T:Kalle Antipunikki
Vastaukset 7
minunkin puolestani!
t: tomera tonttu töihin taapertajaMinä en ole viettänyt joulua sen jälkeen, kun poyhäkoulusta pääsin. Jonne Lotta äitini minua kiikututti veisaan ja kiiltokuvia keräämään.
Järki voitti, kun täytin 17-vuotta ja erosin kirkosta. Mietin jonkin vuoden ja liityin SKP:n eli Suomen kommunistiseen puolueeseen. Kuulun sen KTP:läiseen siipeen, ehkä yksikseni, mutta silti.
Joulussa olen mukana, koska se on kaikkialla ympärilläni. On siis hyvän tavan mukaista siihen osallistua, kun haluavat sitä suvussani myös juhlia. Saan sekin ajan tehdä rauhassa filosofian läksyjäni ja maalata sosialistisen realismin taidettani.
Toivotan teille porvareille viisaampaa tulevaisuutta, en joulua, vaan emootio harjoittelua.- en..
hannu_rainesto kirjoitti:
Minä en ole viettänyt joulua sen jälkeen, kun poyhäkoulusta pääsin. Jonne Lotta äitini minua kiikututti veisaan ja kiiltokuvia keräämään.
Järki voitti, kun täytin 17-vuotta ja erosin kirkosta. Mietin jonkin vuoden ja liityin SKP:n eli Suomen kommunistiseen puolueeseen. Kuulun sen KTP:läiseen siipeen, ehkä yksikseni, mutta silti.
Joulussa olen mukana, koska se on kaikkialla ympärilläni. On siis hyvän tavan mukaista siihen osallistua, kun haluavat sitä suvussani myös juhlia. Saan sekin ajan tehdä rauhassa filosofian läksyjäni ja maalata sosialistisen realismin taidettani.
Toivotan teille porvareille viisaampaa tulevaisuutta, en joulua, vaan emootio harjoittelua.nyt ihan väärin muista niin joulunvietto oli lailla kielletty Englannissa 1700 luvulla.
- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Minä en ole viettänyt joulua sen jälkeen, kun poyhäkoulusta pääsin. Jonne Lotta äitini minua kiikututti veisaan ja kiiltokuvia keräämään.
Järki voitti, kun täytin 17-vuotta ja erosin kirkosta. Mietin jonkin vuoden ja liityin SKP:n eli Suomen kommunistiseen puolueeseen. Kuulun sen KTP:läiseen siipeen, ehkä yksikseni, mutta silti.
Joulussa olen mukana, koska se on kaikkialla ympärilläni. On siis hyvän tavan mukaista siihen osallistua, kun haluavat sitä suvussani myös juhlia. Saan sekin ajan tehdä rauhassa filosofian läksyjäni ja maalata sosialistisen realismin taidettani.
Toivotan teille porvareille viisaampaa tulevaisuutta, en joulua, vaan emootio harjoittelua.Joulun hengessä ei ole mitään emotionaalista
vikaa.
Roina vuoreen se ei liity ollenkaan.
Kyllä ihmiselle on ihan hyvä viettää myös juhlia.
Tasapaksu arki jokapäivä ei ole ihmiselle hyväksi.
Kukin tavallaan vapaassa maassa. Toveri Urpo
ei uskonnosta innostu.
Veikkaanpa että uskonnon suhteen istumme Raineston kanssa aika samalla oksalla.
Toisaalta Joulukirkossa on tunnelmaa vaikka ei
erityisen uskonnollinen olisikaan.
Kyllä tunnetason kyky napata eri tunnelmista kiinni pitäisi pystyä säilyttämään.
Ilman tulenpalavaa julistusta.
Suvivirressäkin on oma tunnelmansa. Tuo mieleen
aina menneet hyvät ajat.
Laulan sitäkin mielelläni vaikka en taivasmiehiä
olekaan.
Fiiliksen takia.
No, tämä tästä.
Hyvää Joulua kuitenkin myös toveri Hannulle. - Joulun viettämistä?
hannu_rainesto kirjoitti:
Minä en ole viettänyt joulua sen jälkeen, kun poyhäkoulusta pääsin. Jonne Lotta äitini minua kiikututti veisaan ja kiiltokuvia keräämään.
Järki voitti, kun täytin 17-vuotta ja erosin kirkosta. Mietin jonkin vuoden ja liityin SKP:n eli Suomen kommunistiseen puolueeseen. Kuulun sen KTP:läiseen siipeen, ehkä yksikseni, mutta silti.
Joulussa olen mukana, koska se on kaikkialla ympärilläni. On siis hyvän tavan mukaista siihen osallistua, kun haluavat sitä suvussani myös juhlia. Saan sekin ajan tehdä rauhassa filosofian läksyjäni ja maalata sosialistisen realismin taidettani.
Toivotan teille porvareille viisaampaa tulevaisuutta, en joulua, vaan emootio harjoittelua.Eihän sinun tarvitse Joulun viettämistä vastustaa! Minä katselen maailmaa vasemmistolaisin lasein, mutta iloitsen joulusta. En iloitse joulusta tuon kaupallisuuden ja kiiltokuva- ja hömppäkristillisyyden takia, vaan siksi että joulu oikein ymmärrettynä on heikomman ihmisen puolustamista... Miksi maailman paras sanoma, sanoma Jeesuksesta käsitetään usein vain riistäjä-porvarien höpötykseksi? Jeesushan oli sosialismin ihanteiden kannattaja! On mentävä rohkeasti porvarikristittyjen keskelle sanottava totuus - uskokaa pois he hölmistyy!!
- T Urpo
Sisältyköön siihen toverillista tunnetta.
Läheisiä kohtaan. Niin eläviä kuin keskuudestamme poistuneitakin kohtaan.
Tunne on tärkein, ei tavara.
Tosin riippuu "tavarasta" ja tilanteesta.
Nauttikaa veljet ja siskot vaihde vapaalla.
Hyvää Joulua toivottaa toveri Urpo!
Niin punikkilaan kuin Vapaaseen Suomeen. - Työväen taistelu
myös allekirjoittaneen puolesta kaikille palstalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2041974
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481156Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1721044- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?76709Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.330647- 24645