ns.persulle, että miltä se tuntuu noin aikuisten oikeasti kun on tyhmä. Eikö se käy niiku luonnonpäälle kun ei mihinkään pysty vaikuttamaan ja mihinkään ei saa osallsitua. Silti koittatte selittää osaamistanne, tai mollata toisten osaamista. Esimerkkejä noista tyhjäpäistä näkee jatkuvasti tällä palstalla. mm. sentieteenkantitaatti, kahvinkeittäjä,uimis, Wonterghem, ja muutama muu joka vaihtaa nickiään joka avaukseen, mutta joka silti näkyy läpi. Miksi te ette anna mitään konkreettista näyttöä osaamisestanne tai edes jonkinlaista johdonmukaista esitystä, että miten te asioita tekisitte. Vittuilla te vaan yritätte , mutta ette muuta, ja kuitenkin esitätte olevanne oikeita perussuomalaisia, olematta perussuomalaisia. Teidän "osallistumisenne" pilaa ihan oikeiden perussuomalaistenkin maineen, sillä te ootta pelkkiä koiria.
Vastaukset 22
- lääkkeesi
ja käy nukkumaan. Huomenna kaikki näyttää taas mukavalta.
- oikeinkirjoitus
Miltä se tuntuu noin aikuisten oikeasti, kun ei osaa kirjoittaa oikein?
- hämäläinen olet.
Kirjoituksestasi paljastuu henkilöllisyytesi.
Pienen harkinnan jäjkeen sinut heitetään pihalle. Mitä itse ehdotat? Mitä itse teet, oletko saanut itse jotain aikaiseksi? Itket täällä, moitit muita nimimerkin käytöstä “ tyhjäpäiselle” itse olet samanlainen luuseri.
- heti nilkkaan
kun ölinä alkoi välittömästi. Huomaatteko , kuinka ulkopuolelta havaitaan paremmin surkea tilanteenne, kuin mitä itse edes tajuatte. Ootta te surkeita.
- asialinjalla ?
heti nilkkaan kirjoitti:
kun ölinä alkoi välittömästi. Huomaatteko , kuinka ulkopuolelta havaitaan paremmin surkea tilanteenne, kuin mitä itse edes tajuatte. Ootta te surkeita.
- tämä homottelu ?
heti nilkkaan kirjoitti:
kun ölinä alkoi välittömästi. Huomaatteko , kuinka ulkopuolelta havaitaan paremmin surkea tilanteenne, kuin mitä itse edes tajuatte. Ootta te surkeita.
- keskinen kisa
Persut ovat varustettu räyhägeenillä. Riitelevät aina keskenään. Tuskinpa tällä palstalla on paljon koskaan muita kuin persuja. He ovat riitelemisen suhteen itseriittoisia - aina toisiaan kalvamassa.
Oikean perussuomalaisen viesti:
Teidän "osallistumisenne" pilaa ihan oikeiden perussuomalaistenkin maineen, sillä te ootta pelkkiä koiria.- puutu
wonterghem kirjoitti:
keskinen kisa
oikeiden suomalaisten asioihin. kerää sä vaan romus reppuus, ja palaa belgian takamaille. ps. vie se venäläinen ruusu mennessäs.
puutu kirjoitti:
oikeiden suomalaisten asioihin. kerää sä vaan romus reppuus, ja palaa belgian takamaille. ps. vie se venäläinen ruusu mennessäs.
laitoit listaan? Venäläinen ruusu on muuten kierrätyksessä, saatanan Vihreät!!
- ei kuki
wonterghem kirjoitti:
laitoit listaan? Venäläinen ruusu on muuten kierrätyksessä, saatanan Vihreät!!
enään mamun kortteerissa, ja vituskin on suurta kun omatkin on vihreissä ja pyllistävät ukon persulle.
ei kuki kirjoitti:
enään mamun kortteerissa, ja vituskin on suurta kun omatkin on vihreissä ja pyllistävät ukon persulle.
lapsia, riittää joka puolueeseen, näin saadaan Kotkan asiat minun mieleiseen kuntoon.
- teidän mamu
wonterghem kirjoitti:
lapsia, riittää joka puolueeseen, näin saadaan Kotkan asiat minun mieleiseen kuntoon.
lauman heikoin lennki, ku persujen jätesäiliössä viihdyt. Antsakin häpee silmät päästään moista "poliitikkoa2 jolla ei ole oikein realielämä hanskassa. ilmankos sua vihreet vituttaa ku veivät pojan sekä ruusun.
teidän mamu kirjoitti:

Jatketaan huomenna, mielenkiinnolla odotan Kähärän uusi Blogi, vai tuleeko jatkokertomus
niistä sen hylkeestä.- tyhjänpäiväiselle hörinälle
teidän mamu kirjoitti:
lauman heikoin lennki, ku persujen jätesäiliössä viihdyt. Antsakin häpee silmät päästään moista "poliitikkoa2 jolla ei ole oikein realielämä hanskassa. ilmankos sua vihreet vituttaa ku veivät pojan sekä ruusun.
- lisää
tyhjänpäiväiselle hörinälle kirjoitti:
työvoimapulaan?
http://www.youtube.com/watch?v=Eix3MwHRUsI - ihan tuolta
lisää kirjoitti:
työvoimapulaan?
http://www.youtube.com/watch?v=Eix3MwHRUsIkotkan wonterilta, eli ei voi katsoa puhuttaessa silmiin. Toinen silmä katsoo kattoon ja toinen vittuun, ettei tiedä et mihin vittuun se kattoo.
- Belgialaiseksi?
ihan tuolta kirjoitti:
kotkan wonterilta, eli ei voi katsoa puhuttaessa silmiin. Toinen silmä katsoo kattoon ja toinen vittuun, ettei tiedä et mihin vittuun se kattoo.
Ehkä ulkotyöläinen?
- ruusujen poimijat
Belgialaiseksi? kirjoitti:
Ehkä ulkotyöläinen?
yleensä ovat, ulkotyöläisiä.
- kummajaisilta
Nykyään. Muukalaisvihaa vain toitottavat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va491454Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831279Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai277930- 51917
- 78908
Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200878- 127834
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br228806- 62719
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu11688