Tuossa edellä jo kerroin joulunajan mietteistäni. Muitakin mietteitä maailman tapahtumat ovat herättäneet. Otan niistä vielä esille asian, jonka ei muuten voida katsoa kuuluvan palstan aiheeseen eli keskusteluun keskustan politiikasta, mutta toivoisin kyllä, että hallituksemme – miksei myös puolueemme ja siis keskustakin – ottaisi asiaan jotakin kantaa, jos ei muuta niin edes ”hurskaalla toivomuksella”, jollaisia hallitukseltamme ja puolueiltamme kuulemme joskus paljon vähäisemmistäkin asioista, joihin ne eivät juuri mitenkään voi vaikuttaa.
Otsikosta ilmenevästä aiheesta on kysymys. Itseäni nuo tuolla ”pyhällä pahalla maalla” taas tapahtuvat asiat koskettavat niin syvältä, etten voi niistä täälläkään vaieta. Monia vuosia siellä rauhanturvaajana toimineena olen surullisena seurannut uutisia, jotka kuitenkaan eivät ole minua yllättäneet. Olen jo jonkin aikaa mielessäni pohtinut, että kuinkahan kauan Israelin vieteri kestää ennen kuin se taas katkeaa samoin kuin tapahtui esim. 1967 (ns. kuuden päivän sota) ja 1973 (ns. Jom Kippurin – eräs juutalaisten suurimpia pyhiä – sota). Arabithan nuokin sodat aloittivat ja nyt taas Hamas kauan kestäneine raketti-iskuineen sai Israelin mitan täyttymään.
En ole yksisilmäinen Israelin ystävä, kaukana siitä; sen tietää ainakin jokainen, joka on lukenut YK-muistelmani ja varsinkin sen loppuluvun, jossa teen selkoa asenteistani, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet ”paikan päällä” kokemusteni myötä. Kunnon rauhanturvaajan perusedellytys on vilpitön pyrkimys osapuolten ymmärtämiseen ja puolueettomuuteen. Katkeran tilanteen perussyyhän on kysymys siitä, kummalle kuuluu tuo maa, juutalaisille vai arabeille. Mutta voidaanko vakaumuksella sanoa, että toisella osapuolella on suurempi oikeus siihen kuin toisella? YK-muistelmieni loppuluvussa koskettelin tuota asiaa näin:
>> Monelle israelilaiselle heidän kotimaansa on tuo Jumalan osoittama Luvattu maa, johon Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta, ja he katsovat olevansa oikeutettuja maahansa jo tällä perusteella. Useammat kai vetoavat ns Balfourin julistukseen. Englannin ulkoministeri jaarli Arthur Balfour lupasi vuonna 1917 juutalaisille Palestiinan ”kansallisen kodin” perustamista varten. Hänen oli helppo antaa tuo lupaus, sillä Palestiina ei kuulunut tuolloin Englannille vaan Turkille!
Monen juutalaisen mielestä vain oma maa voi suojella heitä niiltä kauheuksilta, joita he ovat joutuneet kokemaan muualla maailmassa antisemitismin vuoksi. Monissa maissa on tässä syytä huonoon omatuntoon eikä juutalaisten näkemystä voida kyseenalaistaa. Juutalaisvainoihin vähiten syyllisiä lienevät kuitenkin ne, jotka tuon valtion perustamisen johdosta ovat joutuneet eniten kärsimään. Palestiinalaiset ovat asuneet Israelin alueella ehkä kauemmin kuin juutalaiset, joten se on kiistatta heidänkin kotimaansa. Arabinaapurit tukevat heidän oikeuttaan ja vaatimuksiaan tuohon maahan - eivät niinkään veljellisestä myötätunnosta kuin voidakseen häätää sinne maissaan pakolaisina asuvat veljensä
Otsikosta ilmenevästä aiheesta on kysymys. Itseäni nuo tuolla ”pyhällä pahalla maalla” taas tapahtuvat asiat koskettavat niin syvältä, etten voi niistä täälläkään vaieta. Monia vuosia siellä rauhanturvaajana toimineena olen surullisena seurannut uutisia, jotka kuitenkaan eivät ole minua yllättäneet. Olen jo jonkin aikaa mielessäni pohtinut, että kuinkahan kauan Israelin vieteri kestää ennen kuin se taas katkeaa samoin kuin tapahtui esim. 1967 (ns. kuuden päivän sota) ja 1973 (ns. Jom Kippurin – eräs juutalaisten suurimpia pyhiä – sota). Arabithan nuokin sodat aloittivat ja nyt taas Hamas kauan kestäneine raketti-iskuineen sai Israelin mitan täyttymään.
En ole yksisilmäinen Israelin ystävä, kaukana siitä; sen tietää ainakin jokainen, joka on lukenut YK-muistelmani ja varsinkin sen loppuluvun, jossa teen selkoa asenteistani, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet ”paikan päällä” kokemusteni myötä. Kunnon rauhanturvaajan perusedellytys on vilpitön pyrkimys osapuolten ymmärtämiseen ja puolueettomuuteen. Katkeran tilanteen perussyyhän on kysymys siitä, kummalle kuuluu tuo maa, juutalaisille vai arabeille. Mutta voidaanko vakaumuksella sanoa, että toisella osapuolella on suurempi oikeus siihen kuin toisella? YK-muistelmieni loppuluvussa koskettelin tuota asiaa näin:
>> Monelle israelilaiselle heidän kotimaansa on tuo Jumalan osoittama Luvattu maa, johon Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta, ja he katsovat olevansa oikeutettuja maahansa jo tällä perusteella. Useammat kai vetoavat ns Balfourin julistukseen. Englannin ulkoministeri jaarli Arthur Balfour lupasi vuonna 1917 juutalaisille Palestiinan ”kansallisen kodin” perustamista varten. Hänen oli helppo antaa tuo lupaus, sillä Palestiina ei kuulunut tuolloin Englannille vaan Turkille!
Monen juutalaisen mielestä vain oma maa voi suojella heitä niiltä kauheuksilta, joita he ovat joutuneet kokemaan muualla maailmassa antisemitismin vuoksi. Monissa maissa on tässä syytä huonoon omatuntoon eikä juutalaisten näkemystä voida kyseenalaistaa. Juutalaisvainoihin vähiten syyllisiä lienevät kuitenkin ne, jotka tuon valtion perustamisen johdosta ovat joutuneet eniten kärsimään. Palestiinalaiset ovat asuneet Israelin alueella ehkä kauemmin kuin juutalaiset, joten se on kiistatta heidänkin kotimaansa. Arabinaapurit tukevat heidän oikeuttaan ja vaatimuksiaan tuohon maahan - eivät niinkään veljellisestä myötätunnosta kuin voidakseen häätää sinne maissaan pakolaisina asuvat veljensä
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ratkaisua Palestiinan kiistaan ei voida löytää mistään oikeudesta. Osapuolet pitävät omaa näkemystään oikeana ja löytävät niille enemmän tai vähemmän hyviä oikeutuksia.
Tuo lopussa mainitsemasi amerikkalaisen sotilastarkkailijan kyyninen asenne sisältää itse asiassa yhden ratkaisun asiaan. Tappelunhaluiset ja väkivaltaiseen ratkaisuun uskovat ovat todellakin ansainneet toisensa. Siksi meidän muiden voisi olla hyvä pitää näppimme erossa. Antaa niiden tapelle viimeiseen mieheen, kun eivät kerran muuta keksi tai halua. Miksi muidenkin pitäisi kärsiä asiasta. Kun me länsimaalaiset jätämme Israelin oman onnensa nojaan, niin kyllä sieltä alkaa silloin löytyä joko sovittelunhalua tai sitten sitä viimeiseen mieheen taisteluhalukkuutta. Pakkorako voisi ainakin johtaa ratkaisuun.
Meillä suomalaisilla ei ole Palestiinasta mitään saatavaa. Voimme tilata appelsiinimme jostain muualta. Ei luulisi muillakaan länsimailla olevan mitään taloudellisia intressejä alueella. Jätetään ne ratkomaan asiansa keskenään. Avitusta on yritetty vuositolkulla eikä se näy kelpaavan.
...en voi olla juuri erimielinen kanssasi. Mutta silti en haluaisi olla niin kyyninen, enkä toivoisi ratkaisua ainakaan sitä kautta, että tappakoot toisiaan niin kauan kunnes toisella puolen ei enää ole tapettavia.
Minulla varmaan on omasta historiastani johtuen tuohon alueeseen ja sen ihmisiin toisenlainen asenne kuin sinulla. Mutta sanomasi syvimmän periaatteen kyllä hyväksyn. Uskoisin sen olevan myös luettavissa avauksestani, kun totean, että vain nuo osapuolet itse voivat molempia tyydyttävän, kenties kestävän ratkaisun asiassa tehdä. Mutta silti en toivo, että maailma vain sivusta katselisi siellä tapahtuvaa.
Eikä niin tule tapahtumaankaan; kohta sinne taas saatetaan viedä rauhanturvaajia. Jotka kuitenkaan eivät voi tehdä muuta kuin olla vihamiesten välissä ja siten yrittää antaa mahdollisuuden ratkaisulle, joka nimenomaan osapuolten on keskenään tehtävä. Pahimpien vihollisten Egyptin ja Israelín välillä tehty ja kestänyt rauha antaa sellaisesta ratkaisusta sentään jotain toivoa.
Tangoon tarvitaan kaksi, eikä nyt näytä olevan yhtäkään tanssiin halukasta. Israelilla on rauhantahtoa, mutta ei ehkä riittävästi kompromissinhalua. Palestiinalaisilla ei ole kumpaakaan. Tai palestiinalaisista ei ota selvää, kuka heitä johtaa? On presidentti Abbas ja sitten on tämä Hamas. Hamasista ei ole rauhan tekoon, sillä sille ei kelpaa minkäänlainen kompromissi, jossa Israelin valtio on olemassa.
Abbas tuntuisi olevan maltillisempi, mutta enpä oikein usko hänenkään aitoon rauhan tahtoon. Välitavoitteena voisi jonkinlaisen rauhansopimuksen allekirjoittaa, mutta lopullinen tavoite on sama kuin Hamasilla. Ja kai siellä muitakin ääriliikkeitä kuin Hamas löytyy. Palestiinan kansasta en tiedä, olisivatko he valmiita jakamaan maan ja aitoon rauhaan ja rinnakkaiseloon, jos saisivat vapaasti ja demokraattisesti päättää.
Ja jotta asetelma ei olisi liian helppo, niin ei palestiinalaiset ole ainoat joilla on intressejä Israelin suhteen. Syyria ja Iran näkisivät mieluusti juutalaisvaltion häviävän ja aseistavat ja rahoittavat ääriryhmiä sen mukaan. Ja lisäksi tähän konfliktiin on kietoutunut myös uskontojen vastakkainasettelu, joka ei yhtään helpota umpisolmun aukaisua.
Niinhän se on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tyhmistä johtajista koko kansa.
Palestiinalaisten täytyisi saada rivinsä ojennukseen ja esiintyä yhtenäisenä kansana selvän agendan kanssa, johon ei voi kuulua Israelin hävittäminen. Luulen, että silloin alkaisi Israeliltakin kompromissihalua löytyä, luovuttihan se Siinainkin Egyptille rauhansopimusta vastaan.
En todellakaan ole erimielinen kanssasi tuosta. Jos sellaista käsitystä avaukseni perusteella syntyy, olen onnistunut huonosti ajatusteni ilmaisemisessa.
Tuo
>> Niinhän se on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tyhmistä johtajista koko kansa.
jää kiveä kiven päälle.
Jeesus kyllä ennusti Jerikosta (Luuk. 19), että
"sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta, ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
mutta en sentään usko noin käyvän koko Israelille - tai Palestiinalle, kumpaa nimeä tuosta Pyhästä maasta käytetäänkään.
Ei Jeesus tietenkään Jerikosta puhunut! Vaikka vanha syntisäkki olenkin, en toki sellainen pakana, etten tietäisi, että Jerusalemistahan siinä puhe oli! Anteeksi hölmö lipsahdukseni!
Hienoa, että Kapi pystyy kirjoittamaan hyvänkin avauksen, kun malttaa olla puhumatta mitään keskustasta tai sen politiikasta. No, toki viimeiseen kappaleeseen oli livahtanut hieman, kai sen takia, että avauksen eksistenssiä palstalla voi perustella.
Meitsi joutuu joskus työnsä takia olemaan tekemisissä uskovaisten kanssa. Muutama kuukausi sitten olin Israelin ystävien tai jonkun muun samantapaisen ryhmittymän juhlassa mukana muusikkona. Voi jeesus, millaista propagandaa siellä syötettiin. Juutalaiset ovat hyviä, muslimit pahoja. Näytettiin diakuvia kaikesta hyvästä, mitä Israelissa on saatu aikaan. Plantaaseilta, tehtaista ja paikallisista kouluista.
Sitten näytettiin diakuvia Hamasin pommi-iskujen jälkeen, tietysti päiväkodeista ja kaduilta siviilien vammoista. Jeesusteltiin, miten kukaan voi olla noin paha, että tekee tuollaista.
Seuraavaksi referoitiin Israelin johtajien rauhaa tihkuvia puheita, en muista kenen, enkä miltä vuodelta. Sitten näytettiin Hamasin johtajien kiihotuspuheita juutalaisten ajamiseksi maasta.
Rukoiltiin tietysti Israelin kansan puolesta, välillä joku pappi, itse asiassa muutama ei-pappikin piti Israelin kansaa ylistäviä puheita. Näistä ei-pappien puheet olivat vielä sotaisampia kuin pappien pitämät. Lopuksi lauloimme Israelin kansallislaulun, ja meitsi säesti.
Ai niin ja kolehti kerättiin Israelin lähetystyön hyväksi. Eli siis helevetti diggaillaan juutalaisia ja niiden tekosia, mutta halutaan kuitenkin käännyttää ne kristinuskoon. Meitsi otti normitaksan eli about 200 egee kilometrikorvaukset. Eli halvalla meni, mutta olihan siellä toisaalta oikeastaan näin jälkikäteen ajatellen varsin hubaisaa.
Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun osoitat minun avauksellani nimimerkkisi oikeutuksen. Huomiosi on nimittäin terävä: kyllä avaukseni oh hyvä ja asiallinen. Helppo sellainen on tehdä tuostakin asiasta näillä kokemuksilla ja näkemyksillä. ;)
Eikä tuo tarkoittamasi ole vain arvelemastasi syystä ”livahtanut” viimeiseen kappaleeseen, vaan kyllä asia todella on niin, että valtaosan saitin kepulaista täytyy olla todella puutteellisista tiedoistaan johtuvien ennakkoluulojensa varassa, tai sitten he eivät ymmärrä asioista mitään, sillä niin pehmoisia heidän puheensa ovat. Törkyilyyn ei tarvita tietoja, vaan tyhmyys on sille suorastaan perusedellytys. No, tietenkin on myös asioista tietäviä, mutta eivät kuitenkaan kyllin fiksuja, kun luulevat poliittisista syistä vastoin parempaa tietoaan vääristelemänsä totuuden menevän muihin täydestä.
On toki tuollaista tyhmyyttä ja törkeyttä myös muiden kuin kepun kannattajien joukossa. Sen verran fiksumpia nuo muut kuitenkin ovat, että esiintyvät vain ei-kepulaisina eivätkä minkään puolueen kannattajina, kun kepulaiset typerykset työntävät tänne paskaansa apilalippua hulmuttaen.
- - -
Varsinaisesta asiasta – siis Israelin ja sen naapureiden tahi juutalaisten ja palestiinalaisten arabien tilanteesta emme taida olla kovinkaan paljon erimielisiä, joskin sinä tuossa sinänsä mielenkiintoisessa kertomuksessasi osoita vastenmielisyyttäsi vain Israelin ystäviä kohtaan. Kyllä sellainen minuakin on joskus tympinyt, kun se on sikälikin outoa, että noissa palestiinalaisissa arabeissa on paljon noiden Israelin ystävien uskonveljiä, eli kristittyjä, juutalaiskansassa ei juuri ollenkaan. Esim. lähes puhtaasti arabien asuttamassa Nasaretin kaupungissa on kai jopa kristitty enemmistö; ainakin siellä on kirkkoja enemmän kuin moskeijoita, ja myös arabivaltaisessa Betlehemissä on paljon kristittyjä.
