Kuka

Tampereelle? Vai laulaako siellä kuoro keskenään.
272513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ansaitsee Irina T. kanttoriksi.
Hän heläyttää korkealla supraanolla ylitse muiden.
Eikä siinä muita naisvikisijöitä rinnalle tarvitakkaan.
Tervetuloa vaan!

Äänestä
  • kirkkolaulussa (siis palveluksissa) ole suotavaa soololaulu, jota IT-M ei osaa välttää! Siispä valitsemme mieluummin mieskanttorin, joka osaa vaientaa liian kovaääniset sopraanot! Turha hehkuttaa meille naissolisti-kanttoria, joka ei nykyisessäkään vakinaisessa työpaikassaan ole tehnyt töitä, paitsi valittanut ikäviä "itäsuomalaisia"!

    Äänestä

osaavat laulaa ihan hyvin keskenäänkin, on sen verran kokemusta myös siitä! Huolitaan kyllä joku hauskannäköinen nuori mieskanttori silmäniläksi!

Äänestä
  • Tämäpä se onkin se Tampereen kuorolaulun ongelma, että keskenään vaan nyhvätään ja veisataan ihan oman pään mukaan eikä piitata johtajasta tuon taivaallista, ei seurata eikä kunnioiteta! Toisaalta sen ymmärtää kun kanttori on vaihtunut usein ja pettymys on näin seurannut toistaan, mutta kuorolaisista itsestäänkin riippuu, että meneekö se johtaminen ja opetus perille ollenkaan vai ihan keskenäänkö vain vikistään vuodesta toiseen... Kyllä Irina T-M voisi tuoda kaivatun kurin ja vaihtelun ja vaikka välillä soolonkin, että saatasiin joku roti manseenkin!!

    Äänestä

  • se onkin kirjoitti:

    Tämäpä se onkin se Tampereen kuorolaulun ongelma, että keskenään vaan nyhvätään ja veisataan ihan oman pään mukaan eikä piitata johtajasta tuon taivaallista, ei seurata eikä kunnioiteta! Toisaalta sen ymmärtää kun kanttori on vaihtunut usein ja pettymys on näin seurannut toistaan, mutta kuorolaisista itsestäänkin riippuu, että meneekö se johtaminen ja opetus perille ollenkaan vai ihan keskenäänkö vain vikistään vuodesta toiseen... Kyllä Irina T-M voisi tuoda kaivatun kurin ja vaihtelun ja vaikka välillä soolonkin, että saatasiin joku roti manseenkin!!

    niin hyviä kanttoreita, että ovat opettaneet kuoromme laulamaan! Siispä tulemme välillä omillamme toimeen kun kanttori on jossain muualla tai kokonaan pois! Kuoromme laulamme varsin kurinalaisesti, Irinahan ei tottele kanttoria kuorolaisena, hänhän tahtoo olla aina solisti! Ja jos ei saa olla solisti, sitten kuoronjohtaja, ja sitten kiukuttelee... Ehei, meillä on kuorolaisissa kylliksi keikkakanttoreita, joten vakikanttorittakaan eivät palvelukset jää toimittamatta! Sitäpaitsi meillä on niin hyvät ja musikaaliset papit, että heidän osuutensa riittää tarvittaessa myös kuorolaisille äänen saamiseksi! Tehkääpä sama muualla, meidän kuoro sen osaa jo!
    Sitäpaitsi me seurakuntalaisetkin olemme sen verran kranttuja, että emme huoli mitä tahansa kanttoria, ei ainakaan solisti-kanttoria, vaan kunnon mieskanttori, joka pitää nuo naisetkin kurissa;) Palveluksissa ei tarvita solisteja!!!!

    Äänestä

  • se onkin kirjoitti:

    Tämäpä se onkin se Tampereen kuorolaulun ongelma, että keskenään vaan nyhvätään ja veisataan ihan oman pään mukaan eikä piitata johtajasta tuon taivaallista, ei seurata eikä kunnioiteta! Toisaalta sen ymmärtää kun kanttori on vaihtunut usein ja pettymys on näin seurannut toistaan, mutta kuorolaisista itsestäänkin riippuu, että meneekö se johtaminen ja opetus perille ollenkaan vai ihan keskenäänkö vain vikistään vuodesta toiseen... Kyllä Irina T-M voisi tuoda kaivatun kurin ja vaihtelun ja vaikka välillä soolonkin, että saatasiin joku roti manseenkin!!

    Paskanlouskuttamista. Taitaa olla niitä turkkulaissi kivenpudottelijoita.

    Äänestä

  • Tyhjää ja mautonta kirjoitti:

    Paskanlouskuttamista. Taitaa olla niitä turkkulaissi kivenpudottelijoita.

    tarkoittaa "Sepä onkin"-otsikolla varustettua kirjoitusta.

    Äänestä

  • se onkin kirjoitti:

    Tämäpä se onkin se Tampereen kuorolaulun ongelma, että keskenään vaan nyhvätään ja veisataan ihan oman pään mukaan eikä piitata johtajasta tuon taivaallista, ei seurata eikä kunnioiteta! Toisaalta sen ymmärtää kun kanttori on vaihtunut usein ja pettymys on näin seurannut toistaan, mutta kuorolaisista itsestäänkin riippuu, että meneekö se johtaminen ja opetus perille ollenkaan vai ihan keskenäänkö vain vikistään vuodesta toiseen... Kyllä Irina T-M voisi tuoda kaivatun kurin ja vaihtelun ja vaikka välillä soolonkin, että saatasiin joku roti manseenkin!!

    Mikä onkaan kokemuksesi Tampereen kuorolaulun ongelmista? Montako kertaa olet ollut osallisena tapahtumaan "keskenään vaan nyhvätään ja veisataan ihan oman pään mukaan eikä piitata johtajasta tuon taivaallista, ei seurata eikä kunnioiteta!" kun pystyt noin mahtipontisesti kommentoimaan kuoron toimintaa. Kunnioitus on hankittava omalla työllä ja muiden kunnioittamisella, siitä myös seuraa kuoron kurissa pysyminen ja kanttorin kunnioitus. Onko suosikillasi näitä ominaisuuksia? Tamperelaisilla jo riittävä kokemus ko. henkilön toiminnasta kuoroyhteisössä.

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    kaivata keskenkasvuisten, hemmoteltujen, itseriittoisten, kiukuttelevien, suuriluuloisten solistien viittomista! Kirkkokansakin jo ihmetteli aikanaan, että onko joka palveluksessa nykyään oltava solisti, kun kanttori ei saanut vaimoaan hiljaiseksi!

    Äänestä

Turun kuoron voisi yhdistää.
Ellei siitä aiheudu Turkulaisille kohtuutonta kärsimystä?

Äänestä
  • loimaa!

    Marianne Tampereelle tai Pasi. Turkulaiset saavat laulaa Jopin johdolla!

    Äänestä

  • kohtaamispaikkana kirjoitti:

    loimaa!

    Marianne Tampereelle tai Pasi. Turkulaiset saavat laulaa Jopin johdolla!

    Tampereelle. Hänhän jo kävi täällä pyörähtämässä. J.L. on tervetullut takaisin, kunhan on ensin käynyt Helsingissä toteamassa, ettei sikäläinen sotku mihinkään selvinnytkään. Marianne olisi kyllä oiva vaihtoehto nuorisoa opastamaan ja samalla kakkoskanttoriksi.

    Äänestä

  • paitsi Pasia kirjoitti:

    Irina! Jopa Jopi, hätätilassa Pasikin ehkä kävisi...

    Äänestä

  • paitsi Pasia kirjoitti:

    Tampereelle. Hänhän jo kävi täällä pyörähtämässä. J.L. on tervetullut takaisin, kunhan on ensin käynyt Helsingissä toteamassa, ettei sikäläinen sotku mihinkään selvinnytkään. Marianne olisi kyllä oiva vaihtoehto nuorisoa opastamaan ja samalla kakkoskanttoriksi.

    Pasia vastaan? Kaunis mies, silmä lepää ja topakka vaimo ettei lepää liikaa.

    mut ei valitettavasti halua Tampereelle!

    Äänestä

  • Se on MariannA kirjoitti:

    halajaa?

    Äänestä

  • teillä on kirjoitti:

    Pasia vastaan? Kaunis mies, silmä lepää ja topakka vaimo ettei lepää liikaa.

    ei ole Jarmon voittanutta, yli rämpinyttä Lehdon!

    Äänestä

  • hän sitten kirjoitti:

    halajaa?

    vaan varmaankin Turkkusseen.

    Äänestä

  • Se on MariannA kirjoitti:

    vaan varmaankin Turkkusseen.

    Kuopioon kenties? Vai minne? Miten aiotte saada Mariannan hänen paikalleen? Torhamothan ovat vauvasta vaariin kanttoreina Turussa!

    Äänestä

  • lähdössä taas, kirjoitti:

    dynastia loppua Turusta. pasille on kasattu suvun maine ja paine harteille.

    Äänestä

  • Se on MariannA kirjoitti:

    vaan varmaankin Turkkusseen.

    täydellinen. Muistaakseni hän häsläsi edellisen kirkkoherran pään menoksi takavuosina. Kiittämätöntä!

    Äänestä

  • lähdössä taas, kirjoitti:

    Kuopioon kenties? Vai minne? Miten aiotte saada Mariannan hänen paikalleen? Torhamothan ovat vauvasta vaariin kanttoreina Turussa!

    Mariannaa varmaan saadakaan, mutta ainahan voi silti hiljaa toivoa...

    Äänestä

  • onkin soppa kirjoitti:

    täydellinen. Muistaakseni hän häsläsi edellisen kirkkoherran pään menoksi takavuosina. Kiittämätöntä!

    sanonut, etta Mariannasta tulee Turun kanttori. Mutta miten han sitten haslasi?

    Äänestä

  • Omenainen kirjoitti:

    sanonut, etta Mariannasta tulee Turun kanttori. Mutta miten han sitten haslasi?

    joka sähläsi?

    Äänestä

  • olla hon eikä han, kirjoitti:

    joka sähläsi?

    neuvosto, tiistaiseura, kanttorit ja mustasukkaiset akat. Haastateltu on kyllä. Marianna nyt ajatteli naivisti uraansa.

    Äänestä

  • sähläsivät kuoro, papisto, kirjoitti:

    neuvosto, tiistaiseura, kanttorit ja mustasukkaiset akat. Haastateltu on kyllä. Marianna nyt ajatteli naivisti uraansa.

    ent. isännöitsijä, valamon Ystävien tiukkapipo tädit ja muu "älymystö"

    Äänestä

Tampereelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kanttoriksi kirjoitti:

Tampereelle? Vai laulaako siellä kuoro keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu