kysely

huomasin tuossa pariviikkoa takaperin, että aina kun televisiosta tulee hihhulointia(esim. uutiset tai joku elokuva), niin minun on pakko vaihtaa kanavaa.
en pysty enää katsomaan mitään hihhulointia televisiosta.
liekö kaikki johtuu niistä painajaisista joita sain katsottuani hihhuleiden silpomisvideoita ja muita niiden tekemiä julmuuksia.

eli

onko muilla ollut samanlaisia "oireita"?
17498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

...sillä minua jaksaa aina vain kummastuttaa miten joku voi tosissaan uskoa, ja siksi käytän kaikki mahdollisuudet saadakseni selville tuon käsittämättömän asian. Kuuntelen välillä radio Deitäkin, varsinkin sunnuntai-illan kyselyohjelmaa. Olen kuin se tonttu joululaulussa: "miettien suuntaan sataan ikuista ongelmataan..."

Äänestä
  • Minun elämääni tuli suunnanmuutos kuunneltuani radio Deitä. Hengellisen ohjelman kautta vaikuttaa Henki, kuten Raamatun Sanankin kautta. Ja siitäkin Dei on hyvä ohjelma, että siinä tulee erilaisten kristillisten suuntausten ohjelmia. joissakin tapauksissa on pakko sulkea radio, kun ei kestä kuulla joidenkin nimeltä mainitsemattomien henkilöiden vetämiä ohjelmia. Mutta ei siinä mitään, jos sinä kuuntelet niitä. Onhan siellä - sekä helluntailaisten, että tavallisten luterilaisten tuottamaa ohjelmaa. Ja päivällä sieltä tulee hyvää musiikkia, ei aina lian hengellistäkään.

    Äänestä

Jos esimerkiksi joku räsäskä selittää jotain uskilöpinöitään, niin käännän kanavaa, samaten kun nyt joulupäivänä kun paavi piti puhetta. Ei kiitos minulle.

Äänestä

on hieman alentunut vuosien varrella, mutta ehkä pystyn tänään katsomaan ainakin osan siitä alempana mainostetusta pöräytyksestä. Nykyään en minäkään kovin kauaa, ehkä 15 minuuttia kerrallaan, pysty katselemaan uskonnollista soopaa. Sitten alkaa kädet menemään naaman päälle ja tuskastuneisuus kohoamaan. "Eikö nuo aikuiset ihmiset kuuntele ja ajattele mitä he itse puhuvat?" on aika yleinen ajatus sen 10-15 minuutin jälkeen.

Äänestä

Vaihdan kanavaa. Jos joudun keskustelemaan syvässä uskossa olevan henkilön kanssa...joudun puremaan itseäni kieleen, että käyttäydyn fiksusti.

Äänestä

noita paskakanavia... Ei niitä pysty kuuntelemaan
rikkomatta jotain...

Tästä tulikin mieleen nuoruus, kun mulla
oli noita bemareita. Niissä oli ensiasennus
soittimina aina se Blaupuktin "Boston", minkä
sai kahvasta mukaan, se oli sen ajan varkauden
esto. No, kerran kaveri laittoi Radio Novan päälle,
niin linkaisin sen koko vitun soittimen ikkunasta
kadulle. Tämä tapahtui pariinkin kertaan, ehkä
haluan hiukan dramatiikkaa elämään.

Jos joku laittaisi nyt autossani soimaan
Radio Dein, repisin varmaan mankan johtoineen
päivineen...

Äänestä
  • hyvvää vehettä pihalle nakkaa, myy vaikka jollekki joka tarttee.

    Mie kyllä kuuntelen ratioa. En toki tuota deitä enkä kyllä novaakaan. Paikallista täällä korvessa. Se on hyä.

    Äänestä

  • Minä kun olen tällainen rauhallinen ihminen niin en repisi radiota irti Novan takia mutta kaupoista kyllä kävelen ulos jos niissä soi pakkokuunteluna Nova. Se radiokanava ja sen juontajat ovat loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Olisipa hauska ennakkotapaus jos hakisin töitä sellaisesta paikasta jossa sitten joutuisin kuuntelemaan Novaa ja sanoisin että vakaumukseni estää minua kuuntelemasta moista puppua ja räyhähenkien läähätystä ja vaatisin vaihtamaan Ylen ykköselle. Mitenkähän kävisi? Saattaisi karenssi iskeä....

    Äänestä

  • Thronos kirjoitti:

    Minä kun olen tällainen rauhallinen ihminen niin en repisi radiota irti Novan takia mutta kaupoista kyllä kävelen ulos jos niissä soi pakkokuunteluna Nova. Se radiokanava ja sen juontajat ovat loukkaus ihmisyyttä kohtaan. Olisipa hauska ennakkotapaus jos hakisin töitä sellaisesta paikasta jossa sitten joutuisin kuuntelemaan Novaa ja sanoisin että vakaumukseni estää minua kuuntelemasta moista puppua ja räyhähenkien läähätystä ja vaatisin vaihtamaan Ylen ykköselle. Mitenkähän kävisi? Saattaisi karenssi iskeä....

    kohdalla blokkaus on varma.

    Äänestä

meillä täällä korvessa ei näkynyt kuin kolme kanavaa ja siinä oli ihan tarpeeksi. Nyt meillä näkyy 9 kanavaa.

Ja mitä hyötyä? Useinkaan ei tule yhdeltäkään kanavalta katsomisen arvoista ohjelmaa. Mulle olis se ja sama vaikka tulis ateisti tai uskis ohjelmaa, jos sitä viittis kattoa, mutta ei.

Olenkin siirtynyt radion puolelle.

Eri kirkkojen sivuja netissä en kyllä jaksa tutkia yhtään. Parempi kun ei tiedä miten hulluja puuhia maailma on pullollaan.

Jotenkin olen jäänyt koukkuun tuonne vl-sivulle. Haluaisin ihan oikeasti tietää, mikä saa ihmisen niin järjettömäksi, että haluaa alistua tuollaisen huuhaan alle. Sitten kun saan selville, ehkä pääsen koukusta irti.

Äänestä
  • "Haluaisin ihan oikeasti tietää, mikä saa ihmisen niin järjettömäksi, että haluaa alistua tuollaisen huuhaan alle. Sitten kun saan selville, ehkä pääsen koukusta irti."

    Eristäytyneissä populaatioissa on sellaisia lajeja, jota ei missään muualla tavata.

    No niin, koukku on irti:)

    Äänestä

En kestä hihhulointia laisinkaan. Sen vuoksi tv tulee harvoin edes avattua ja silloinkin täsmäkatselun merkeissä. Valitsen ohjelmat etukäteen ja sitten suljen sen päätyttyä. Tänään esim. aion katsoa vain Jouko Turkan Seitsemän Veljestä.

Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "Tänään esim. aion katsoa vain Jouko Turkan Seitsemän Veljestä. "

    kuola valuu kuten herätyskokouksessa.

    Tässä mallia, kokouksesta: http://www.youtube.com/watch?v=7kFgpqUbrhI&feature=related

    oli pakko lopettaa siinä vaiheessa kun hihhuli antoi toiselle hihhulille "puhelimen" ja se kaatui.
    hirveää hihhulointia.. se saaa voimaan todella pahoin. yöks.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "Tänään esim. aion katsoa vain Jouko Turkan Seitsemän Veljestä. "

    kuola valuu kuten herätyskokouksessa.

    Tässä mallia, kokouksesta: http://www.youtube.com/watch?v=7kFgpqUbrhI&feature=related

    tai joku pappi sais turpaansa? Täytyy katsoa :)

    Äänestä

  • bubastis.tmi kirjoitti:

    tai joku pappi sais turpaansa? Täytyy katsoa :)

    otsalle ja hihu kaatuu

    Äänestä

Menneenä syksynä sulle pesäeroa uskovaisuuteen suosittelin. Hyvä kun ainakin tuossa tv:n katselussa olet sen tehnyt ja hyväksi havainnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puusilimä kirjoitti:

huomasin tuossa pariviikkoa takaperin, että aina kun televisiosta tulee hihhulointia(esim. uutiset tai joku elokuva), niin minun on pakko vaihtaa kanavaa.
en pysty enää katsomaan mitään hihhulointia televisiosta.
liekö kaikki johtuu niistä painajaisista joita sain katsottuani hihhuleiden silpomisvideoita ja muita niiden tekemiä julmuuksia.

eli

onko muilla ollut samanlaisia "oireita"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu