"Kun Lockerbiessa räjähti
21.12.2008 18:23, päivitetty 21.12. 18:29
Skotlantilaisen Lockerbien kylän asukkaat muistavat ikuisesti 20 vuoden takaisen talvi-illan. Tuolloin 270 ihmistä sai surmansa, kun matkalaukkuun kätketty pommi räjähti ja tuhosi Pan Am -lentoyhtiön koneen kylän yllä.
Enemmistö kuolleista oli amerikkalaisia, jotka olivat matkalla kotiin joulunviettoon. Lisäksi taivaalta sataneet hylynkappaleet tappoivat 11 lockerbielaista.
Kyläläiset kuvailivat sunnuntaina, kuinka räjähdys värjäsi taivaan oranssiksi ja koneen osia, kerosiinia ja ruumiita satoi maahan.
-Katselin televisiota kotona tyttäreni kanssa. Juoksin ulos talosta ja näin osan lentokoneen rungosta syöksyvän talon yli. Sitten ilmaan kohosi satoja metrejä korkea tulipallo, kertoi 62-vuotias Marjory McQueen.
"Teräsovi suli kuin voi"
Koneen putoamispaikalle kiirehti myös nykyisin eläkkeellä oleva poliisikomisario George Stobbs.
-Maassa oli valtava kraatteri ja oli kuuma. Näin teräsoven sulavan kuin joku olisi lämmittänyt puhalluslampulla voita, hän muisteli.
Terrori-iskun jälkeen ruumiiden ja lentokoneen hylyn osia löydettiin jopa 130 kilometrin päässä Lockerbiesta. Romun joukossa lojui myös joululahjoja kääreissään.
Paikallisen papin mukaan lockerbielaiset haluavat jo unohtaa terroriteon. Kylässä ei järjestettykään samanlaista suurta muistotilaisuutta kuin iskun kymmenvuotispäivänä.-Halusimme pitää tilaisuuden niin hillittynä ja vaatimattomana kuin mahdollista, sanoi pappi Sandy Stoddart.
Korvausten saaminen
kesti 20 vuotta
Terrori-iskun tutkinnan aikana brittiläiset ja yhdysvaltaiset tutkijat tekivät yli 12000 kuulustelua 54 maassa. Jäljet johtivat lopulta Libyaan, joka suostui luovuttamaan epäillyt vasta YK:n asettamien pakotteiden jälkeen.
Iskuista tuomittiin vuonna 2001 libyalainen tiedustelu-upseeri, joka istuu elinkautista tuomiotaan skotlantilaisessa vankilassa.
Libya maksoi syksyllä ensimmäiset korvaukset iskun uhrien perheille. Se on parantanut iskun jälkeen kansainväliseksi hylkiöksi vajonneen Libyan ja länsimaiden välejä.
STT-AFP-DPA
iltasanomat 21.12.2008"
TERÄS SIIS VOI SULAA KEROSIINIPALOSSA! MATKALAUKULLINEN TROTYYLIÄ TUSKIN POLTTAA VALTAVAN LENTOKONEEN OVEA?
Salkkarien WTC-termiittipaskapuheet voidaan tämän uutisen vuoksi mielestäni kuopata. BUAHAHAHAA!
-jetzt doktor-

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä sai sinut tuhlaamaan muutaman minuutin elämästäsi tuon täysin turhan avauksen kirjoittamiseen?
Ei kukaan muu kuin minä voin vastata tähän. Libyalaisia syytettiin ennen kuin oikeastaan ketään oltiin edes kuulusteltu. Libyaa vastaan käytiin vähän samanlaista false flag kampanjointia kuin Irakiakin. Jenkit ja länsimaat on vittumaisia. Ne ei vaan jostain syystä hyväksy kuin tätä meidän ns. demokratiaa eli tätä muka demokratiaa. Kaikki muut valtiomuodotovat epädemokraattisia. Jos me valitsemme diktaattorin demokraattisesti niin hänpä onkin demokraattinen diktaattori. Tarkoitan diktaattorilla sellaistä tyrannia. En johtajaa joka pysyy vallassa ilman äänestystä, niinkuin ei demokraattisilla 'diktaattoreilla' on tapana. Jos äänestäisimme Hitlerin absoluuttiseen valtaan vaaleilla, niin hänen hirmuteot olisivat sitten demokraattisia. Keskitysleirit kaasukammioineen ja kuolemantuomiot ilman oikeuden käyntejä olisivat silloin demokraattista toimintaa. Eikö olekkin hauskaa. Nyt jenkeillä on Patriot acktit sun muut ja tummaihoinen uusi presidentti tulee valtaan. Hän voi nyt demokraattisesti katsoa tuomittavaksi Quantanameeraan, vai mikä Quantanamo se on, kenet tahansa mistä päin maailmaa tahansa ihmisen, joka lausuu mustaihoisen nimen vaikka seekeriksi. Sanotaan, että jos sanot seekeri niin häkkiä tuli ja se on demokraattista kun se on vaaleilla valittu.
Onneksi olkoon, retardi. Onnistuit tiivistämään kaiken olennaisen mielipuolisuudestasi, sivistymättömyydestäsi ja tyhmyydestäsi tuohon yhteen lyhyehköön postaukseen.
Olet varsin mielenkiintoinen hahmo ja olisi kiva nähdä sinut luonnossa. Asutko mahdollisesti Helsingin lähistöllä?
Mikä sai sinut tuhlaamaan muutaman minuutin elämästäsi tuon täysin turhan avauksen kirjoittamiseen?
Ei kukaan muu kuin minä voin vastata tähän. Libyalaisia syytettiin ennen kuin oikeastaan ketään oltiin edes kuulusteltu. Libyaa vastaan käytiin vähän samanlaista false flag kampanjointia kuin Irakiakin kohtaan.
Jenkit ja länsimaat on vittumaisia. Ne ei vaan jostain syystä hyväksy kuin tämän meidän ns. demokratian eli tämän 'muka demokratian'. Kaikki muut valtiomuodot ovat epädemokraattisia.
Jos me valitsemme diktaattorin demokraattisesti, niin hänpä onkin demokraattinen diktaattori. Tarkoitan diktaattorilla sellaistä tyrannia. En johtajaa, joka pysyy vallassa ilman äänestystä, niinkuin ei demokraattisilla 'diktaattoreilla' on tapana.
Jos äänestäisimme tänään Hitlerin absoluuttiseen valtaan vaaleilla, niin hänen hirmuteot olisivat sitten demokraattisia. Keskitysleirit kaasukammioineen ja kuolemantuomiot ilman oikeuden käyntejä olisivat silloin demokraattista toimintaa. Eikö olekkin hauskaa.
Nyt jenkeillä on Patriot acktit sun muut ja tummaihoinen uusi presidentti tulossa valtaan. Hän voi nyt demokraattisesti katsoa tuomittavaksi Quantanameeraan, vai mikä Quantanamo se on, kenet tahansa ihmisen mistä päin maailmaa tahansa, jos hän sanoo mustaihoista vaikka seekeriksi. Sanotaan, että jos sanot seekeri niin häkkiä tulee, koska se on demokraattisesti valittu sydeemi, ettei nyt saa sanoa ketään seekeriksi.
Kohta ei saa sanoa ketään edes hohhoijaaksi tai mutardiksi. Retardista puhumatttakaan. Sut tapetaan 'demokraattisesti' jos käytät moista kieltä.
korjattu versio
älä kerro liikaa mitä mistäkin tiijät kun kerran sialle antex cia:lle työskentelet hohhoijjaa. jos kertoo liikaa ni käy näin niiku lockerbien kyytissä olijoille. lue
There were at least four U.S. intelligence officers on the passenger list, with rumours, never confirmed, of a fifth. The presence of these men on the flight later gave rise to a number of conspiracy theories, in which one or more of them were said to have been targeted.