Savon Sanomien mukaan papeista suurin osa on naisia jo parinkymmenen vuoden päästä, jos nykykehitys jatkuu. Nykyään naiset ovat enemmistö alle 34-vuotiaiden ryhmissä, ja uusista papeista noin 60 prosenttia on naisia, kertoo lehden haastattelema Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki. Teologian opiskelijatkin ovat pääosin naisia.
Salomäki sanoo, että muutos on tapahtunut nopeasti. Hän kuitenkin huomauttaa, että kirkon johtotehtävissä naisia on vähän ja johtotehtäviin vaadittaviin koulutuksiin hakeutuu reilusti vähemmän naisia kuin miehiä.
Salomäen mukaan muualla maailmassa on esimerkkejä siitä, että naisten nousu kirkon johtotehtäviin on vaikeaa. Tutkija sanoo, että kirkon rakenne ja patriarkaalinen kulttuuri eivät tue naisten nousua.
Ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa virkaan vuonna 1988. Heitä vihittiin yhdellä kertaa 94.
Kymmenen vuotta sitten naisten osuus seurakuntapapeista oli reilu neljännes, ja vuosi sitten naispappeja oli jo yli 1 350, eli liki kolmannes koko papistosta. Vuoden 2007 lopussa kaikista kirkon työntekijöistä naisia oli hieman yli 70 prosenttia.
Salomäki sanoo, että muutos on tapahtunut nopeasti. Hän kuitenkin huomauttaa, että kirkon johtotehtävissä naisia on vähän ja johtotehtäviin vaadittaviin koulutuksiin hakeutuu reilusti vähemmän naisia kuin miehiä.
Salomäen mukaan muualla maailmassa on esimerkkejä siitä, että naisten nousu kirkon johtotehtäviin on vaikeaa. Tutkija sanoo, että kirkon rakenne ja patriarkaalinen kulttuuri eivät tue naisten nousua.
Ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa virkaan vuonna 1988. Heitä vihittiin yhdellä kertaa 94.
Kymmenen vuotta sitten naisten osuus seurakuntapapeista oli reilu neljännes, ja vuosi sitten naispappeja oli jo yli 1 350, eli liki kolmannes koko papistosta. Vuoden 2007 lopussa kaikista kirkon työntekijöistä naisia oli hieman yli 70 prosenttia.
Vastaukset 26
Vanhimmat
On irvokkaan näköistä kun mies puhuu paskaa hame päällä.
voi edes miehiksi kutsua.
Näyttääpi siltä, että jos nainen suoriutuu siitä mistä mieskin, suorituksen arvo alenee - miesten silmissä.
Ai.
Ai.
papit ovat ihmiskunnan pohjasakkaa, ja tällaisiin hommiin sopivat naiset hyvin.
Luulisitko pystyväsi suoriutumaan Novumista?
99,5 tieteen nobelisteista on miehiä; missä ovat naiset?
xyz.
Ei mene kauan, kun lukemat muuttuvat, miehet kun eivät enää pysty estämään naisia pääsemästä yliopistoihin. Korkeimmista viroista ja stipendeistä naisia vielä kammetaan syrjään, kohta sekin tie on miehiltä loppuunkuljettu.
vaan tieteen Nobelleista. Sitten kun naiset ovat pätevöityneet tässä asiassa kuten miehet, niin palataan puhumaan tasa-arvosta. Tasa-arvo ansaitaan teoilla, ei puheilla.
Itseopiskelullako luulet tiedepalkintoja irtoavan? Vai kauppaopistoa vai maatalouskoulua vai kansanopistokursseja käymällä?
Miten "miehet ovat pätevöityneet tässä asiassa"? Miten nobel-palkintoihin pätevöidytään? Aletaan keksiä tuosta noin vaan tiedettä?
huipputiedemiehiä ilman formaalia tutkintoa. Tosin nykyään tämä mahdollisuus on lähinnä teoreettinen.
riippuen hengellisyyttä joko arvostetaan, tai halveksutaan. Nythän on muotia länsimaissa palvoa tiedettä. Joka tapauksessa, on se palvonnan kohde kumpi tahansa, niin vähättelyn kohteena ovat naiset.
KUKAAN EI OPI ITSEKSEEN TIETEILIJÄKSI, abstraktion maailmaan on lähes mahdotonta päästä tumppuna, kaikilla on opettaja tai useampia. Muinoin opiskeltiin mestarin johdolla, miehet pääsivät oppiin, eivät naiset. Älykkäitä tyttöjä opetti oma isä tai isä salli yksityisopetuksen, jos isä oli valistunut humanisti, tällaisista tapauksista on esimerkkejä, harvinaisia tosin.
itsekseen opi kuin jokeltamaan ja imemään peukkua.
näillä eväillä ei mailmaa kehitetä.
Kuinka siitä ulkoa oppimisesta nyt niin halveksittava taito on tullut?
Sehän on ollut kunniassaan maailman sivu.
Siihen asti, kun tytöt ja naisetkin huomattiin siihen kykeneviksi...
Muisti on siis jotenkin penissidonnainen asia? On penis - ei muistia. Toisaalta, onhan tuo nähty, täälläkin te penikselliset julistatte, miten mies on luonut kaiken hyvän, mutta ei mitään pahaa, naiset pyrkivät liikaa "miestentöihin" ja samalla ovat liiaksi yrittämättä millekään "miestenalalle", naiset haluavat lapsia, mutta miehet eivät - paitsi avioeroissa tietenkin ym ym ym toisiaan korville lyöviä idiotismeja.
Eli jotain miehille muistuu mieleen ja jotain ei. Osa siitä on tahdonvaraista (typerät väitteet) ja osa tahatonta (muu typeryys). Viisaita miehiä täällä harvemmin kirjoittelee. Onkohan niillä penistä ollenkaan? Tai sitten on niin, että niiden viisaus piilee jossain muualla kuin mulkussa.
Jos naisia oli pappeina vähemmän jokus ennen ja nyt enemmän, niin 'so what'? Mikä on pointti?
Antaa vaan naisistua. Ei ole väliä olen jo eronnut kirkosta. Minusta nainen ei sovellu papiksi sillä onhan kirkossa muitakin tehtäviä kuten esim. diakonia, joka on lähellä naisen äidillisyyttä.
.......
pappiskunta lisääntyy ylipäätään, maailman turhin ammatti!
lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla !
palaamme alkuaikoihin, jolloin papittarina toimivat lähinnä naiset ja palvottiin naisjumalaa. Tai edes alkukristittyjen aikaan.
En halua kuulua naispappien kirkkoon. Miten kirkosta voi erota helpoimmin ja miten nopeasti kirkollisveron maksu loppuu?
Ovatko naispapit feministien mielestä aatteen pettureita? Kristinuskohan on feministisen eetoksen mukaan kaikkein pahin naisten sortaja ja kaiken naisiin kohdistuvan sorron alku ja juuri.
Luterilaisesta kirkosta erosi viime vuonna 48 300 henkilöä, ilmenee Väestörekisterikeskuksen ennakkotiedoista. Eronneita oli nyt yli 10 000 enemmän kuin vuonna 2007.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluu kuitenkin edelleen 80,7 prosenttia suomalaisista. Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien ulkopuolella puolestaan on 16 prosenttia kansalaisista. Heistä suurimman ryhmän muodostavat helluntailaiset. Muslimeja oli Suomessa viime vuoden lopussa noin 35 000.
Evankelisluterilaiseen kirkkoon liittyneiden määrä on tällä vuosituhannella kasvanut noin kymmenellätuhannella vuosittain. Viime vuoden kasvu oli ennakkotietojen mukaan liki 11 200.
Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen kuvaa kirkosta eroamista aaltoliikkeeksi.
- Viimeksi voimakas aaltoliike koettiin edellisen laman aikana, Kääriäinen selvitti.
Suuri osa palaajista kertoo päätöksensä syyksi kuoleman läheisyyden, kummiksi ryhtymisen tai oman lapsen syntymän.