eksoplaneentat ja elämä

Teksti on tosin vuodelta 2004 mutta ei anneta sen haitata. Minulle uusi tuttavuus, nyt mreationistit eivät vain väitä luonnonvalintaa olemassaolemattomaksi, vaan nyt sylttytehdas on antanut tiedon, että maan ulkopuolella ei ole elämä.

Vakuutavia perusteluita:
"Planeetalla täytyy esimerkiksi olla riittävän suuri kuu, jotta sen akselin kaltevuus olisi tarpeeksi suuri."
Mitä tekemistä A: kuun koolla on akselin kaltevuuden kanssa? Ja B: mitä tekemistä akselikulmalla on planeetan elinkelpoisuuden kanssa?

"Tarvitaan nestemäistä vettä, muuten hiiliyhdisteisiin perustuva elämä ei olisi mahdollista."
Niin, koska *tuntemamme* kaltainen elämä on hiilipohjaista.

"Aurinkokunnassa on varsin kapea elinkelpoinen vyöhyke, jossa ei ole liian kylmää eikä liian kuumaa."
Elli elävät organismit elä sitten jääpeitteen alla, jossa on geotermisestä lämmöstä johtuen elämälle suotuisat olosuhteet. Suuren planeetan voimakkaat magneettikentät ovat riittävä voima pitämään kuun ytimen sulana.

"Ilmakehässä on oltava riittävästi happea."
happi on nykytiedon mukaan myrkyllinen aine alkeellisille elämänmuodoille.

"Lisäksi tarvitaan suuria kaasuplaneettoja suojaamaan planeettaa pyrstötähdiltä ja pikkuplaneetoilta."
Jotka omaltaosaltaan hämmentävät asteroidien ratoja, josta voi taas seurata ties mitä. Sekä väite, että kaikissa aurinkokunnissa olisi vastaava määrä materialia, meteoriitteja yms., kuin meidän aurinkokunnassamme, on vähintäänkin kummallinen olettamus.

"(Tämä ei ole turha kriteeri. Vuonna 1994 komeetta Shoemaker-Levy törmäsi Jupiteriin. Riittävän iso jysäys voisi tuhota kaiken elämän maapallolta tai estää elämän synnyn.)"
Niin? 65 miljoonaa vuotta sitten jukatanin niemimaalla tapahtui mitä? Tunguskan räjähdys johtui mistä? montako meteoriittia päätyy maan pinnalle vuosittain?

"Todennäköisyys, että Maassa voisi edes teoriassa olla älyllistä elämää, on Gonzalesin ja Richardsin arvoin mukaan 1:1014 eli yksi mahdollisuus 100 000 000 000 000:sta. He laskivat ainoastaan elämän mahdollistavien puitteiden todennäköisyyden eivätkä esimerkiksi elämän (tai edes yhden solun) syntymisen todennäköisyyttä, jolloin lukema olisi vieläkin u skomattomampi. Elämän synty viittaa älykkääseen suunnittelijaan."

Näkemyksen takana ovat: Guillermo Gonzalez (born 1963 in Havana, Cuba) is an astrophysicist and notable proponent of intelligent design, ja sitten tämä toinen asiantuntia: Jay Wesley Richards is Director of Acton Media and a Research Fellow at the Acton Institute,[1] and Program Director of the Discovery Institute's Center for Science and Culture (CSC), which has as its primary role the advocacy of intelligent design. Miksi muodostuu tietyjä ennakkoluuloja väitteen todellisuudesta kun esittäjät ovat tätät tasoa?

Lähde: http://personal.inet.fi/koti/joel.kontinen/ainutl_planet.html

1

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • galaksissa

      nuo maallekin oih niin mukavan suotuisat ehdot täyttyvät noin 30 miljardissa tapauksessa. So. että tyypillisestä galakseista miljardeista löytyy noin 30 miljardia maan kaltaista planeettaa. Tässä nyt täytyy toki ottaa suunatomat aikaskaalat huomioon, eli ne kaikkien mahdollisten mahdollisuuksien mahdollisuudet eivät toteudu juuri tänä päivänä niin kuin tässä pisteessä. Lähde : NET

      Avaruus kuhisee eloa kuin murkkupesä, me ihmiset emme vain ole päässeet viellä sohaisemaan pesän lähellekään, puhumattakaan maistelemisesta. Nam, mikä aarrearkku, odottaa ottajaansa ! Onko meistä ottamaan sieltä ja tuolta on sitten aivan toisen luokan kysymys, homma lienee ajankohtainen ehkä jo vuonna 790134.

      -evvk-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      264
      4626
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe