ihmeparantuminen lisää itsemurhia

varmaa onki.kukaan ei käsittääkseni voi omissa nimissä luvata mitään.me saamme sen mikä on Herran silmissä hyvä,kyse olisiko ylpeyden riisumisesta .Shalom.

uskoon, jumalaan ja parantumiseen, on hänellä todellisuudentaju heikentynyt.

Siitähän seuraa (kun ei parane) regressio eli turhautuminen, masennus, syvä pettymys Jumalaan.
Nämä kaikki saattavat johtaa syvään mielen masennukseen ja sen myötä itsetuhoiseen käyttäytymiseen.

Tuota kyseistä tutkimusta en tiedä,tosin aika kyseenalainen on,koskapa olen itsekkin kokenut ihmeparantumisen.

Mutta tieteelliset tutkimukset osoittaa, että uskonnolla on hyvinvointia parantavia vaikutuksia uskovaiselle. Tutkimusten tulokset eivät tosin minua millään tavoin yllättäneet, mutta monia muita varmaankin yllätti.

Monet kokevat kokouksessa tai kotona parantuvansa, vaikka mitään parantumista ei tapahtuisikkaan.
Se johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että yritetään uskoa, niin kovasti, että se alkaa olla jo lähinnä uskottelua.
Toisekseen voi olla niin, että Jumalan Henki koskettaa ja koetaan tilanteessa JOTAIN ja yhdistetään se "jotain" heti paranemiseen.
On myös mahdollista "tilapäisesti parantua", jostain lievästä sairaudesta, vaikka nyt sitten siitä nivelkivusta, kun kieltäydytään näkemästä tosiasioita ja sanotaan vaan itselleen ja muille, että minä olen nyt parantunut ja piste.

Ne OIKEAT paranemistapaukset jotka minä tiedän eivät ole lainkaan tämän kaltaisia.
Useimmiten Jumala koskettaa jotain sellaista henkilöä, joka ei ajattele tilanteessa yhtään mitään, eikä ole tullut kokoukseen lainkaan parantuakseen.
Parantunut voi olla uskosta osaton tai uskovainen ja erikoista on sekin, että parantuneissa voi olla sellaisiakin, jotka ovat jo menettäneet kaiken toivonsa parantumiseen.
Tämä kyllä vetää maton kaikelta pakonomaiselta uskolta ja tuo Jeesuksen hyvin lähelle ihmisyyttä.
Mehän olemme sellaisia Tuomaksia ja monesti ajattelemme, että meidän täytyy jotenkin valmistautua paranemaan puristamalla uskoa, katos kun Jumalahan ei epäuskoa siedä.
Heh, tämä on kuitenkin täysin turhaa, koska Jumala joka tapauksessa näkee jokaisen sydämeen ja tietää mitä tekoa me olemme.
Me saamme lähestyä Jumalaa ihan omana itsenämme ja Hän haluaa parantaa meitä ja vastata meidän rukouksiimme, vaikka olisimme kuinka surkeita.
Vosin kertoa moniakin ihmeparanemisia joissa itse en ole ollut mukana todistamassa.
Koska en kuitenkaan voi todistaa kenenkään toisen puolesta, kerron jotain joissa itse olen ollut mukana tavalla taikka toisella.

Hyvä ystäväni, joka ei ole uskovainen ja jolle olen usein saanut kertoa Jeesuksesta sai töissä ollessaan metallin palan silmäänsä.
Hän soitti minulle, että lähtisin viemään häntä teveyskeskukseen, koska silmä oli tosi surkeassa kunnossa.
Kun tulin, niin sanoin hänelle, että sopiiko, jos ensin rukoilisimme asian puolesta ja sanoin vielä, että eihän siinä mitään menetäkkään.
Rukoilimme lyhyen rukouksen ja rukouksen päättyttyä ystäväni sanoi, että "tais muuten lähteä".

Vaimoni oli kovassa kuumeessa ja olin kovasti huolissani, koska hän odotti meidän esikoistamme.
Menin hänen viereensä ja pyysin Jeesusta koskettamaan ja otamaan kuumeen pois.
Kuume laski samantien kokonaan pois ja vaimoni hikosi ihan hirveästi.

Satuin töissä kerran sivusta kuulemaan, kun eräs tuntemani henkilö meni pomolle sanomaan, että hän joutuu sanomaan itsensä irti.
Hänellä oli todettu keuhkoissa jotain vakavaa ja nyt oli varattuna aika tampereelle jatko tutkimuksiin.
Hänellä oli jo pitkään ollut jatkuva kuume.
Tämä kaveri oli muuten yksi firman parhaista miehistä ja jotain varmaan kertoo kaverin työ moraalista se, että ei ollut suostunut jäämään sairaslomalle, vaikka oli kokoajan pienessä kuumeessa.
Hän pyysi lopputiliäkin vain siksi, että ei työnantajan tarvitsisi maksaa sairaslomasta aiheutuvia kuluja.
Aika harvinainen kaveri, vai mitä?
Menin tuon kaverin luokse ja sanoin, että haluan puhua kahdenkesken.
Kysyin häneltä, että saanko rukoilla hänen puolestaan, että hän parantuisi.
Hän sanoi, että ei usko näihin juttuihin.
Jatkoin sanomalla, että minä uskon, että hän paranee, jos nyt saan rukoilla.
Hän hyppäsi parimetriä kauemmas ja sanoi ei, ei, minä en usko.
Ajattelin, että minähän en anna periksi ja rukoilin koko päivän tuon kaverin puolesta mielessäni.
Vielä kotonakin muistin asiaa, mutta jossain vaiheessa koin olevani vapaa tuosta asiasta ja jopa unohdin sen.
Menin aamulla töihin niin kuin aina ennenkin ja ihmettelin, kun tuo mies tuijottaa minua koko ajan.
Lopulta kysyin häneltä, että mitä sinulla on mielessäsi.
Hän sanoi: Ethän sä vaan ole? mitä? Ethän sä vaan ole? Kuule vaimonkin kanssa kotona puhuttiin, että ei kai se ****(nimi) vaan nyt ole. Niin rukoillutko, kyllä minä olen rukoillut.
Tähän hän sanoo, että tiedätkö, että minulla ei ensimmäsitä kertaa kahteen viikkoon ole kuumetta ja muutenkin on niin hyvä olla.
Se tunne joka minulla oli tuolla keuhkoissa on nyt poissa ja minun on helppo hengittää.
Olen päättänyt perua sen sairaala ajan.
Sen hän myös teki.
Näin kaveria siitä muutama vuosi eteenpäin ja hän on terve.
Sanoi minulle, että jos hänellä joskus tulee näiden hengellisten asioiden kanssa jotain kysyttävää, niin hän sitten soittaa minulle.

Olimme lomalla espanjassa porukalla ja loma meinasi mennä pilalle, kun isäni sairastui.
Kurkku tuli niin kipeäksi, että ei voinut puhua lainkaan ja kuume rupesi nousemaan.
Loma oli menossa pilalle hyvää vauhtia ja oli myös vaarana että muutkin sairastuvat.
Muut menivät nukkumaan, mutta minä en.
Menin salaa rukoilemaan ja en noussut siitä ennenkuin olin varma, että olen saanut vastauksen.
Tuli aamu ja isäni heräsi.
Hän sanoi, että yöllä tapahtui jotain merkillistä.
Niin kuin tuolla minun kurkussani olisi käyty "taistelu" olo on ihan erilainen.
Tauti oli poissa.

Kaikki nämä asiat jotka tässä kerroin voidaan kumota jo pelkästään sillä, että sanot minun valehtelevan.
Toisaalta voit väittää, että kaikki olisi tapahtunut joka tapauksessa ihan luonnostaankin noin.
Tai sitten voit sanoa, että lähetä lääkärin todistukset siitä, että joku oli sairas ja siitä, että hän parani.
On vielä sellainenkin vaihtoehto, että uskot niiden olleen selviä rukous vastauksia.

Vosin kertoa näitä paljon lisääkin.
Eivät nämä ole mitään ihmeellisiä asioita uskovaisille.
Pikemminkin ihan tavallisia, ne kuuluvat uskovaisen normaaliin arkeen.

Pelkkä usko ei auta!

Jos Jeesuksen lupauksilla oikeasti olisi katetta,niin pettyneitä ei olisi,eikä kenenkään tarvitsi turvautua epätoivoiseen "hamppukravaattiin".

Asioilla vain keplotellaan ja selitellään parhainpäin.

Uskovat kyllä tietävät,että Jeesusta on vaikea saada vierailemaan parantumiskokouksissa,mutta ääneen sitä on vaikea sanoa.Ja vielä vaikeampaa on sanoa,että Jeesus anatoi kateettomia lupauksia.

Missä ovat ne todelliset uskonsankarit,jotka henkensä uhalla vaatisivat Jumalaa tilille katteettomista lupauksista?

Kaikki ovat niin kilttiä ja nöyrää,että oikein hävettää.

-90 luvun hengen uudistus, likkeiden parista.Silloin helluntai ja vapaa seurakunnissa oli yltiö karismaattisuutta jaihme tekoja ja paranemisia korotuksia.Kun kukaan ei oikeasti parantunut ja monille luvattiin maallisia rikkauksia ja kauniita vaimoja ja terveyttä ei ihme sen jälkeen tuli kriisi.

Suurin virhe minkä ateisti voi tehdä on niputtaa kaikki helluntailaiset samalla tavalla ajattelevaksi massaksi.
Kaikkia yhdistäviä tekijöitä toki löytyy, mutta uskominen ihmeparantumisiin ei ole sellainen.
Olen kuulunut helluntaiseurakuntaan 22-vuotta, mutta koskaan en ole tullut vakuuttuneeksi ihmeparantumisista. Mielestäni sellaisia ei ole.
Uskon kyllä siihen, että Jumalalle kaikki on mahdollista, mutta ihminen ja Jumala priorisoi asioita eri tavalla.
Jumalalle ihmisen pelastuminen on numero yksi, mutta rivihellarilta se tuppaa välillä unohtumaan.

Ihmeparantumiset ovat kuitenkin totta.
Vuonna 1970 putosin kaiteen pettäessä pihalta ajoluiskaan, mikä johti pihan alla olevaan autohalliin. Seurauksena lannemurtuma, oikea alaraaja heilui 'vapaasti' pehmytkudosten varassa, käsimurtuma ja mikä pahinta selkärangan murtuma, jossa vielä yksi nikama painui kiilamaisesti kasaan. Tuomio Töölön sairaalassa, johon minut vahvasti lääkittynä kuljetettiin Lahdesta. Tuomio: Loppuelämä pyörätuolissa. Minulle oli kuitenkin annettu luja usko, että lähden kävellen sairaalasta. Lääkärit olivat tuohtuneita, että petän itseäni ja kun kotiuttaminen tulee on vaikeampi kestää kun ei ole valmistautunut. Väitin lähteväni kävellen. Pyysivät toisen kirurgisen sairaalan ylilääkärin (Suomen eturivin kirurgeja) vakuuttamaan minulle, jotta edes häntä uskoisin. Väitin edelleen, että lähden kävellen. Kun sitten lopulta kotiuttamisen aika tuli, pyysi osaston lääkäri minut kansliaan ja selosti, että on tapahtunut lääketieteellinen ihme. Lääketiede ei kuulemma tiedä ainuttakaan tapausta, jossa näin kauan halvaantuneena ollut olisi pystynyt kävelemään. Niin vain oli nyt tapahtunut, lähdin sairaalasta kävellen tosin aluksi kyynärsauvoihin tukeutuen. Tiesin koko ajan kuka oli Hän, joka sen uskon antoi. Hän oli Parantaja, Pelastaja Jeesus! Kiitos Hänelle nyt ja aina!
Terveisin Koukis