Taas sensuuri iski Seinäjoen johtajien palkkakeskusteluun.
On sitten arka aihe, kun ei voi asiasta keskustella.
Mikä johtajia asiassa pelottaa , toimittiinko oikein, soimaako omatunto.
On sitten arka aihe, kun ei voi asiasta keskustella.
Mikä johtajia asiassa pelottaa , toimittiinko oikein, soimaako omatunto.
Vastaukset 10
Vanhimmat
teksti vain oli epäasiallista ja ei perustunut totuuteen, pelkkää suunsoittoasi vain.
Julkisen, kovapalkkaisen johtajan toimenkuvaan kuuluu, että pitää kestää monenlaista suunsoittoa.
Oikeaa ja väärää.
Sensuuri on voimassa ehkä itänaapurissa, mutta ei kehittyneessä oikeusvaltiossa.
terveisin kovapalkkainen bussikuski.
Suomessa on myös sananvapaus ja siksi täällä saa puhua ja olla vapaasti sitä mieltä, mitä hallitus määrää.
Kaikien tuttu Iiro Viinanen sanoi eilen Iltalehdessä, että;"Tilaisuus on tehnyt varkaan, Suomen johtajien palkat ovat liian korkeat"
Moraali rappeutuu, ulkomaille saa lähteä kuka haluaa, mutta ei sinne ole ollut lähtijöitä.
SEINÄJOEN POMOT MINISTERIN PALKOILLE , VALTAKUNNAN KOVIMMAT palkankorotukset.
Lama syvenee muualla, mutta Seinäjoen - Nurmon liitossäästöt annetaan köyhille johtajille.
Sosialialan työpaikat vedettiin punakynällä yli.
Härskiä porukkaa.
Suojattua kahvinjuontia on kuin suojattua seksiä, jossa ollaan tekevänsä, mutta ei synny lasta eikä muutakaan.
Suomi on kaukana todellisesta vapaudesta. Valtio rajoittaa ihmisen yksilönvapautta säätämällä jatkuvasti erinäisiä lakeja... Missä on tämä vapaus, jossa yksilö voi itse päättää tekemisestään, kunhan ei aiheuta harmia kellekään muulle luontokappaleelle?
On johtoryhmää ja kaikenlaisia johtajia, valtuustoa, hallitusta ym. lautakuntia.
KUKA PÄÄTTÄÄ ?
KUKA KANTAA VASTUUN ?
Sekava iso lössi, jossa helppo kierrättää vastuuta ja mennä piiloon toisen selän taakse.
Ja vastuusta vielä maksetaan ylihintaa !
Johtajien suuri, härski kuppaus.