Ei ole olemassa nälänhätiä. On vain ylisuuria väestöpopulaatioita. Luonto kyllä leikkaa ylisuuret väestöpopulaatiot. On vastuutonta ja maapalloa ekologisesti tappavaa auttaa vastoin luonnon lakia ylisuuria paikallisia populaatiokeskittymiä.
Luonnonlaki
Siirtomuaisäntä
4387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
RKP ja vihreät eivä hyväksy tätä totuutta.
Heidän mielestään ylikansoitus hoidetaan tasoittamalla ylikansoitus europpaan.
Heidän mielestään maailma on paremi paikka kun kaikki kärsivät yhtä paljon.
Mielestäni on erittäin julmaa tehdä sellaiseen maahan suurperheitä, jossa eletään ruoka-avustuksella eikä ole mitään tulevaisuutta. Olihan Suomessakin suurperheitä entisaikaan maan ollessa vielä kehitysmaa, mutta ei täällä koskaan ollut enempää populaa kuin sen verran, mitä omin avuin pystyttiin elättämään. Suuren syntyvyyden vuoksi kehitysmaiden talouskasvu per capita laskee kuin lehmän häntä, vaikka se prosentuaalisesti olisi esim 10% luokkaa.
silmät kiinni, kärpäset lentävät sen päähän kokko-ajan, mutta tytöllä ei ole enää voimaa taistella vastaan, kuvittele sen istumaan kuollutta veljen vieressä, äitinsä hakemassa apua...kuvittele että aurinko päistä sen päähän, on noin 35-40 C kuvittele että hänen kokko ruumis sattuu, mutta ei voi enää itkeä, vaikka halluasi, mutta ei ole tarpeeksi nestettä kroppaansa, kuvittele että pikku hiljaa, tämän noin 6-7v. tyttö on kuolemassa, kivun kanssa, on viellä hänen koulukirja kädessä, koska siella sivussa 3 oli niin hieno prinsessan kuva................
Nyt kuvittele..............
Nyt kuvittele,
että tyttö on valko ihosen
:-(
Länsimaisten maiden väestönkasvu on hiipumassa ja kääntyy kohta laskuun. Väestöpyramidimme muistuttaakin jo hautauurnaa. (Ketkäs muut meidän vanhuksiamme ovat huoltamassa parinkymmenen vuoden päästä kuin maahanmuutajat kun suomalaiset eivät itse saa tarpeeksi lapsia aikaan?)
Kehitysmaiden väkiluku sen sijaan kasvaa jatkuvasti, koska naisia ei ole koulutettu tarpeeksi ja lapsikuolleisuus on suuri. On pakko pyöräyttää paljon jälkikasvua jotta oma elanto olisi turvattu. Alhainen koulutus- ja elintaso siis lisää väestönkasvua, ei toisinpäin.
Tässä kohtaa kehitysapu astuu kehiin. Kun naisia koulutetaan ja ihmisille annetaan paremmat edellytykset elämään, tasoittuu myös huima väestönkasvu.
On yleinen harhaluulo että jos kehitysapu lopetettaisiin tähän paikkaan, kuolisivat kaikki afrikkalaiset saman tien. Väärin.
Asiat kehittyisivät vain huonompaan suuntaan, jolloin humanitääristen pakolaisten muuttoliike Eurooppaan ja muualle vain kasvaisi, ja tätähän emme halua, vai? Kansan keskellä syntyvät levottomuudet vaarantaisivat myös kaupan Eurooppaan. Jäisivät banaanit kuorimatta ja sätkät käärimättä.
Kun valtava määrä työttömiä ja köyhyydessä eläneitä nuoria lorvii toimettomana torilla, ovat he helppoa palkattavaa erilaisille terroristijärjestöille ja muille vaarallisille liikkeille. Tästä esimerkkinä vaikkapa Somalian merirosvot.
Kynnys lähteä barrikadeille konekiväärin (asekauppa kukoistaa edelleen kehitysmaissa ja pääosin suurvaltojen toimesta) kanssa laskee huimasti kun tarjolla on työtä, ruokaa ja muita siedettävän elämän perusehtoja.