Onko vainoa

uskovaisia kohtaan tässä vapaassa kirstillisessä maassa, eli SUOMESSA ?

Tunnen henkilön jota vainotaan henkisesti ja "moralisoidaan" ja sen perusteella hän saa kokea päivittäistä painostusta. Hänen omatuntonsa vapaus kyseenalaistetaan, hän on ollut työttömänä parhaasta iästään eläkeikään saakka moraalisesti tuomittu ja evätty mm. työnteko. Ja näin ollen myös joutunut taloudellisesti ahdinkoon, kun ei täytä moraalisia odotuksia, eikä kysymys ole mistään rikoksista. Vaan mielipide ja asenne kysymyksistä.
Pohjimmiltaan se on kuitenkin uskosta johtuvaa moraalista käyttäytymistä tutkailevaa tuomitsemista. Ja jopa omaisuuteen kohdistuvaa ilkivaltaa. Kohteena on kipein kohta pienituloiselle perheelle, Viimeisin sabotaasi oli, kun auton moottorin virrajakajan kannen alta löytyi kasa selvää hiekkaa, sinnehän ei voi hiekat itsestään mennä, virranjakan kansihan on vesitiivis, eikä ole millään tavalla lähelläkään , että vois olla hiekan kanssa tekemisissä.

Ja monen monta kertaa on autoon kajottu ja sen kautta painostetaan, hän vaan ei tiedä miksi ja kuka. Jollakin vaan on avain, koska murto jälkiä ei ole havaittavissa, ja kukaan joka on varmasti nähnytkin, ei "ole nähnyt" ?

Ja kaikki johtuu uskosta jota hän tunnustaa, muuta syytä ei ole tiedossa. Mutta jaksaa elää, kun tietää, että niin tehtiin Mestarillekin, vaikkakin paljon paljon pahempaa, eikä siinä mielessä ole verrattavissa.Paitsi, että vaino on aina vainoa, millaista se sitten onkin. Halutaan vaikeuttaa lähimmäisen elämää, sieto rajoille asti. JA ON VAPAUDEN RIISTOA JA SIKSI LAITONTA.
Suomenkin perustuslain mukaan. Kovasti puhutaan kolmansien maiden diktaattoreista ja alistamisista, sitä löytyy täältä vapaasta Suomestakin.
Kuka tahansa voi joutua "kansan kahleisiin" eikä ole ketään joka puollustais. On jossain mielessä pahempaa kuin suora julkinen vaino, nyt se taakka sälytetään vainotun kannettavaksi, ei voi puhua juuri kenellekkään, ja jos puhuu, pahentaa vain tuskaansa.

Jeesus sanoi aikalaisilleen fariesealaisille kirkonmiehille olevansa Jumalan Poika, ja se oli liikaa kirjanoppineille, ja niin Hänestä tehtiin Jumalan pilkkaaja, onko siis ihme, jos tavallisesta tallaajasta ja lankeilevasta kaidantien kulkijasta sitten ei hyväksytä, että hän tunnustaisi Jeesuksen nimeä, loukkaannutaan, eikä pidetä "arvollisena", Jeesus onkin jumalattomalle maailmalle kompastus kivi ja kallio, että oikeasti loukkaanutaan Häneen, eikä uskovaan.
Jeesus rakasti, ja rakastaa maailmaa, niin paljon, että antoi henkensä maailman puolesta.
Uskovainenkin rakastaa vainoista huolimatta ihmisiä, mutta hän ei voi kuolla kenenkään edestä. Paavali olisi tahtonut antaa henkensäkin, jos se olis auttanut, vaan ei auta. Jeesus on kuollut, muiden ei tarvitse kenenkään edestä siinämielessä kuolla.
Kukaan ei voi kuolemallaan sovittaa, omia, eikä toisten syntejä tai virheitä.

Yksi on kuollut kaikkien puolesta,ja ylösnoussut jokaisen uskovan vanhurskauttamiseksi.
5213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..tai ainakin kun jotain koetaan vainona on omien sisäisten, tiedostamattomien ja työstämättömien aggressioden heijastumaa. Tähän puree Raamatun sanoma että rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vainoavat. Kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • Luulen, että jos tuo henkilö on kristitty, hän on jo tehnytkin niin että rukoillut vainoojiensa puolesta, ehkä monen montakin kertaa. Vaikeampi, tosin mahdollista on tehdä rikosilmoitus ja panna poliisi tai etsivä tutkimaan, kuka sabotaasia tekee. Työpaikalla on moni joutunut inhottavaan tilanteeseen ja ulos savustetuksi vakaumuksensa sekä suorapuheisuuden ja rehellisyyden takia.

    Äänestä

  • Arvo kirjoitti:

    Luulen, että jos tuo henkilö on kristitty, hän on jo tehnytkin niin että rukoillut vainoojiensa puolesta, ehkä monen montakin kertaa. Vaikeampi, tosin mahdollista on tehdä rikosilmoitus ja panna poliisi tai etsivä tutkimaan, kuka sabotaasia tekee. Työpaikalla on moni joutunut inhottavaan tilanteeseen ja ulos savustetuksi vakaumuksensa sekä suorapuheisuuden ja rehellisyyden takia.

    Suorapuheisuus ja rehellisyys ei tarkoita tahdittomuutta eikä typerää, epäfiksua ja omaa erinomaisuutta korostavaa käyttäytymistä. Omaa kristillisyyttään voi peilata toisista. Vastareaktiot ovat täsmälleen sitä mitä itsestään antaa. Se negatiivinen mikä maailmasta lentää silmille on sinne uskovan itsensä alunperin heitämää. Tavalla tai toisella. Pohjalla on ehkä tiedostamaton karsinointiajattelu: minä hurskas ja nuo uskottomat jotka eivät ole tehneet sitä parannusta. Toisaalta kaikki tällaiset kokemukset auttavat uskovaista kypsymään.

    Muistatko Raamatusta Stefanuksen tapauksen kun hänet kivitettiin? Mies oli kiinnostunut vain siitä että hänen vihollisensa saisivat anteeksi. Oli pitkälle kehittynyt hengellisellä tasolla. Ota vaikka heti esille tuo kohta ja lue se. :)

    En yritä väittää etteivät tilanteet joskus olisi todella inhottavia. Varmasti ovat. Erityisesti olivat alkukristityillä ja ovat nykymaailman diktatuureissa elävillä kristityillä.

    Mutta ongelman ratkaisua ei silti voi löytää itsensä ulkopuolelta. Se on aina siellä omassa sydämessä se vika, niin vaikeaa kuin tämä on myöntää silloin kun päin naamaa ammutaan kovilla.

    Itse yritän kehittää tämän ajattelun rutiiniksi. En ole koskaan joutunut tuollaisiin tilanteisiin eli tietyssä mielessä on helppoa sanoa näin kun sanon.
    Mutta haluan jo nyt, varmuuden vuoksi vaikkei sellaista koskaan tulisi eteeni, kasvattaa itseäni sellaiseen asenteeseen että en syyttäisi mistään ketään muuta kuin itseäni. Ajattele miten fantastinen tilanne! Jos vika on minussa niin minä voin sen myöskin parannusta tekemällä korjata. Silloin Jumala näyttää minulle toisissa ihmisissä oman kuvansa. Toiset ovat minulle silloin Jumalan kuva eivätkä vihollisia. Näin se menee niin pienissä kuin suurissakin koettelemuksissa.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    Tarkoitus ei ollut vähätellä vaikeaan tilanteeseen joutuneen uskovaisen kärsimyksiä VAAN TUODA ESILLE VARMAN JA KESTÄVÄN RATKAISUN AVAIN.

    olisi "vainotun" kohdalla pelkästään "henkistä julmuutta" on "neuvosi" ihan oikein, vaan kun ei ole "vainotun" aiheuttamaa, se, että hiekkaa pannaan virranjakajaan, tiettävästi hän ei varmasti ole tehnyt vastaavaa tai muunkaanlaista sapotaasia kenellekään.
    sEN TEIDÄN, ETTÄ HÄN VARMASTI RUKOILEE "VAINOOJIENSA" PUOLESTA PÄIVITTÄIN !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olevainen kirjoitti:

uskovaisia kohtaan tässä vapaassa kirstillisessä maassa, eli SUOMESSA ?

Tunnen henkilön jota vainotaan henkisesti ja "moralisoidaan" ja sen perusteella hän saa kokea päivittäistä painostusta. Hänen omatuntonsa vapaus kyseenalaistetaan, hän on ollut työttömänä parhaasta iästään eläkeikään saakka moraalisesti tuomittu ja evätty mm. työnteko. Ja näin ollen myös joutunut taloudellisesti ahdinkoon, kun ei täytä moraalisia odotuksia, eikä kysymys ole mistään rikoksista. Vaan mielipide ja asenne kysymyksistä.
Pohjimmiltaan se on kuitenkin uskosta johtuvaa moraalista käyttäytymistä tutkailevaa tuomitsemista. Ja jopa omaisuuteen kohdistuvaa ilkivaltaa. Kohteena on kipein kohta pienituloiselle perheelle, Viimeisin sabotaasi oli, kun auton moottorin virrajakajan kannen alta löytyi kasa selvää hiekkaa, sinnehän ei voi hiekat itsestään mennä, virranjakan kansihan on vesitiivis, eikä ole millään tavalla lähelläkään , että vois olla hiekan kanssa tekemisissä.

Ja monen monta kertaa on autoon kajottu ja sen kautta painostetaan, hän vaan ei tiedä miksi ja kuka. Jollakin vaan on avain, koska murto jälkiä ei ole havaittavissa, ja kukaan joka on varmasti nähnytkin, ei "ole nähnyt" ?

Ja kaikki johtuu uskosta jota hän tunnustaa, muuta syytä ei ole tiedossa. Mutta jaksaa elää, kun tietää, että niin tehtiin Mestarillekin, vaikkakin paljon paljon pahempaa, eikä siinä mielessä ole verrattavissa.Paitsi, että vaino on aina vainoa, millaista se sitten onkin. Halutaan vaikeuttaa lähimmäisen elämää, sieto rajoille asti. JA ON VAPAUDEN RIISTOA JA SIKSI LAITONTA.
Suomenkin perustuslain mukaan. Kovasti puhutaan kolmansien maiden diktaattoreista ja alistamisista, sitä löytyy täältä vapaasta Suomestakin.
Kuka tahansa voi joutua "kansan kahleisiin" eikä ole ketään joka puollustais. On jossain mielessä pahempaa kuin suora julkinen vaino, nyt se taakka sälytetään vainotun kannettavaksi, ei voi puhua juuri kenellekkään, ja jos puhuu, pahentaa vain tuskaansa.

Jeesus sanoi aikalaisilleen fariesealaisille kirkonmiehille olevansa Jumalan Poika, ja se oli liikaa kirjanoppineille, ja niin Hänestä tehtiin Jumalan pilkkaaja, onko siis ihme, jos tavallisesta tallaajasta ja lankeilevasta kaidantien kulkijasta sitten ei hyväksytä, että hän tunnustaisi Jeesuksen nimeä, loukkaannutaan, eikä pidetä "arvollisena", Jeesus onkin jumalattomalle maailmalle kompastus kivi ja kallio, että oikeasti loukkaanutaan Häneen, eikä uskovaan.
Jeesus rakasti, ja rakastaa maailmaa, niin paljon, että antoi henkensä maailman puolesta.
Uskovainenkin rakastaa vainoista huolimatta ihmisiä, mutta hän ei voi kuolla kenenkään edestä. Paavali olisi tahtonut antaa henkensäkin, jos se olis auttanut, vaan ei auta. Jeesus on kuollut, muiden ei tarvitse kenenkään edestä siinämielessä kuolla.
Kukaan ei voi kuolemallaan sovittaa, omia, eikä toisten syntejä tai virheitä.

Yksi on kuollut kaikkien puolesta,ja ylösnoussut jokaisen uskovan vanhurskauttamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu