Kaikkien sosiaalisten ja poliittisten ongelmien juuri löytyy ihan muualta kuin siitä että mikä idea on paras tai kuka tekee mitäkin pahaa. Karl Marx sanoi "Kaikkien aikakausien johtavat ideat ovat johtavan luokan ideoita". Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että poliittiset päätökset ja niitä seuraavat lainsäädännöt ja toiminta näyttävät niitä tehneiltä ihmisiltä, ja muistuttavat heidän näkökulmaansa.
Usein poliittinen päätöksenteko nähdään legitiimiksi ja sen nähdään edustavan turvallisuutta ja järjestystä, josta syystä sinne ei haluta muita aiheuttamaan riitaa. Eräässä politiikkatieteellisessä kurssikalvossa oli kaavio, jossa esitetyissä poliittisen järjestelmän muodoissa päätöksenteko voi toimia monarkkisesti, siis tehden itseoikeudella päätöksiä muita varten, erotuksena esimerkiksi oligarkiasta, jossa eliitti tekee yksinoikeudella päätöksiä itseään varten. He tekevät parhaat päätöksensä omantuntonsa mukaan. Saman teorian mukaan demokratia on enemmistön päätöksentekoa itseään varten ja politeia on enemmistön päätöksentekoa muita varten. Politeia on demokratian puhdas muoto. Tietyistä sosiaalisista, rakenteellisista ja kulttuurisista syistä johtuen, on poliittinen järjestelmä ollut harvainvaltainen läpi historian. Kaikki uudistukset ja vallankumoukset, tuhansissa eri tilanteissa, ovat jättäneet jostakin syystä saman asian muuttamatta. Sen että toimintaan voi osallistua vain pieni ja kaikkein vaikutusvaltaisin osa kansaa, yleensä valkoihoiset, keski-ikäiset miehet.
Eliitin ideat eivät sovi kaikille, eikä heidän näkökulmansa ole universaali. Se ei sovi muiden näkökulmiin ja intresseihin. Politiikan ongelma ei siis ole se, että mikä puolue on vallassa tai että kuinka monen ihmisen kannattaa päättää maan asioista. Politiikan ongelma on Michel Foucaultia (Stuart Hall, Identiteetti, Tammer-Paino 1999, s.101) mukaillen faktojen muodostaminen yksipuolisessa diskurssissa ja siitä seuraavat sosiaaliset väärinkäsitykset, jotka seuraavat siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä ole tekemässä kaikki ne joita koskevat. Ennen kuin päätetään tulisiko meidän elää markkinataloudessa vai kommunismissa, tai että mitä puoluetta tai poliitikkoa on äänestettävä, on poliittinen järjestelmä muunnettava suoraksi osallistuvaksi demokratiaksi.
Yhteiskunnalliset rakenteet ovat eliitin luomia, ja ne välittävät eliitin näkökulmat, merkitykset, arvot ja normit alempiin yhteiskuntaluokkiin. Sosialisaatio ja yhteiskunnan arvot elävät ja muuttuvat osaltaan poliittisen ajattelun mukaan. Poliittisen järjestelmän vaikutusvalta ihmisten tiedonlähteenä on sitä suurempi, mitä integroidumpi kansallisvaltion päätöksentekojärjestelmä on sen alueella elävien ihmisten arkeen.
Työnväenluokkainen rappio on analoginen versio tietynlaisesta eliitin, ja tietyn vallassaolevan yksilön negatiivisista ajattelutavoista, joita hän levittää päätösten mukana niiden taustalla arvoina ja asenteina. Työväenluokka vastaanottaa ne median harjoittaman yksisuuntaisen ja yksipuolisen eliitin julkaisemisen kautta ja uudelleenkoodaa eli tulkitsee ne omaan maailmaansa sopivaksi. Työväenluokka ei välttämättä ole samaa mieltä jonkun kyynisen poliitikon kanssa, mutta yksilöt noudattavat samoja asenteita ja arvoja omassa elämässään, lasten sosialisaatiossa tai vaikkapa työpaikan persoonien välisessä hierarkiassa. Muiden ihmisten arvot ja asenteet eivät ole heidän valitsemiaan vapaan elämäntavan arvoja ja asenteita, vaan ne näyttävät samalta kuin poliittisen järjestelmän huipulla olevien ihmisten ajattelutapa. Koko yhteiskunta on eliitissä olevien yksilöiden persoonallisuuden "pienoismalli". Ihmiset tekevät elämässään valintoja yhden johdossa olevan ihmisen persoonallisuuden mukaan. Samoin kansalaisten näennäinen kyvyttömyys eliitin tasoisten harkittujen päätösten tekemiseen on seurausta siitä, että he eivät ole koskaan osallistuneet poliittiseen päätöksentekoon.
Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu ei siis ole kiinni mistään voimatasapainosta, pahojen ja hyvien ihmisten hegemoniasta, omistus- tai tuotantomuodosta, holhouksen tarpeesta, turvallisuuden tarpeesta tai lahjakkuudesta. Melkein kaikki tähän astiset ratkaisut ovat olleet hegemonisia ratkaisuja, joissa yksi idea on pakotettu toisille. Jos koko yhteiskunta on vallassa olevien yksilöiden mielen pienoismalli, sitä voidaan muuttaa asettamalla eliitin ideat tieteellisen argumentoinnin kohteeksi. Poliittinen järjestelmä pitää muuttaa yhtä ideaa etuoikeuttavasta hegemoniasta kaikkia ideoita testaavaksi debaatiksi 'homo politicus', vapaiden, täysivaltaisten politiikan kansalaisten kesken. (Risto Heiskala, Uusi Jako, miten Suomesta tuli kilpailuyhteiskunta? Gaudeamus 2006).
Olen opinnoissani kiinnostunut osoittamaan sen, että kaikkien patologioiden ratkaisu on poliittisessa vaikutusvallassa, ja niiden lähde on siinä olotilassa, jossa ihmiset ovat muiden yksipuolisten poliittisten ratkaisujen armoilla. Tai jos ei suoraan niiden lähde, yksipuolinen päätöksenteko ilmentää yhteiskunnallisia patologioita, johtuu niistä ja tuottaa ne uudelleen. Huolimatta poliittisesta kannasta tai puolueesta, ideoiden testaaminen tuo ratkaisun kaikkiin poliittisiin kiistoihin ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Nykyinen päätöksenteko on yhtä ulossulkevaa kuin sille alttiina olevien ihmisten kulttuuri. Positiivisempia ja kaikkien osapuolten kannalta hyödyllisempiä tuloksia tuottaa suora osallistuva demokratia.
Usein poliittinen päätöksenteko nähdään legitiimiksi ja sen nähdään edustavan turvallisuutta ja järjestystä, josta syystä sinne ei haluta muita aiheuttamaan riitaa. Eräässä politiikkatieteellisessä kurssikalvossa oli kaavio, jossa esitetyissä poliittisen järjestelmän muodoissa päätöksenteko voi toimia monarkkisesti, siis tehden itseoikeudella päätöksiä muita varten, erotuksena esimerkiksi oligarkiasta, jossa eliitti tekee yksinoikeudella päätöksiä itseään varten. He tekevät parhaat päätöksensä omantuntonsa mukaan. Saman teorian mukaan demokratia on enemmistön päätöksentekoa itseään varten ja politeia on enemmistön päätöksentekoa muita varten. Politeia on demokratian puhdas muoto. Tietyistä sosiaalisista, rakenteellisista ja kulttuurisista syistä johtuen, on poliittinen järjestelmä ollut harvainvaltainen läpi historian. Kaikki uudistukset ja vallankumoukset, tuhansissa eri tilanteissa, ovat jättäneet jostakin syystä saman asian muuttamatta. Sen että toimintaan voi osallistua vain pieni ja kaikkein vaikutusvaltaisin osa kansaa, yleensä valkoihoiset, keski-ikäiset miehet.
Eliitin ideat eivät sovi kaikille, eikä heidän näkökulmansa ole universaali. Se ei sovi muiden näkökulmiin ja intresseihin. Politiikan ongelma ei siis ole se, että mikä puolue on vallassa tai että kuinka monen ihmisen kannattaa päättää maan asioista. Politiikan ongelma on Michel Foucaultia (Stuart Hall, Identiteetti, Tammer-Paino 1999, s.101) mukaillen faktojen muodostaminen yksipuolisessa diskurssissa ja siitä seuraavat sosiaaliset väärinkäsitykset, jotka seuraavat siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä ole tekemässä kaikki ne joita koskevat. Ennen kuin päätetään tulisiko meidän elää markkinataloudessa vai kommunismissa, tai että mitä puoluetta tai poliitikkoa on äänestettävä, on poliittinen järjestelmä muunnettava suoraksi osallistuvaksi demokratiaksi.
Yhteiskunnalliset rakenteet ovat eliitin luomia, ja ne välittävät eliitin näkökulmat, merkitykset, arvot ja normit alempiin yhteiskuntaluokkiin. Sosialisaatio ja yhteiskunnan arvot elävät ja muuttuvat osaltaan poliittisen ajattelun mukaan. Poliittisen järjestelmän vaikutusvalta ihmisten tiedonlähteenä on sitä suurempi, mitä integroidumpi kansallisvaltion päätöksentekojärjestelmä on sen alueella elävien ihmisten arkeen.
Työnväenluokkainen rappio on analoginen versio tietynlaisesta eliitin, ja tietyn vallassaolevan yksilön negatiivisista ajattelutavoista, joita hän levittää päätösten mukana niiden taustalla arvoina ja asenteina. Työväenluokka vastaanottaa ne median harjoittaman yksisuuntaisen ja yksipuolisen eliitin julkaisemisen kautta ja uudelleenkoodaa eli tulkitsee ne omaan maailmaansa sopivaksi. Työväenluokka ei välttämättä ole samaa mieltä jonkun kyynisen poliitikon kanssa, mutta yksilöt noudattavat samoja asenteita ja arvoja omassa elämässään, lasten sosialisaatiossa tai vaikkapa työpaikan persoonien välisessä hierarkiassa. Muiden ihmisten arvot ja asenteet eivät ole heidän valitsemiaan vapaan elämäntavan arvoja ja asenteita, vaan ne näyttävät samalta kuin poliittisen järjestelmän huipulla olevien ihmisten ajattelutapa. Koko yhteiskunta on eliitissä olevien yksilöiden persoonallisuuden "pienoismalli". Ihmiset tekevät elämässään valintoja yhden johdossa olevan ihmisen persoonallisuuden mukaan. Samoin kansalaisten näennäinen kyvyttömyys eliitin tasoisten harkittujen päätösten tekemiseen on seurausta siitä, että he eivät ole koskaan osallistuneet poliittiseen päätöksentekoon.
Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu ei siis ole kiinni mistään voimatasapainosta, pahojen ja hyvien ihmisten hegemoniasta, omistus- tai tuotantomuodosta, holhouksen tarpeesta, turvallisuuden tarpeesta tai lahjakkuudesta. Melkein kaikki tähän astiset ratkaisut ovat olleet hegemonisia ratkaisuja, joissa yksi idea on pakotettu toisille. Jos koko yhteiskunta on vallassa olevien yksilöiden mielen pienoismalli, sitä voidaan muuttaa asettamalla eliitin ideat tieteellisen argumentoinnin kohteeksi. Poliittinen järjestelmä pitää muuttaa yhtä ideaa etuoikeuttavasta hegemoniasta kaikkia ideoita testaavaksi debaatiksi 'homo politicus', vapaiden, täysivaltaisten politiikan kansalaisten kesken. (Risto Heiskala, Uusi Jako, miten Suomesta tuli kilpailuyhteiskunta? Gaudeamus 2006).
Olen opinnoissani kiinnostunut osoittamaan sen, että kaikkien patologioiden ratkaisu on poliittisessa vaikutusvallassa, ja niiden lähde on siinä olotilassa, jossa ihmiset ovat muiden yksipuolisten poliittisten ratkaisujen armoilla. Tai jos ei suoraan niiden lähde, yksipuolinen päätöksenteko ilmentää yhteiskunnallisia patologioita, johtuu niistä ja tuottaa ne uudelleen. Huolimatta poliittisesta kannasta tai puolueesta, ideoiden testaaminen tuo ratkaisun kaikkiin poliittisiin kiistoihin ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Nykyinen päätöksenteko on yhtä ulossulkevaa kuin sille alttiina olevien ihmisten kulttuuri. Positiivisempia ja kaikkien osapuolten kannalta hyödyllisempiä tuloksia tuottaa suora osallistuva demokratia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Poliittisen järjestelmän vaikutusvalta ihmisten tiedonlähteenä on sitä suurempi, mitä integroidumpi kansallisvaltion päätöksentekojärjestelmä on sen alueella elävien ihmisten arkeen."
= Ihmiset tietävät politiikasta jos ihmiset tietävät politiikasta?