuuden.Toivottavasti kaverisi nyt osaa käyttää sitä omaisuutta mikä hänelle on suotu.Lätjan är dödens synd.laiskuus on kuoleman synti ja jos se saa uudelleen vallan isännässään voi omaisuus koitua hänen tuhokseen.
hänelle on myönnetty talousneuvoksen arvo.
Mitä hemmetin kehumista on ihmisestä joka uhraa elämänsä rahan ahneuteen.Minä olen varmasti elänyt rikkaamman elämän yrittämättä kahmia itselleni omaisuutta ylitse sen mitä elämiseen tarvitaan.
En voi käsittää,että vieläkin on ihmisiä,jotka mittaavat ihmisen arvon sen mukaan kuinka paljon hänellä on omaisuutta.
Köyhä ole sinä ja kehuttavasi on vielä köyhempi ja köyhänä sinä kuolet etkä saa mitään mukaasi.Mieti tätä ja laske olematonta ystäväsi omaisuutta kun yskit hengen joskus itsestäsi.
Hyvä kun olet tyytyväinen.On vaan ihmisiä jotka on luotu työn-antajiksi ja sitten niitä jotka on tehty tekemään työtä.Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän kunnes tulet maaksi jälleen.Tuota rikkautta ei ole annettu kaikille että saada hikoilla ja tuntea saavutuksen riemua ja leivän maksua nälkäiseen mahaan.Jotkut ovat saaneet osakseen yltäkylläisyyden kirouksen ja sitä ei toivoisi ainakaan omille lapsilleen.