Aikoinaan saksassa kansa ryhtyi ihannoimaan muuatta rökälettä jota myöehemmin hilleriksi mainittiin. Taustana huonot taloudelliset olot ja muu kansan vaikeus.
Kun hampuusi sitten valittiin valtakunnan kanksteriksi alkoivat kovat otteet josssa tapettiin sumeilamatta ihmisiä.
Mitä ko hilleri sai? Napin otsaansa eikä sitä kukaan sure. (Tyylistä on monta versiota) Yhtäkaikki sällilltä otettiin henki pois ja yritettiin vielä usemammin. Rauha palasi kun lyhyen ja kitukasvuisen korpiretkun nahka oli kaltattu.
Venäjällä pesii muudan samantyyppinen heitemanni nykyisen pressan varjossa. Sanovat sitä pääministeriksi. Entinen kgb.n aliupseeri. Semmonen pikkunen käpikkä jota suomen median oli vaikea kuvata aikoinaan sen ollessa pressa. "Ryhdikäs 172 senttinen uros tms." Todellisuudessa 164 senttinen käpikkä, lähes hillerin veroinen mutta pienempi jonka kotimaansa mediassa arveltiin tavoittelevan paitsi pitkää pressakautta myös tsaarin arvonimeä.
Tämmöstä rökälettä suomikomut ja vanhemmat stalinistit havittelevat valtaan ja nuolevat saappaita.
Kummallista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.