puollustustaistelu

Hamas on ampunut viikon aikana n.200 rakettia Israeliin,maailmalta ei ole kuulunut Hamasia tuomitsevia lausuntoja,Israel on kaikin konstein ajanut rauhanomaista ratkaisiua mm.Livni keskusteli Mubarakin kanssa,Olmert keskusteli Turkkilaisten kanssa tilanteesta ym.
Nyt Israelilaisten on aika toimia ja alkaa puollustaa kansalaisiaan jotka melkein asuvat pommisuojissaan!
Hamas ja Palestiinalaiset olivat tietoisia rangaistuksen kovuudesta jonka he tulevat saamaan Israelin puolesta.
Israelilla on oikeus puollustaa omaa demokraattista ja sananvapaata mataan kaikin mahdollisin keinoin.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja sillä siisti.

Äänestä
  • menehän suomenkielen tunneille ja opettele muutenkin elämään suomalaisille kuuluvalla tavalla. Kielenkäyttösi osoittaa, että joululoma on käynyt pitkäksi sinulle ja kaltaisillesi pienokaisille!

    Äänestä

Tottakai Israelin pitää puolustaa omaa maataan! Ne, jotka hyökkäävät Israeliin tai vaikkapa meille Suomeen, tietenkin ne tulijat torpetoidaan. Jokaisella maalla on tietenkin siihen oikeus. Turhaa ininää niiltä, jotka eivät näin yksinkertaisia asioita ymmärrä! Onnea ja Jumalan siunausta Israelille! Ja muille vouhottajille: turhaa vastustaa Israelia, sillä heillä on oikeus puolustaa rakettien heittelijöitä vastaan. Nämä rakettien lähettäjät 'itse kerjäävät verta nenästä', kuten sanonta kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Israelissa alkoi. kirjoitti:

Hamas on ampunut viikon aikana n.200 rakettia Israeliin,maailmalta ei ole kuulunut Hamasia tuomitsevia lausuntoja,Israel on kaikin konstein ajanut rauhanomaista ratkaisiua mm.Livni keskusteli Mubarakin kanssa,Olmert keskusteli Turkkilaisten kanssa tilanteesta ym.
Nyt Israelilaisten on aika toimia ja alkaa puollustaa kansalaisiaan jotka melkein asuvat pommisuojissaan!
Hamas ja Palestiinalaiset olivat tietoisia rangaistuksen kovuudesta jonka he tulevat saamaan Israelin puolesta.
Israelilla on oikeus puollustaa omaa demokraattista ja sananvapaata mataan kaikin mahdollisin keinoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu