Sivistykää, moukat.
Sivistäjänne.
7394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä tahansa uskonnollinen argumentti ei ole hyvä, looginen eikä kovinkaan älykäskään eikä jokainen argumentti ole huono ja mitätön (tai vakuuttava).
Lupsutapa kullia, nimimerkkivaras!
näin sivistetyt, amen.
sivistyskansa, siinä kulttuurievoluutio tehnyt meille tepposet. Meidän kirjallisuuskin junttikirjallisuutta, joku Aleksis Kivi tosiaan aivan sellainen junttikirjailija miksi hänet aikalaiset leimasivat. Känniläisten röhinätä kuvannut yms, jota vastenmielinen lukea eikä se opeta mitään kellekään. Eivät aikalaisensa olleet väärässä, vaan aivan oikeassa, surkeaa soopaa ukko lateli.
Joskin miten se kulttuurievoluutio voinut yleensä toimia kun ihmiset eivät edes olleet kovin paljon tekemissä keskenään, eikä tänne pohjan perukoille kukaan tullut kertomaan miten ihmiskunnan tulisi käyttäytyä.
Jätetään ne Raamatulliset riitit pois tästä keskustelusta!
Ja toiseksi, kukaan täällä ei ole käyttänyt nimimerkkiäsi "havahtui. "
Työnnä se Jeesuksen rakkaus analiisi.
Todistetaanko tuolla jonkin jumaluuden olemassaolo? Ei todisteta, joten en sellaiseen usko (=ateismi).
Huonot argumentit ovat huonoja argumentteja. Mitä sitten?