Kouvola huhtikuu 2007 paikalla oli alekirjoittanut ja mm. siloisen vähemmistöasiamies Mikko Puumalainen.
Puumalainen olin jo tavannut aikaisemmin v 2003 Kotkassa vastaavanlaisessa tilaisuudessa
Mm. Zhara Abdulah oli myös siinä Kotkan tilaisuudesta.
Keskustelin väliajalle Mikko Puumalaisen kansa ja keroin että tällä väliin olin liittynyt
perussuomalaisiin, keskustelu ohjautuu päivän teemaan ja kysyin hänen näkemys puolueissa
esiintyvistä maahanmuuttokriittisyydestä ja rasismista, hänen mielestä suomessa ei voi syntyy
kunnon rasistipuolue, koska varsinaiset rasistit löytyy kaikista puolueesta.
Itse foorumin osallistujat olevat pääasiassa leipänsä maahanmuutosta ansaitsevia, he pääasiassa kehuvat toisiaan, 3 kriittistä ääntä oli, minun lisäksi 2 Kotkan työntekijät jotka saivat varoitukset ja uhkaukset työpaikan menetyksen uhalla.
Olisi kiva tietää palstan keskusteljiltä, mihin heidän asiantuntemus oikein perustuu.
Rasisminvastaisen kokous
6
289
Vastaukset 6
- oaljon aikaa
"Keskustelin väliajalle Mikko Puumalaisen kansa ja keroin että tällä väliin olin liittynyt perussuomalaisiin, keskustelu ohjautuu päivän teemaan ja kysyin hänen näkemys puolueissa esiintyvistä maahanmuuttokriittisyydestä ja rasismista, hänen mielestä suomessa ei voi syntyy kunnon rasistipuolue, koska varsinaiset rasistit löytyy kaikista puolueesta."
Sen jälkeen kun Puumalainen tuon sanoi, on ehtinyt tapahtua paljon. Nostaakseen kannatustaan PS on vedonnut äänestäjiin korostetun muukalaisvastaisilla teemoilla. PS vetää siksi rasisteja puoleensa ja sitä on turha sievistellä. Muiden puolueiden rasistit ovat siirtyneet persuihin. Vastaavasti muut puolueet ovat ottamassa etäisyyttä Perussuomalaisiin juuri rasismiasian takia.- en tykkää persuista
wonterghem kirjoitti:
mihin heidän asiantuntemus oikein perustuu.
Keskustelu palstoja kun on kahlannut läpi niin pahimmat rasistit kannattavat persuja,käy ilmi miten tuovat aatettaan esille kuin konsanaan Soini
- Ikisuomalainen
Opettele ensin kieli, ennen kuin tulet paasaamaan yhtään mitään.
täytyy myöntää että se nyt sujuu paremmin kun keskiverto Ålanderilta.
Ei nämä suomen kielen kurssit kovin hääppöisiä ollut, kaikki valittavat että ne on p..stä
Olisi syyttä laitaa se puoli kuntoon ennen kun tuodaan lisää kielivammaisia.
- juuri noihin
aikoihin. Inhimillisestä ja isänmaallisesta Perussuomalaiset rp:stä tuli Soinin masinoiman natsituksen kautta armottomuutta, häikäilemättömyyttä, yksinvaltaa, vihapolitiikkaa ja uhkakuvilla hekumointia edustava puolue. Alkuperäisestä Perussuomalaiset rp:stä ei ole jäljellä kuin nimi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802137Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu331224- 1411068
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa1551005- 103876
- 64761
- 45747
- 62731
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692
