eli minulla on sisko, joka on todettu sosiopaatiksi. Siinä mielessä perheemme saa olla onnellinen, että siskoni ei aiheuta pahemmin ongelmia, voin sanoa, että hän on ihana ihminen, ei siinä mitään.
Ongelma on äitini, kun asia puolisen vuotta sitten paljastui hän suunnilleen sekosi. äitini kiusaa siskoani koko ajan, lyö ja hakkaa, jättää välillä ilman ruokaa, siskoni ei saa syödä muun perheen kanssa, joutuu nukkumaan eteisessä, jne.
Ja siskoni on neljätoistavuotias.
Kyllä minä sen tajuan, että oman lapsen täydellinen tunteettomuus on rankkaa, onhan se rankkaa minullekin.
Silti äitini menee liian pitkälle, olen yrittänyt puhua ja ymmärtää, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Mitä minä teen, tuntuu ettei järkipuhe auta, siskoni on äidille kuin koira...
Ongelma on äitini, kun asia puolisen vuotta sitten paljastui hän suunnilleen sekosi. äitini kiusaa siskoani koko ajan, lyö ja hakkaa, jättää välillä ilman ruokaa, siskoni ei saa syödä muun perheen kanssa, joutuu nukkumaan eteisessä, jne.
Ja siskoni on neljätoistavuotias.
Kyllä minä sen tajuan, että oman lapsen täydellinen tunteettomuus on rankkaa, onhan se rankkaa minullekin.
Silti äitini menee liian pitkälle, olen yrittänyt puhua ja ymmärtää, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Mitä minä teen, tuntuu ettei järkipuhe auta, siskoni on äidille kuin koira...
Vastaukset 3
Vanhimmat
sekasin ja arviointi koski äitiäsi näin kertomasi mukaan. ja mikäli diagnosi oli/on oikein niin siitäkin voi todeta ettei omena pudonnut kauas puusta.Mikäli äitisi käyttäytyy kirjoittamallasi tavalla niin hänellä on todella paljon psyykkisiä ongelmia itsensä kassa (kaikkien kannalta olisi parempi jos äitisi hakeutuisi hoitoon suljetulle) sairaita ihmisiä ei saisi kohdella kirjoittamallasi tavalla siskollesi pitäisi antaa mahdollisuus pyrkiä tasapainoisempaan elämään eikä äitisi ole oikea ihminen siskosi seuraan hän kohtelee siskoasi rikollisin keinoin.
On todella huolestuttava, että tällaisia diagnooseja kuin sosiopaatti vielä ilmenee lääketieteessä tai psykologiassa. En ole koskaan kohdannut tunteetonta, lukossa olevia kylläkin. Lukkoon menijät ovat yleensä jonkun kiusaamia tai alistamia, osattomia yhteisön vuorovaikutuksesta, rumasti syrjittyjä. Kylmäksi tunteistaan voi jäädä niin monella tapaa. Ylipäätänsä usko siihen että yhteisö olisi mittarina riittävä ja sen jälkeen psykologi voi etsiä vikaa persoonasta on absurdi. Varmaankin kuolleeksi kiusattu ei enää lopultakaan koe mitään inhimillisiä tunteita ja tuloksia saadaan tunnekylmyydestä. Mutta se pitäisi osata tehdä tilanteen huomioimisena, ei persoonapiirteenä.
Psykoanalyysi selittäisi sen niin, että ihmisen ihanteet ovat liian korkealla. Nk. reaalipsykologia sen sijaan hyväksyy yhteisön kurjatkin kohtelut, ja yksilöiden tuhoamisen yhteisön hyvyyttä todistaakseen.
Olen kokenut melko paljon haasteita työssäni, melkein 40v. joka on ihmissuhdeala. Kiusaajat ja kurittajat on suojelun kohteena, ei kiusatut. Liian usein olen joutunut taisteluun kiusaajien kanssa, he eivät näe kokonaisuuksia eivätkä tekojaan.
Eipä taida säälikään siskoasi auttaa, rehellinen empatia ja aito välittäminen lienee parasta lääkettä. Selkeä palaute myös äidille on tarpeen tunnekylmyydestä.
Tuollainen sosiopaatti diagnoosi olisi poistettava tautiluokituksesta. Tunnekylmyyttä ei ole. Kaikkia kaltoin kohdeltuja olen voinut auttaa, kun he tulevat kuulluksi, myös tunteet nousevat ylös. Koenpa itsekin tunnekylmyyttä henkilöitä kohtaan, jotka sumeilematta tuhoavat lapsia ammattivaltansa avulla, he eivät hae hoitoa. Tunnekylmyys on kuin kuolema, joka ottaa valtaansa taistelussa pahuutta vastaan, ikään kuin se olisi suojakin, että selviää.
Tuntee voimattomuutta, kun puhuminen ei auta, kokonaishahmotuksia ei synny, tieto ei mene perille. Tällaiset henkilöt puhuvat yleensä myös lahjakkaasti rajojen ja rakkauden puolesta, rajojen, jossa toisen elämä on rajattu olemattomiin.
Siskoni kohdalla kyllä kyse kuulemma on sosiopatiasta, täydellisestä tunteettomuudesta, vaikka tiedän että on myös niitäkin ihmisiä joiden tunteet ovat vain "lukossa"........