Jumalan Ekumeniaa!

Jes. 49:6
hän sanoo:
LIIAN vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet:
minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.

Joh. 10:16
Minulla on myös MUITA lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta;
myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni,
ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Joh. 17:21
Että he kaikki olisivat yhtä,
niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa,
että hekin meissä olisivat,
niin että maailma uskoisi,
että sinä olet minut lähettänyt.

Matteus 13:29-30
29
Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

Tämä on Jumalan Sanaa

6

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eskatologi

      Herran ekumenia on sisäistä sydänten yhdistymistä.
      Palestiinalaiset ja israelilaiset vielä sulautuvat.

      Sak. 9:7
      Minä otan verisen lihan pois heidän suustaan, tempaan iljettävät, saastaiset ruoat heidän hampaistaan.
      Silloin jäljelle jääneet filistealaiset tulevat minun omikseni.
      Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon, Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen.
      [1. Sam. 14:32; Hes. 33:25 | 2. Sam. 5:6]

      Tietenkään filistealaisia ei enää ole, mutta
      Herra puhuukin aina paikoista, kun viittaa
      kansoihin. Niinpä Gaasa on jo palestiinalaisten
      asuma-aluetta ja Asdond ja Askelon tulevat vielä
      olemaan. Ja ihme tapahtuu 1000-vuotisen rauhan
      kynnyksellä: palestiinalaiset sulautetaan täysin
      oikeuksin juutalaiseen kansaa,

      Edes kristittyjä ei noin täydellisesti koskaan
      ole yhdistetty israelilaisiin, ihan fyysisesti!
      ENSIN on kovat koettelemukset ...

      Sakarja 9.

      5 Askelon näkee Tyroksen kohtalon ja joutuu pelon valtaan. Gaza vapisee kauhuissaan, samoin Ekron, sillä tyhjiin raukeaa sen toivo. Gazan kuningas kukistuu, Askelon muuttuu autioksi,
      [9:5,6: Jes. 14:29-31 ]
      6 Asdodissa on asuva sekarotuinen lauma. Minä, Herra, lannistan filistealaisten ylpeyden.

      http://maps.google.com/maps?source=ig&hl=en&rlz=&q=israel&lr=&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=geocode_result&resnum=14&ct=image

      Joulurauhaa sisintä myöden kaikille lukijoille!
      Palestiinalaiset valvovat tällä hetkellä tarkoin
      Betlehemin rauhaa, vaikka suurin osa heistä ei
      vielä siellä syntynyttä Vapahtajaa tunnekaan.

    • Niilo Yli-Vainio on kertonut olleensa kitkerä
      helvetin saarnaaja. Mutta sitten hän sai kokea
      armon todeksi ja alkoi julistaa Jumalan rakkautta.
      Sanoi, että aivan riittävästi ovat ihmiset saaneet
      keppiä. Tarvitaan armojulistusta. Sai Herralta
      tämän sanan:

      Jes. 9:4
      (9:3) Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;

      Juudas Iskariot pettyi ja kääntyi vastaan, kun
      Jeesus ei tullutkaan Rooman sauvaa särkemään.
      Vaan "hengellsien lain" tuomitsevan ikeen.
      Väärämielsien esivallan ies murretaan vasta
      rauhanajan koittaessa, (Sak 14. Jes 66. Hes 39-48)

      Jes. 61:1
      Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta.

      Lakiliiton sijaan nousi armoliitto!

      Gal. 5:1
      Vapauteen Kristus vapautti meidät.
      Pysykää siis lujina,
      älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne
      orjuuden ikeeseen.

      On kuitenkin varottava laittamasta opettajiksi
      niitä, jotka eivät ole syvästi kokeneet armoliittoa, sillä he saattavat luulla liikoja
      itsestään ja alkaa uudestaan keppiä käyttää;
      ei itseään kohtaan tietenkään, vaan alaisiaan.

      Lampaat joutuivat kulkemaan sauvan alitse ja
      mitattiin siinä, täyttävätkö kaikki normit.
      Mutta tuokin sauva ja ies on särjetty; lakiuskonto.

      1. Tim. 3:6
      Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa.

      Mitä tulee Israeliin, niin se näyttää olevan
      melkoinen sauva Herrran kädessä maailman kansojen
      koettelemiseksi meidänkin ajassa.

      Hes. 37:19
      niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra:
      Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat,
      ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan,
      niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.

      Sillä Juudan Leijona, Jeesus itse, on kansojen käskijä.

      1. Moos. 49:10
      Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.

      Joulun rauhaa!

      • Ennustus ...

        Jes. 41:15
        Katso, minä panen sinut raastavaksi puimaäkeeksi, uudeksi, monihampaiseksi. Sinä puit ja rouhennat vuoret, muutat kukkulat akanoiksi;

        Eikös tässä herran sana selvästi ennusta ja haasta, että
        kristittyjä akanoiksi puivan rouheen ies
        täytyisi särkeä, jotta taas oltaisiin jykeviä
        kallioita?


    • Tosi_uskova

      Ilm. 2:14

      Mutta minulla on
      V Ä H Ä N
      sinua vastaan:
      sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista,
      hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen,
      että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.

      "Vähän" ... Herra paljastaa jo täällä ajassa,
      mitä hänellä on hampaankolossa, eikä vasta joskus
      visusti vielä salassa olevassa tutkivassa tuomiossa sitten, kun ei enää ole mahdollista
      tehdä parannusta.

      "Vähän" ... vaikka ansa israelilaisille viritetään. Israelilaiset siis ovat Ilmestyskirjan
      aikaan yhä Jumalan väkeä ja on paha asia houkutella heitä syntiin. Mutta siitäkin Herra
      sanoo, että "vähän" minulla on sinua vastaan.
      Ei mitään pelottavaa tutkivaa tuomiota siitäkään
      seuraa!

      "Vähän" ... silti minun on tarpeen tutkia itseäni,
      mitä Bileamin oppihapatusta minussa vielä on.

      Mut hei!
      Balakin ansasta oli kyse ja Bileam profeettana
      sen esiin toi. Lopussa ... se väärä profeetta
      virittää ansan, pedon ansan. Sama kaava!
      Otsaan kuulemma laitetaan jokin tunnus ja väärä
      profeetta väittää sen olevan Jumalasta, mutta ei
      olekaan. Mene tiedä ...

      1. Kor. 11:31
      Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;

      1. Kor. 11:32
      mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

      Oli muuten tosiaan "aivan ihana" tuo Mellerin
      "Jouluyö-juhlayö"! Joulun aiheessa pysyivät.

    • Eskatoligi

      K a i k k i LUODAAN uudeksi! Irti vanhoista
      liitoistakin varmasti siten on tarkoitus päästä.

      Ilm. 21:5
      Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".

      Matt. 19:28
      Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

      On lupa täten päätellä, että laki ei pysy iäti
      vaan armo pysyy iäti.

      Ps. 89:29

      (89:30) Minä annan hänen jälkeläistensä säilyä iäti ja hänen valtaistuimensa niin kauan, kuin taivaat pysyvät

    • IDENEB

      Ja Raaamttuhan sanookin, ettei kukaan ole hyvä
      paitsi Isä ja ettei hyväksi saa ketään muuta
      sanoakaan. Mutta armohan onkin vain pahoille.
      Eivätkä terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
      Kuten minä.

      Tämä on Juamlan sanaa ...

      Ps. 68:18 (68:19)
      Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi:
      niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.

      Siinäpä V.T. lupaus - - ja tässä U.T. toteutus!!!
      Tämä on Jumalan Sanaa:


      Matt. 5:45
      että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa;
      sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin,
      ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

      Luuk. 6:35
      Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin;
      niin teidän palkkanne on oleva suuri,
      ja te tulette Korkeimman lapsiksi,
      sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

      Amen! Tää on mulle, kiittämättömälle ja sangen
      pahalle! Idenebille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1625
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1041
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      962
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      689
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe