Lienee kohta homot kikkelistä hirtettynä. Menkää ajoissa kaappeihinne takaisin.
Homous on sairaus. Yhteiskunta alkaa myös sairastaan mukanaan.
Paavin mukaan siinä missä luontoa on suojeltava ihmisen aiheuttamalta tuholta, niin myös ihmistä itseään on suojeltava sukupuolirajat hämärtävältä 'itsetuholta'.
"Trooppiset metsät tarvitsevat suojeluamme. Mutta ihminen tarvitsee sitä aivan yhtä paljon", paavi muistutti puheessaan Vatikaanin viranhaltijoille maanantaina.
Paavin mukaan ihmiskunnan pitäisi kunnioittaa luomistyötä ja muistaa, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi.
Kirkon mukaan homoseksuaalisuus sinänsä ei ole synti, mutta homoseksuaalisuuden harjoittaminen on.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitään kiinteää seksuaalista tai sukupuolista identiteettiä tai edes sukupuolta ei ole olemassa. Se on kaikki kultuurin konventioiden tulosta. Seksuaalinen identiteetti on mahdollista dekonstruoida, ja se on kaikkien etu. Patriarkaalinen perhemalli on aika murtaa.
Sinullekin tekisi hyvää vähän rikkoa rajoja ja löytää itsestäsi toinen sukupuoli. Tai vaikka keksiä lisää. Seksuaalisuudessa luovuudelle ei tule asettaa mitään rajoja. Uskalla! Unohda vanhat tabut.
peruSS ukkojen mieleen? Kunnon homot tai älykkäät naiset ovat heille kauhistus? Sellaiset johtopäätökset ovat ainakin tulleet tämän palstan perusteella.
viestiäsi tuonne vihreiden sivulle. Ei täällä niitä ihmiskunnan tuhoajia ole.
Mitä meidän on pääteltävä siitä, että suuri osa Suomen Sisun jäsenistä ja Jussi Halla-ahon kannattajista ei ole koskaan naista kokenutkaan? Ja että sisulaisten ja halla-aholaisten joukossa ei ole juuri ainuttakaan kauniimman sukupuolen edustajaa?
Ahdistuneet poikamiehet purkavat seksuaalista frustraatiotaan muukalaisvihaan ja väkivaltafantasioihin, sitä näiden poikaparkojen touhu enimmäkseen on. Moni heistä tukahduttaa omat homoseksuaaliset yllykkeensä (kiinnostaako muuten Halla-aho opetuslapsiaan myös SILLÄ TAVALLA?) ja kääntää energiansa suunnan sokeaksi raivoamiseksi maahanmuuttajia, "hyysäreitä" ja "punavihreitä" vastaan.