Raakaöljyn barrelihinta oli kesällä 147 $. Nyt se on alle 42 $ ja laskusuunnassa edelleen. Pudonnee lähiviikkoina 25 dollariin. Venäjän valtion budjetti on tehty olettaen, että raakaöljyn hinta on 70 $/barreli. Venäjän valuuttavaranto hupenee ennätystahtia. Mitenkäs nyt suu pannaan, äiti-venäjä? Kuihtuiko into sotimiseen naapurimaiden kanssa, kun kassa tyhjenee?
Öljyn hinta
ja Venäjä
11429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
aikaistetaan puutullien voimaantuloa. Ne maat jotka eivät kykene omavaraisuuteen energiassa ovat maksumiehinä. Mm. Suomi laskee maakaasun varaan paljon. Sellainen maa minkälaiset päättäjät.
Et poikaseni ole tainnut uutisia liiemmin seurata? Minähän nimittäin nimen omaan lykkäsin puutullien voimantuloa tämän nykyisen tilanteen johdosta. Katsos, koska puutullit olisivat käytännössä romahduttaneet puunviennin, kuten loogisena poikana varmasti osaat itsekin päätellä.
Terveisin,
Äiti-Venäjä
Moro. Kiitokset kysymyksestä. Tässä vastaus.
Tehdään esimerkiksi näin. Brent-öljyn (eli minun myymäni öljyn) hinta on tällä hetkellä noin 36 dollaria barrellilta. Se on siis samalla tasolla kuin mitä se oli vuonna 2005. Kuten muistat, minun BKT:ni kasvoi tuona vuonna noin kuusi prosenttia. Nyt oli varauduttu yli kahdeksan prosentin kasvuun ensi vuodelle, mutta taitaapa kasvu jäädä öljytulojen romahdettua noin reiluun kolmeen prosenttiin. No, kasvua kuitenkin. Samaa ei voi sanoa naapurimaistani, esimerkiksi Viro-siskosta, jossa talouskasvu on kääntynyt kokonaan laskuun. Ukraina-siskolla on puolestaan valuutan arvo romahtanut puoleen, eikä se voi enää maksaa minulle kaasulaskujaan...
Budjetti on tosiaan tehty 70 dollarin mukaan, mutta ainahan budjetteja voi sorvata uudelleen, eiks vain? Esimerkiksi Rautateiden budjettia leikattiin tänän puoleen. Se on silti suurempi kuin esimerkiksi vuonna 2005, mutta pienempi kuin mitä piti alunperin olla.
Ja lisäksi silloin kun öljytuloja tuli roimasti, muistin laittaa niistä aina osan säästöön pahan päivän varalle ja maksoin lopuilla velkani pois. Säästöjä kertyi maailman kolmanneksi suurimman valuuttavarannon verran, noin 600 miljardia dollaria. Nykymenollakin pidän tuolla valuuttavarannollani talouttani pystyssä vähintään 1,5 - 2 vuotta.
Miltäs muuten Setä-Yhdysvaltain velkatilanne nykyään näyttää? Riittääkö numerotkaan enää?
Ystävällisin terveisin,
Äiti-Venäjä
Jäi vielä poikaseni mainitsematta toinen vaihtoehto, joka on öljyn supistaminen. Kun minä ja esimerkiksi OPEC-maat supistavat tuotantoaan asteittain esimerkiksi kolmasosaan nykyisestä, uskoisin että öljyn hinta ponnahtaa takaisin ja korkeammallekin muutaman kuukauden sisällä.
Mitäs sanot? Pannaanko hanat kiinni?
Terveisin,
Äiti-Venäjä
10,570,927,941,378.67 dollar
Pirun iso summa. Mites setä-Yhdysvallat aikoo siitä selvitä? Painamalla lisää vihreitä dollareita?
Äiti-Venäjä
ei hurraamista ole työttömyys kasvaa 70000 hengen viikko vauhtia, eli enemmän kuin Jenkeissä , jossa se on 60000 hujakoilla. Venäjän asukasluku on 144 miljoonaa, Jenkkien yli 300 miljoonaa. Venäjää kannattaa verrata Japaniin 120 miljoonaa asukasta tai Saksaan 90 miljoonaa asukasta. Venäjä ei ole suurvalta millään asteikolla, vaan keskisarjan valtio ja vertailut sopii tehdä tässä luokassa. Ei Usan, Kiinan tai Intian.
"eli enemmän kuin Jenkeissä ... Venäjä ei ole suurvalta millään asteikolla, vaan keskisarjan valtio ja vertailut sopii tehdä tässä luokassa. Ei Usan, Kiinan tai Intian."
Oletpas sinä epälooginen poika. Ensin vertaat minua Jenkkeihin ja samassa lauseessa kerrot, ettei minua pitäisi verrata jenkkeihin. Kerro sitten, kun päätät, kumpaa mieltä olet.
Työttömyys on muuten meillä hieman pienempi kuin Yhdysvalloissa. Meillä on työttöminä 6,5 prosenttia kansalaisista ja Yhdysvalloissa vastaava luku on 6,7.
Terveisin,
Äiti-Venäjä
Venäjän BKT vastasi v2007 pienen itäisen osavaltion kansantuloa.
http://farm1.static.flickr.com/161/350816052_0a392a0d28_o.jpg
Tällöin maakaasun hinta vähintään kaksinkertaistuu! Se korvaa öljyn hinnan laskun. Tosin öljynkin hinta nousee kohta taas 100 dollariin barrelilta.
Ei ole kovinkaan hedelmällistä ilkkua naapurin notkahduksista, jotka koskevat kipeästi myös meitä.
Näyttää siltä, että mitä korkeampi öljyn hinta ja mitä paremmin Venäjällä menee, sitä paremmin myös Suomi pärjää.
Talvisodan traumat pitäisi unohtaa.