Pavin uusin huti

AlanTyyppi

Paavi Benedictus XVI on möläyttänyt oikein pöllöjä näin joulun kunniaksi.

Ensin lainaus:
"Paavi Benedictus XVI sanoi perinteisessä vuoden lopettajaispuheessaan, että ihmisyyden suojeleminen homoseksuaalisuudelta on yhtä tärkeää kuin sademetsien suojeleminen tuhoutumiselta.

Katolisen kirkon johtaja sanoi BBC:n mukaan Vatikaanin papistolle pitämässään puheessa, että Jumalan luomistyön puolustaminen ei rajoitu vain ympäristöön, ja että ihmisiä on suojeltava itsetuholta.

Paavi kiisti puheessaan myös sukupuoliteorian, jonka mukaan ihminen voi kokea sukupuolensa eri lailla kuin mitä biologia on määrittänyt.

Paavi sanoo perinteisessä vuoden lopettajaispuheessaan aina näkemyksiään asioista, joita pitää tärkeinä juuri sillä hetkellä.

Kirjoittaja Uusi Suomi."

Ajatelkaa nyt, hyvät ihmiset: kristikunnan suuri opettaja, Kristuksen seuraaja maan päällä, kiistää noin vain tiedemiesten yksimielisen näkemyksen sukupuolisuudesta ja erityisesti homoudesta: homous on synnäinenn ominaisuus ihmisessä, ei hankittu.Myös sukupuolinen erilaisuus, se että on syntynyt väärään kroppaan, on synnynnäistä.

Johan tässä varma heterokin punastuu häpeästä tällaisen tietämättömyyden edessä.

Miten voi mies alittaa kaikki rimat ja saattaa monet itsensä kanssa kamppailevat nuoret ahdinkoon. Sen sijaan, että paavi opettaisi suvaitsevaisuutta, hän levittää ahdsmielisyyttä ja ennakkoluuloisuutta.

Hänen omassa kirkossaan sadat papit ovat syyllistyneet pedofiliaan, mutta siitä paavi vaikenee kun ahven kuivalla maalla.

On tosi liukas lätkä tämä paavi. Oikein arkkikonservatiivi.

Missä on hänen kristillien armonsa? Missä on miehen rakkaus erilaisuutta ja erilaisia ihmiisä kohtaan?

Tipo tiessään.

Tämän paavin johdolla kirkoszsa vallitsee armottomuuden aika, lyhynäköisyyden kausi ja itsekäs omahyväisyys.

Sacta simplicitas.

Jumala, anna heille anteeksi, jos voit, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.

11

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sadiaiset II kertaa

      Paavi ei nyt kuitenkaan uhannut hirttämisellä vatikaanin torilla kuten toisessa uskonnossa homppareille tapahtuu.Oliko se nyt se rauhanuskonto islami?Ja tori kuin tori kelpaa,kunhan yleisöä tulee paljon.Rukouksia voi siinä samalla kuunnella ja oikein osallistuakin näyttävästi.

    • sun pollaas

      Onko tosiaan suomalaiset täysin seonneet?

    • mitenkähän on

      No niin, on muotia kauhistella "homofobisia" lausuntoja ja oikein vetää muka tiedemiehetkin kanatansa taakse. Kylmä tosiasia on että promillella nykyhomoista taipumukseen liittyy jokin syntymässä saatu vaurio, muut ovat hankkineet ominaisuutensa itse. Itse vuosia asian parissa töitä tehneenä tiedän tämän täysin varmasti, Esim. erään poikakoulun kasvatti kertoi HS:ssä jokin vuosi sitten kokemuksensa ja totsi että poikakodista lähtiessään n. 80 % pojista oli homoja, syynä tähän oli se että aina kun uusi poika tuli laitoksn niin vanhemmat pojat aloittivat hyväksikäytön ja niin tapa opittiin. Ja ikävä kyllä ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani homoista on lähtöisin surkeista kotioloista joissa on ollut hyväksikäyttöä, isä puuttuu usein kokonaan ja elämisen malli saadaan äidistä josta haetaan turvaa ja johon samaistutaan. Usein on vielä niinkin että äiti on elänyt suhteessa miehiin jotenkin alistetussa asemassa. Näitä epätyydyttäviä kirjavia taustoja riittää, pidän kauhuskenaariona lapsen kannalta sitä että homopari adoptoi lapsen, hänen on suuri vaara hankkia ottovanhempiensa ominaisuus. Ja on ihan pakko sanoa että homojen käyttäytymistapoja seuranneena voi hyvin hlposti panna merkille sen että heidän väline suhtensa on harvinaisen usein vain sukupuolikontaktin hakemista, ei niinkään parisuhteeseen pyrkimistä, Usein juuri niin että vanhemmat miehet etsivät itseään huomattavasti nuorempia kumppaneita, Eräässä homomielenosoituskulkueessa Hollannissa muutamat mieshomot kantoivat kylttejä joissa luki että "me rakastamme poikia". Näin se valitettavasti on vain onko joku nähnyt kahta vanhaa homomiesvanhusta kävelemässä käsikynkkää??? Mutta perusasia sille miksi jotkut lääketieteen "asiantuntijat" ovat päätyneet siihen TEORIAAN (huom. ei todistttuun tosiasiaan) että homotaipumus olisi synnynnäistä, on heidän laiskuutensa oman ammatinsa hoitamiseen. On nimittäin varsin raskasta ja epämiellyttävää auttaa jotakuta homoa löytämään oma luonnollinen heteroidentiteettinsä. Se voidaan tehdä ja on tehty lukemattomia kertoja, mutta lääkäripsykologi pääse vähemmällä vaivalla kun antaa onnettoman jäädä siihen käsitykseen ettei apua ole koska hän syntynyt sellaiseksi kuin on. Jopa Seta:lla oli vuosia sitten tapana oikaista joitakuita tässä suhteesssa. Ja koska lääkäripsykologeja vaivaa huono omatunto tässä suhteessa niin he pyrkivät arvovallan voimalla leimaamaan auttamishaluiset "homofobisiksi". Ja heidän äänitorvinaan kaikuu kovimmin tietämättömin maallikkojen suuri huuto joka johtuu ennemminkin halusta korostaa itseään suuresti viisaana kuin mistään muusta. Tosin Paavin pitäisi katsoa ensin omaan pesäänsä jonka likaisuus tiedetään.

      • AlanTyyppi

        ...on huomata sinun tietämättömyytesi suuruus ja tuhoisuus: joku herkkäuskoinen voi alkaa kuvitella sanojasi tosiksi.

        Ne ovat silkkaa huuhaata.

        Auttaisin jos voisin, mutta sinun panssarisi läpi ei kuu kumota eikä aurinko paista: sinne ei järjen valo pääse.

        Sat sapienti.

      • en nyt muista
        AlanTyyppi kirjoitti:

        ...on huomata sinun tietämättömyytesi suuruus ja tuhoisuus: joku herkkäuskoinen voi alkaa kuvitella sanojasi tosiksi.

        Ne ovat silkkaa huuhaata.

        Auttaisin jos voisin, mutta sinun panssarisi läpi ei kuu kumota eikä aurinko paista: sinne ei järjen valo pääse.

        Sat sapienti.

        Niinpä niin, kiva herjata kun itse asiaan ei osaa sanoa mitään. Toki arvelen että sinulla on omanlaisesi tietämykset asiasta mutta, minä vain olen murheissani siitä että nykyään kenenkään ei sallita auttaa niita jotka haluaisivat päästä hankituista ominaisuuksista eroon, mm. lohanin tyttö vaikuttaa selvästi olevan eksyksissä, vähän ohjausta ja tukea niin tilanne selkiintyisi, nyt vaan kaikki seisoo ympärillä tumput suorina kun heiltä puuttuu kyky auttaa.Toivottavasti raasu ei tee itsaria kun joutuu yksin ponnistelemaan selville vesille. Ja usko pois, hänenkaltaisiaan monia. Kumottakoon tietämättömyyden öinen kuu edelleenkin pimeän porukan ylle, olen mieluummin tosi tiedon valossa.

      • valitettavasti
        en nyt muista kirjoitti:

        "ei sallita auttaa niita jotka haluaisivat päästä hankituista ominaisuuksista eroon"

        Tuntuu vain siltä, että "auttamishalua" löytyy niin paljon ettei muisteta kysyä asianomaiselta itseltään haluaisiko nistä ominaisuuksista eroon.

        Ja toinen juttu: Hankkimisella voi joskus olla osuutta mutta kun nykyisin kerta kaikkiaan tiedetään että synnynnäisyyttä on kokonaan tai osaksi mukana, kannattaisi jo unohtaa nuo puheet "hankituista ominaisuuksista".

      • Largo LaGrande

        paskaahan tuo tekstisi oli, mutta vaikka asia olisikin noin kuin väität, niin mitä vitun väliä sillä on ketä kukin panee? Mitä vittua se ketään liikuttaa, jos joku viihtyy oman sukupuolensa seurassa? Äläkä vedä sitä vakiota, että ihminen ei voi lisääntyä homoista, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Heterot pökkivät lisää populaa kaiken aikaa, ja maailma on muutenkin ylikansoitettu, joten sen sukupuuton kuolemisen sijasta ongelmana on se, että maailma ei jaksa kantaa sellaista määrää ihmisiä, kuin mitä meitä rupeaa pikkuhiljaa olemaan.

        Ja väitätkö, ettei heterot osaa harrastaa pelkkiä räkäpanoja, sen sijaan että haluaisivat parisuhteeseen? Ja mikä helvetin sääntö se edes on, että pitäisi ruveta johonkin sellaiseen? Oletkos muuten joku homotieteen maisteri, kun olet oikein seurannut homojen käyttäytymistapoja? Kuinkas pitkällä aikavälillä? Oletkin tainnut tarkkailla itseäsi.

      • Ja olla hyviä vanhempi
        Largo LaGrande kirjoitti:

        Mutta miksi täällä palstalla jotkut vääristävät todistettuja faktoja vastaan. Vain sadistiset ja typerät uskovaiset ihmiset voivat olla noin suvaitsemattomia. Usko kyllä loppuu tavalliselta rivikulkijalta, kun noin yököttäviä mielenilmauksia lukee. Kuka sanoikaan raamatun mukaan: 'Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi!' - Uskovaiset sen mukaan eivät rakasta mitään eikä ketään.

      • Largo LaGrande
        Ja olla hyviä vanhempi kirjoitti:

        Mutta miksi täällä palstalla jotkut vääristävät todistettuja faktoja vastaan. Vain sadistiset ja typerät uskovaiset ihmiset voivat olla noin suvaitsemattomia. Usko kyllä loppuu tavalliselta rivikulkijalta, kun noin yököttäviä mielenilmauksia lukee. Kuka sanoikaan raamatun mukaan: 'Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi!' - Uskovaiset sen mukaan eivät rakasta mitään eikä ketään.

        Uskiksilla vaan on tapana jauhaa sitä, kuinka homoseksuaalisuus on luonnotonta ja kun he eivät pysty lisääntymään, niin kuin ihmisen "kuuluisi". Ja jotkut mutisevat myös, että jos kaikki olisivat homoja, niin ihmiset kuolisivat sukupuuttoon. Sitä tuossa kuittailin. Että kyllä niitä ihmisiä piisaa, vaikka homoja olisi enemmänkin, eivätkä pystyisikään lisääntymään.

      • lisääntymisestä

        "Uskiksilla vaan on tapana jauhaa sitä, kuinka homoseksuaalisuus on luonnotonta ja kun he eivät pysty lisääntymään, niin kuin ihmisen "kuuluisi"."

        Ja kovin suppea käsitys heillä tuntuu olevan siitä mitä tuo "lisääntykää ja täyttäkää maa" käytännössä tarkoittaa. Uskisten mielestä asia on hoidettu ahkeralla naiskentelulla vaikka käytännössä jälkeläisistä täytyy huolehtia pitkään ja jokaisen tulee muutenkin kantaa mitä moninaisimmin tavoin kortensa kekoon jotta maa tosiaan alkaisi täyttyä. Siinä on puuhaa monenlaiselle tallaajalle, homoseksuaalit mukaan lukien.

      • oijuhgfghj
        Largo LaGrande kirjoitti:

        paskaahan tuo tekstisi oli, mutta vaikka asia olisikin noin kuin väität, niin mitä vitun väliä sillä on ketä kukin panee? Mitä vittua se ketään liikuttaa, jos joku viihtyy oman sukupuolensa seurassa? Äläkä vedä sitä vakiota, että ihminen ei voi lisääntyä homoista, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Heterot pökkivät lisää populaa kaiken aikaa, ja maailma on muutenkin ylikansoitettu, joten sen sukupuuton kuolemisen sijasta ongelmana on se, että maailma ei jaksa kantaa sellaista määrää ihmisiä, kuin mitä meitä rupeaa pikkuhiljaa olemaan.

        Ja väitätkö, ettei heterot osaa harrastaa pelkkiä räkäpanoja, sen sijaan että haluaisivat parisuhteeseen? Ja mikä helvetin sääntö se edes on, että pitäisi ruveta johonkin sellaiseen? Oletkos muuten joku homotieteen maisteri, kun olet oikein seurannut homojen käyttäytymistapoja? Kuinkas pitkällä aikavälillä? Oletkin tainnut tarkkailla itseäsi.

        Jos pelkän himon perässä mentäisiin niin hirveässä maailmassa elettäisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      218
      4972
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      189
      2693
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1572
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1400
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1272
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1237
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1174
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      151
      1166
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      79
      1155
    Aihe