:(:(:(:

Yhdysvallat on hämmentävien, outojen ja ihmeellisten paikannimien luvattu maa. Yhdysvalloista löytyy paikkakuntia kirjaimellisesti Paratiisin ja Helvetin väliltä. Paratiisi (Paradise) löytyy Pennsylvaniasta ja Helvetti (Hell) Michiganista.

USA:ssa voi helposti suunnitella matkan maailman ympäri pelkästään maan omaa karttaa katsomalla.

Näin joulunaikaan voi vierailla Palestiinassa (Palestine) esimerkiksi Alabaman ja Indianan osavaltioissa. Betlehem löytyy puolestaan Pennsylvaniasta ja itse Joulu (Christmas) Floridasta. Joulupukki (Santa Claus) sijaitsee Indianassa.

North Pole, Pohjoisnapa, on paikkakunta Alaskassa. Nimi valittiin, koska sen avulla kaupunkiin haluttiin houkutella yrittäjiä. Amerikkalaisten uskomusten mukaanhan joulupukin paja sijaitsee pohjoisnavalla.

Wisconsinissa voi matkata Perun ja Puolan (Poland) lisäksi Ateenaan (Athens), Brysseliin (Brussels), Geneveen (Genoa) ja Tukholmaan (Stockholm).

Kaikki tiet vievät Roomaan sekä Indianassa että Mississippissä. Bagdadiin on lyhyt matka puolestaan Arizonassa.

Suomeen (Finland) voi mennä Minnesotassa, Norjaan (Norway) Iowassa, ja Japaniin Missourissa. Kansasissa voi matkustaa ilman erityslupia Kuubaan (Cuba).

Paratiisista Pekoniin
ja Kaurapuuroon

Uudisasukkaat ovat tuoneet mukanaan Yhdysvaltoihin myös valtavan määrän vanhoihin kotimaihinsa viittaavia uusi-alkuisia paikannimiä.

New York on suomeksi Uusi York, vanhan kunnon Englannin Yorkin kunniaksi. Mutta löytyy Yhdysvalloista myös Uusi Venäjä (New Russia), New Berlin, New Hamburg ja New Paris.

Maahanmuuttajilla ja heidän jälkeläisillään on ollut myös mielikuvitusta ja huumorintajua.

Pennsylvaniassa sijaitseva Intercourse (Yhdyntä) on maankuulu paikkakunta. Nimi löytyy itse asiassa muutamasta muustakin osavaltiosta. Sen alkuperää selitetään sillä, että aikoinaan englannin kielessä sana on tarkoittanut ystävyyttä ja yhteistoimintaa.

Pennsylvaniassa sijaitsevat myös Kliimaksi (Climax), Paratiisi (Paradise) ja Vapaus (Liberty).

Kuuma Kahvi eli Hot Coffee löytyy Mississippistä, kun taas Texasissa sijaitsevat sekä Pekoni (Bacon) että Kaurapuuro (Oatmeal).

Onnellinen (Happy) löytyy myös Texasista ja Helvetti (Hell) puolestaan Michiganista.Illinoisissa voi olla Normaali (Normal), mutta Kentuckyssa päädytäänkin sitten Outolaan eli Oddvilleen.
Alkuperä:
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ämiiaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu