Teuvon netti

Mikä tämän palstan teema muuten oli? Näyttää olevan teuvoa,eikä Pyhää Raamattua.Teuvo on tällainen uskontososiologinen ilmiö.Hän kerää monenlaista sanan kiihkosäilää.Ilmavaltojen hallitsija on varmaan päässyt täälläkin tavoitteeseensa.jOS jEESUS TULISI NYT,NIIN MONIKO OLISI PÄÄSSYT PYHITYSELÄMÄSSÄÄN niin pitkälle,että olisi valmis ottamaan Jeesuksen vastaan puhtain omantunnoin,ilman tahraa ja ryppyä.Viimeisinä aikoina:"Ja niin he alkoivat lyömään kanssapalvelioitaan."
11239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

Uskovia kyllä löytyy kuin hiekkaa meren rannalta, mutta uskoa,
eli totuutta, sitäpä ei noin vain löydykään.

Äänestä
  • 2. Mooseksen kirja 30

    Lunastusmaksu pyhäkön tarpeisiin

    11 Herra sanoi Moosekselle:

    12 "Kun tarkastat israelilaiset ja lasket heidän soturiensa lukumäärän, heidän tulee samalla antaa Herralle maksu henkensä lunnaiksi, ettei mikään vitsaus kohtaisi heitä tarkastuksen vuoksi. [4. Moos. 1:2,3 | 2. Sam. 24:1]

    13 Jokainen, joka joutuu mukaan tarkastukseen, maksakoon puoli sekeliä hopeaa punnittuna pyhäkkösekelin painon mukaan -- yksi sekeli on kaksikymmentä geraa -- ja tämä puoli sekeliä on uhrilahja Herralle.

    14 Jokainen tarkastukseen joutuva, kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, maksakoon tämän uhrilahjan Herralle.

    15 Kun annatte uhrilahjan Herralle henkenne lunnaiksi, älköön rikas antako puolta sekeliä enempää älköönkä köyhä sen vähempää.

    16 Kerää lunnashopea israelilaisilta ja käytä se pyhäkköteltan jumalanpalveluskuluihin. Se on Herran edessä vakuutena siitä, että teidän henkenne on lunastettu."

    Jeesus maksaa temppeliveron

    24 Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: "Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?" [2. Moos. 30:11-16]

    25 "Maksaa kyllä", hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: "Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?"

    26 "Vierailta", vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Lapset ovat siis vapaat. [Matt. 22:21; 1. Piet. 2:16]

    27 Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta."

    Äänestä

  • HerrasanoiMoosekselle: kirjoitti:

    2. Mooseksen kirja 30

    mutta ei ole enää käytössä sen jälkeen, kun Kristus nousi taivaaseen,
    eikä mennytkään ihmiskäsin tehtyyn temppeliin, jotka jäivät
    Saatanan palveluspaikoiksi.

    "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella
    voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä Hänen
    vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska
    he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi heidät pelastanut."

    Yksi petollinen tunnusteko on ylitse kaikkien muiden, ja se
    on nämä ihmiskäsin tehdyt temppelit, joita on tähänkin maahan
    noussut, ja vieläpä jokaisen paikkakunnan arvokkaimmalle
    paikalle, kuin kansanlaulun tapaan:

    "Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani,
    tule sinne pappi rakas asumaan minun kanssani.
    Ellen minä sinua saa, lähden kauas pois,
    muille maille vierahille, ettet minua nähdä vois."

    Mutta eipä ole Saatanan tarvinnut pois lähteä, kun kaikki muutkin
    maat ovat ottaneet hänet iloiten vastaan. Ja niin koko ihmiskunta
    saa näiden Saatanan synagogien loistoa ihailla Vatikaani
    loistosta köyhän Afrikan peltitemppeleihin.

    Ja rahaa ei niissä ole säästetty, koska sitä tämän maailman
    jumalalla on mielin määrin oman loistonsa ylläpitämiseen, mutta
    ei nälkää näkevien auttamiseen. kun tuhansia ihmisiä joka päivä
    maailmassa kuolee nälkään Joten ei ole ihme, että se yritti
    näiden isännyyttä kerran Jeesuksellekin tarjota, mutta turhaan:

    "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun
    valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa
    sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua tämä kaikki on sinun."

    Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin paavit, patriarkat,
    metropoliitat, piispat, papit, evankelistat, julistustyöntekijät,
    saarnaajat, kaatajat ja kastajat. Jotka varsin pian saivat aikaan
    petollisimman tunnusteon rinnalle petollisimman ihmeen, kun
    sai pari miljardia maailman ihmistä uskomaan, että nämä ovat
    Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa huoneita, vaikka näin
    selvästi on totuus ilmoitettu:

    "Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille."

    "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän,
    joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä
    temppeleissä.

    Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi
    jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."

    "Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat
    säädöksensä ja pyhäkkö maan päällä."

    Mutta Uuden liiton temppeleistä hän on Henkensä kanssa pysyt
    poissa. Käy vain pikasiltaan omansa sieltä pois kutsumassa,
    kuten kutsui minutkin, ja kuten kirjoitettu on:

    "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on
    vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt
    Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."

    Sieltä hän omansa kutsuu, ja ahtaassa portissa puhdistaa heidät
    taivaskelpoisiksi, koska oman verensä vuodattamisella hän pystyy
    lunastamaan kaikki omansa Saatanan valtakunnasta ahtaan portin
    kautta Jumalan valtakuntaan lahjoittamalla heille sinetiksi Pyhän
    eli Totuuden Henkensä.

    Tähän samaan liittyy myös Jeesuksen sanat:

    "Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole."

    Ja nämä tämänkin kansan ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä,
    kirkoissa, rukoushuoneissa ja jopa telttamajoissa kulkevat ihmiset
    kuvittelevat olevan hengellisesti köyhiä, vaikka eivät ole kun heillä on
    maan päällä tällainen rikkaus. Ja jos yhdenlaiseen rikkauteen kyllästyy,
    voi siirtyä kasteen kautta nauttimaan hieman toisenlaista rikkautta.
    Tässä muistui mieleen vanhan Postipankin mainos:

    "On hienoa olla kultapossukerhon jäsen."

    Entinen Ruukin seurakuntakin on nykyisin Siikasalon seurakunta.
    Vain yksi kirjain nimestä pois ja: Siinä se on!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Taas sinä kopioit sen "#¤%&/ tekstejä.

    Jumala antoi määräykset ja Jeesus täytti ne,
    ja "#¤%&/ hän ei voi niitä kumota sinunkaan kauttasi,
    sillä teitä kahta voimakkaampi on Jumala.
    Jumala joka antoi meille tämän maan.

    Vastaahan se sinulle, kun kysyt siltä jumalaltasi, että kuka on jumala?

    2. Tess. 2:4
       
    Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Äänestä

  • soso-- kirjoitti:

    Saatana se on todella kaikki ihmiskäsin tehdyt temppelit
    itselleen ominut, kuten sinäkin todistit, vaikka et hänen
    palvelijanaan sitä itse pysty huomaamaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Saatana se on todella kaikki ihmiskäsin tehdyt temppelit
    itselleen ominut, kuten sinäkin todistit, vaikka et hänen
    palvelijanaan sitä itse pysty huomaamaan.

    Oletpas mennyt pahasti lankaan.

    Sillä Jumalan on kaikki.
    "#¤%&/( voi julistaa sinun kaltaisille ihmisille että "#¤%&/( on kaikki, ja sinä Teuvo uskot.

    HERÄÄ ihmis parka valhe unestasi.

    Sinäkö uskot TS että saatanan on kaikki TS. ???

    Äänestä

  • soso- - kirjoitti:

    "Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät,
    ja niin sen haltuun annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman
    luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjassa."

    Kerrosta minkälaiseen olet menossa,
    mitä sinussa on kun aika jättää sinut. ??

    Äänestä

  • soso-? kirjoitti:

    Kerrosta minkälaiseen olet menossa,
    mitä sinussa on kun aika jättää sinut. ??

    Tiedän jo nyt kuuluvani siihen joukkoon, joka viimeisellä tuomiolla
    asetetaan Ihmisen Pojan oikealle puolelle, ja heille sanotaan:

    "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan,
    joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta alkaen."

    Katsos, sieltä alkaen on valituille kaikki valmiina, koska jo silloin
    on heidän nimensäkin kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

    Room. 3:22
       
    Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa,

    TOISTAN;
    ja sen saavat omakseen kaikki,jotka uskovat.

    1. Kor. 4:5
       
    Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.

    Herra ei ole vielä tullut.

    1. Kor. 9:14
       
    Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.

    1. Kor. 11:3
       
    Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala.

    JA

    2. Tess. 2:4
       
    Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Koska sinun jumalasi on tuo vastustaja, ja sen lauluja laulat, tuo vastustaja halveksii Jeesuksen verta, ja sinä TS, ja sen joka näin tekee, sen osa on niinkuin Raamattu sanoo.

    Ilm. 20:10
       
    Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tiedän jo nyt kuuluvani siihen joukkoon, joka viimeisellä tuomiolla
    asetetaan Ihmisen Pojan oikealle puolelle, ja heille sanotaan:

    "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan,
    joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta alkaen."

    Katsos, sieltä alkaen on valituille kaikki valmiina, koska jo silloin
    on heidän nimensäkin kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

    1. Kor. 10:12
       
    Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.

    Oma vapaus ja toisten paras

    23 "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" -- mutta kaikki ei ole rakentavaa. [1. Kor. 6:12]

    24 Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. [Room. 15:2; 1. Kor. 13:5; Fil. 2:4]

    25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. [1. Tim. 4:4]

    26 "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on."

    32 Älkää loukatko sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan älkääkä liioin Jumalan seurakuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuomitsija kirjoitti:

Mikä tämän palstan teema muuten oli? Näyttää olevan teuvoa,eikä Pyhää Raamattua.Teuvo on tällainen uskontososiologinen ilmiö.Hän kerää monenlaista sanan kiihkosäilää.Ilmavaltojen hallitsija on varmaan päässyt täälläkin tavoitteeseensa.jOS jEESUS TULISI NYT,NIIN MONIKO OLISI PÄÄSSYT PYHITYSELÄMÄSSÄÄN niin pitkälle,että olisi valmis ottamaan Jeesuksen vastaan puhtain omantunnoin,ilman tahraa ja ryppyä.Viimeisinä aikoina:"Ja niin he alkoivat lyömään kanssapalvelioitaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu