Jos

Jos ihminen on kehittynyt apinasta ihmiseksi miljoonissa vuosissa, eikös apinan ja ihmisen välimuotoja pitäisi löytyä päätä huimaava määrä? Ja eikös pitäisi löytyä yhteisöjä jotka koostuvat näistä välimuodoista... onko niitä löytynyt?
6311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja sitä läheltä sivuavista sivuhaaroista on löytynyt n.8000 fossiilia (tieto on vanha, todennäköisesti oikeampi luku on n.10 000). Fossiloituminen on harvinainen tapahtuma, joten kaikista vaiheista emme välttämättä koskaan saakaan fossiilia. Vielä n.30 000 vuotta sitten eli uusien tutkimusten mukaan neljä ihmislajia rinnakkain, Homo sapiens, Homo erectus, Homo neanderthalensis ja Homo florensis. Tuolloin Homo erectuskin oli jo kokenut 1,5 miljoonaa vuotta evoluutiota, joten silloinen erectus ei enää ollut ns. välimuoto ihmisen kehityslinjassa, vaikka homo erectus onkin edeltäjämme.

Äänestä
  • Suurin osa fossiileista on siis hyvin samankaltaisia homo sapiensin kanssa?

    Äänestä

  • ihminenn kirjoitti:

    Suurin osa fossiileista on siis hyvin samankaltaisia homo sapiensin kanssa?

    lähempänä ne ovat eläneet nykyaikaa, sen enemmän niitä löytyy, koska vanhemmat tuhoutuvat ajan myötä, jos olosuhteet eivät ole oikeat ja toisaalta uudemmat ovat pinnemmassa, helpommin löydettävissä.

    Äänestä

luonnottoman brutaalia ja sivistymätöntä pitää ihmistä eläimen jatkeena

Äänestä
  • Ainoastaan luonnottoman brutaalien ja sivistymättömien uskonnollisten piirien parissa.

    Äänestä

  • sivistynyttä on olettaa, että tuolla jossain on pari aineetonta jesseä - iso ja pieni - joista isompi suuttui pienemmälle niin että lähetti sen aineellisena maan päälle ja katseli kun pienempää jesseä kidutettiin ja tapettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihminenn kirjoitti:

Jos ihminen on kehittynyt apinasta ihmiseksi miljoonissa vuosissa, eikös apinan ja ihmisen välimuotoja pitäisi löytyä päätä huimaava määrä? Ja eikös pitäisi löytyä yhteisöjä jotka koostuvat näistä välimuodoista... onko niitä löytynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu