Onko sinusta koskaan tuntunut, kuin kelloa olisi siirretty taaksepäin? Ne asiat, joita nyt tapahtuu tai joista puhutaan, ovat toteutuneet jo joskus kauan sitten.
Minulle on käynyt näin ajankohtaisen ateismi – kreationismi keskustelun kanssa. Luulin, että nämä kysymykset Raamatun asemasta ajankohtaisen luonnontieteellisen tiedon välittäjänä ja tieteen mahdollisuuksista arvioida Jumalan olemassa oloa olisi jätetty taakse jo kauan sitten.
Mutta näin ei ollutkaan. Niin sanotut uusateistit ovat virittäneet keskustelua sekä maallisessa että kirkollisessa lehdistössä, verkosta puhumattakaan, näistä vanhoista kysymyksistä ikään kuin ne olisivat uusia ja kokonaan vielä ruokkoamattomia.
Itselleni tehtiin jo teologisten opintojeni alussa 70-luvulla selväksi mikä on uskonnon ja mikä tieteen alue ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Olin kuullut samansuuntaista jo koulussakin sekä pohtinut asiaa seurakuntani nuorten raamattupiirissä. Ja nyt lähes 40 vuotta myöhemmin samat kysymykset ja ongelmanasettelut putkahtavat taas esiin ikään kuin aivan uusina.
Ovatko luomiskertomus ja monet muut Raamatun kertomukset totta, onko tiede todistanut, että Jumalaa ei ole olemassa, onko Raamattu luotettava tiedon lähde, kuinka luomisusko ja evoluutioteoria suhtautuvat toisiinsa jne.?
Katekismuksessa asiaan otetaan kantaa, mutta jotenkin tuntuu, että kirkon opetus näistä asioista pakenee joiltakin kuin vesi hanhen selästä. ” Tiede tutkii maailman synnyn arvoitusta sekä luonnon ja ihmisen kehittymistä. Usko luottaa siihen, että kaiken takana on Jumalan luova tahto ja rakkaus luomakuntaa kohtaan.”
Jos haluan tietää, kuinka kaikki on luonnossa saanut alkunsa ja kehittynyt, turvaudun mahdollisimman ajankohtaiseen luonnontieteelliseen esitykseen asiasta. Niin kauan, kuin ko. teos tyytyy kuvailemaan asioiden toteutumista ja esittelemään teorioita siihen liittyen, luotan lukemaani. Mutta, jos kirjoittaja ryhtyy julistamaan omaa elämänkatsomustaan esim. sanoen, että Jumalaa ei ole, silloin suljen korvani ja siirryn asiassa eteenpäin. Aiemmin arvonsa tuntevat tiedemiehet pysyivät omalla alueellaan, mutta nyt heidän piirissään on alkanut esiintyä tarvetta myös maailmankatsomukselliseen julistamiseen.
Jos Raamattua lukiessani kohtaan maailmasta, luonnosta tai historiasta kertovia seikkoja, jotka nykyisen tietämyksen valossa eivät sellaisenaan pidä paikkaansa, ajattelen, että inhimillinen tietämys on näistä fysikaalisen ympäristömme asioista siis vuosituhansien aikana täsmentynyt. Luonnollisesti minun on otettava myös huomioon mikä Raamatun kirjallisuuden laji on kyseessä. On vain luonnollista, että inhimillinen tietämys Raamatun kirjoittamisen aikana ei ollut yhtä pitkällä kuin nykyään.
Hengellisissä kysymyksissä sen sijaan luotan yhä edelleen ehdottomasti Raamattuun. Esimerkiksi ihmisestä ja Jumalasta sekä heidän suhteestaan puhuessaan Raamattu on yhä edelleen luotettava, samoin puhuessaan elämän tarkoituksesta, kuolemasta, iankaikkisesta elämästä jne. Kristittynä en usko, että tämän kaltaisista asioista olisi mitään uutta ja pätevää ilmoitusta enää saatavilla.
Tästä näemme, että uskolla ja tieteellä on erilainen tehtävä inhimillisen elämän kokonaisuudessa. Tiede tutkii maailmaa, luontoa, luomakuntaa ja selittää sitä. Tiede täsmentyy ajasta aikaan ja kertoo monenlaista kiinnostavaa fyysisestä ympäristöstäni.
Kristillinen usko sen sijaan on tulkinta elämästäni. Se on elämänkatsomukseni. Se antaa mielekkyyttä ja tarkoitusta olemiseeni. Uskoen rohkenen katsoa siihenkin tulevaisuuteen, josta tämänhetkinen tiede tai tietämys tekee minut epävarmaksi – suorastaan pelokkaaksi. Uskoen muistan, että kasteessa minut on liitetty hyvän Jumalan historiaan ja tulevaisuuteen! Me kristityt kutsumme sitä pelastushistoriaksi.
Uskon avulla löydän elämääni merkityksiä ja tarkoitusta, jota pelkkä tieto ei minulle lahjoita. Näin usko ja tiede eivät kilpaile elämässäni maailmanselittämisen ykkössijasta. Ne täydentävät minulle inhimillisen elämän kokonaisuutta omilla ulottuvuuksillaan, joista toinen tarkastelee fyysistä ulottuvuutta, toinen metafyysistä.
Kuinka siis on, uskoa vai tietoa? Vanhan toteamuksen mukaan uskon vastakohta ei ole tieto, vaan epäusko. Tiedon vastakohta puolestaan on tietämättömyys. Emme saisi olla epäuskoisia emmekä tietämättömiä, vaan uskovia ja asioista perillä olevia. Siinä olkoon oikea tavoitteemme!
Minulle on käynyt näin ajankohtaisen ateismi – kreationismi keskustelun kanssa. Luulin, että nämä kysymykset Raamatun asemasta ajankohtaisen luonnontieteellisen tiedon välittäjänä ja tieteen mahdollisuuksista arvioida Jumalan olemassa oloa olisi jätetty taakse jo kauan sitten.
Mutta näin ei ollutkaan. Niin sanotut uusateistit ovat virittäneet keskustelua sekä maallisessa että kirkollisessa lehdistössä, verkosta puhumattakaan, näistä vanhoista kysymyksistä ikään kuin ne olisivat uusia ja kokonaan vielä ruokkoamattomia.
Itselleni tehtiin jo teologisten opintojeni alussa 70-luvulla selväksi mikä on uskonnon ja mikä tieteen alue ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Olin kuullut samansuuntaista jo koulussakin sekä pohtinut asiaa seurakuntani nuorten raamattupiirissä. Ja nyt lähes 40 vuotta myöhemmin samat kysymykset ja ongelmanasettelut putkahtavat taas esiin ikään kuin aivan uusina.
Ovatko luomiskertomus ja monet muut Raamatun kertomukset totta, onko tiede todistanut, että Jumalaa ei ole olemassa, onko Raamattu luotettava tiedon lähde, kuinka luomisusko ja evoluutioteoria suhtautuvat toisiinsa jne.?
Katekismuksessa asiaan otetaan kantaa, mutta jotenkin tuntuu, että kirkon opetus näistä asioista pakenee joiltakin kuin vesi hanhen selästä. ” Tiede tutkii maailman synnyn arvoitusta sekä luonnon ja ihmisen kehittymistä. Usko luottaa siihen, että kaiken takana on Jumalan luova tahto ja rakkaus luomakuntaa kohtaan.”
Jos haluan tietää, kuinka kaikki on luonnossa saanut alkunsa ja kehittynyt, turvaudun mahdollisimman ajankohtaiseen luonnontieteelliseen esitykseen asiasta. Niin kauan, kuin ko. teos tyytyy kuvailemaan asioiden toteutumista ja esittelemään teorioita siihen liittyen, luotan lukemaani. Mutta, jos kirjoittaja ryhtyy julistamaan omaa elämänkatsomustaan esim. sanoen, että Jumalaa ei ole, silloin suljen korvani ja siirryn asiassa eteenpäin. Aiemmin arvonsa tuntevat tiedemiehet pysyivät omalla alueellaan, mutta nyt heidän piirissään on alkanut esiintyä tarvetta myös maailmankatsomukselliseen julistamiseen.
Jos Raamattua lukiessani kohtaan maailmasta, luonnosta tai historiasta kertovia seikkoja, jotka nykyisen tietämyksen valossa eivät sellaisenaan pidä paikkaansa, ajattelen, että inhimillinen tietämys on näistä fysikaalisen ympäristömme asioista siis vuosituhansien aikana täsmentynyt. Luonnollisesti minun on otettava myös huomioon mikä Raamatun kirjallisuuden laji on kyseessä. On vain luonnollista, että inhimillinen tietämys Raamatun kirjoittamisen aikana ei ollut yhtä pitkällä kuin nykyään.
Hengellisissä kysymyksissä sen sijaan luotan yhä edelleen ehdottomasti Raamattuun. Esimerkiksi ihmisestä ja Jumalasta sekä heidän suhteestaan puhuessaan Raamattu on yhä edelleen luotettava, samoin puhuessaan elämän tarkoituksesta, kuolemasta, iankaikkisesta elämästä jne. Kristittynä en usko, että tämän kaltaisista asioista olisi mitään uutta ja pätevää ilmoitusta enää saatavilla.
Tästä näemme, että uskolla ja tieteellä on erilainen tehtävä inhimillisen elämän kokonaisuudessa. Tiede tutkii maailmaa, luontoa, luomakuntaa ja selittää sitä. Tiede täsmentyy ajasta aikaan ja kertoo monenlaista kiinnostavaa fyysisestä ympäristöstäni.
Kristillinen usko sen sijaan on tulkinta elämästäni. Se on elämänkatsomukseni. Se antaa mielekkyyttä ja tarkoitusta olemiseeni. Uskoen rohkenen katsoa siihenkin tulevaisuuteen, josta tämänhetkinen tiede tai tietämys tekee minut epävarmaksi – suorastaan pelokkaaksi. Uskoen muistan, että kasteessa minut on liitetty hyvän Jumalan historiaan ja tulevaisuuteen! Me kristityt kutsumme sitä pelastushistoriaksi.
Uskon avulla löydän elämääni merkityksiä ja tarkoitusta, jota pelkkä tieto ei minulle lahjoita. Näin usko ja tiede eivät kilpaile elämässäni maailmanselittämisen ykkössijasta. Ne täydentävät minulle inhimillisen elämän kokonaisuutta omilla ulottuvuuksillaan, joista toinen tarkastelee fyysistä ulottuvuutta, toinen metafyysistä.
Kuinka siis on, uskoa vai tietoa? Vanhan toteamuksen mukaan uskon vastakohta ei ole tieto, vaan epäusko. Tiedon vastakohta puolestaan on tietämättömyys. Emme saisi olla epäuskoisia emmekä tietämättömiä, vaan uskovia ja asioista perillä olevia. Siinä olkoon oikea tavoitteemme!
Vastaukset 1
Vanhimmat
1. Mooseksen kirjan alkujakeissa todetaan: Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Esim sattumanvaraiseen alkuräjähdykseen uskovien usko ei perustu inhimilliseen ymmärrykseen, eikä kristittyjen usko Luoja-Jumalan luomiseen perustu inhimilliseen ymmärrykseen. Edelliseltä pohjalta voimme todeta, että molemmat näkemykset ovat tuolta näkökannalta samalla lähtöviivalla, eli ne perustuvat ihmisjärkeä suurempiin totuuksiin. Näkemysero tulee vasta siinä, että sattumanvaraiseen alkuräjähdykseen uskovien usko perustuu järjettömyyteen (tarkoituksettomuuteen) ja kristittyjen usko Luoja-Jumalaan perustuu järjellisyyteen, (eli yli-järkemme käyvään tarkoitukseen). Näin ollen sattumanvaraiseen alkuräjähdykseen uskovien totuus olisi hengetön (Jumalaton) ja Luoja-Jumalan uskovien totuus olisi hengellinen (Jumalallinen).
Tuo hengellinen totuus (yli-järjellinen totuus) maailmankaikkeutemme synnystä on Uusi-testamentillisesti kiteytynyt ihmisen muotoon Kristuksessa, joka sanoo: Minä olen tie totuus ja elämä . . .
Hassu paradoksi onkin siinä, että pelkkään tieteeseen perustavat ovat useasti väittäneet Luoja-Jumalaan uskovia järjettömyyteen uskoviksi, vaikka asia on aivan päinvastoin (kuten edellisestä huomaamme).
No joka tapauksessa rauhallista Joulua . . .