Mutta edellä sanotusta ja avauksessani sanomastani ja ehdottomasta puolueettomuuspyrkimyksestäni huolimatta sittenkin sympatiani ehkä aavistuksen verran kallistuvat juutalaisten puolelle. YK-muistelmieni loppuluvussa olen tuosta asiasta todennut mm. näin:
>> Israelille. Israelin ja sen naapureiden tilannetta voidaan verrata Daavidiin ja Goljatiin. Arabinaapureihinsa verrattuna sekä alueeltaan että väestöltään kääpiö Israel on käydyissä sodissa silti ollut naapureitaan vahvempi. Ollako nyt heikomman vai vahvemman puolella? Heikompihan yleensä saa sympatiat, mutta nyt tulee huomata, että nuo ”heikommat” ovat paljon suurempia ja ne ovat aloittaneet useimmat noista sodista, joissa niille on käynyt huonosti. Siitä huolimatta ne jaksavat uhota, vaikka toisaalla esittävät mielellään marttyyriä. Tuollainen pyrkii ärsyttämään tilanteen hyvin tuntevaa. Israelilaisia on ihailtava siitä, että he ovat rakentaneet - toki muualta maailmasta paljon apua saaden - muutamissa vuosikymmenissä maan, jonka kukoistus korostuu naapureiden rinnalla. Israelin naapureitaan parempi osaaminen näkyy monessa asiassa, ei vähiten sen armeijassa, mikä on arvostettava korkealle. Usein nähty palestiinalaisten huono kohtelu ja juutalaisten peittelemätön ylemmyydentunto naapureihin nähden ei tuo pisteitä juutalaisille.
Kirjoitat paljon Istaelin valtion synnystä sekä historiallisista taustoista, laajaan tietämykseeesi perustuen.
Oma historian tuntemukseni on vähäinen, suorastaan olematon. Esitän siis joitain kysymyksiä, joihin Sinun lienee helppo vastata.
Antisemitismi:
Tuolla lienee laajempikin tausta kuin se kakkien tuntema juutalaisviha Hitlerin Natsi-Saksassa. Eivät liene olleet kovin suosittuja missään ja milloinkaan! Älykkäitä, kielitaitoisia ihmisiä, joiden viisaudesta en rohkene sanoa oikein mitään.
Maailman älykkäimpänä miehenä pidetty Albert Einstein oli hänkin juutalainen, samoin atomipommin kehittäjä Oppenheimer.
Luvattu maa:
Israelilaiset pääsivät muuttamaan tuohon maahan kun YK:n päätöksellä perustettiin Israelin valtio v. 1948. Juutalaiset rupesivat käyttäytymään hyvin käkimäisesti, eli alkoivat työntää paletiinalasserkujaan pois omilta mailtaan ja mannuiltaan.
Syntyi sota, jonka kärpäsenjäljen kokoinen Israel voitti. Jättivaltio Egypti, jota tuki valtaosa arabiyhteisöstä, ainakin Irak, Syyria ja Jordania olivat hätää kärsimässä.
Amerikkalaisilla aseilla, niiden ylivoimaisella paremmuudella, oli tietysti ratkaiseva merkitys. Tässä yhteydessä voitaneen mainita Israelin merkitys amerikkalaisten ase-ja sotalaboratoriona.
Vastannet jotain jos poikkeat saitilla.
Antisemitismillä on hyvin vanha ja vahva tausta. Jos siihen haluat perehtyä, suosittelen Eero Kuparisen kirjaa ”Antisemitismin musta kirja – juutalaisvainojen pitkä historia”. Kirjan ensimmäisen luvun nimi on ”Juutalainen antiikin ongelmana”; se jo ilmoittaa antisemitismin iästä.
Keisarillisella Venäjällä aikoinaan oli ajoittain pogromeja, joissa juutalaisia tapettiin joukoittain ja heidän omaisuutensa vietiin ja kotinsakin poltettiin tai muuten tuhottiin. Ranskassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa oli suoranaisia juutalaisvainoja, jollaisen ilmentymänä on pidettävä myös ns. Dretfussin juttua, jossa syytön upseeri tuomittiin, kun tämä oli juutalainen, vaikka suuri kirjailija Emile Zola oli hänen puolustajansa. Saksassa tuo antisemitismi sitten 1930-luvulla pääsi suorastaan tärkeimmäksi poliittiseksi ideologiaksi tunnetuin surullisin seurauksin – mm. n. 5-6 miljoonan juutalaisen joukkotuhontana – ja Israelin valtion syntyä voidaan pitää sen seuraamuksena.
Antisemitismistä ja juutalaiskansan poikkeuksellisista älyllisistä ja muista saavutuksista olen aikoinani kirjoitellut tänne silloin käyttämälläni mimimerkillä näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000007160925
Juutalaisten ja arabien sodista olen minäkin kirjoitellut täällä paljonkin, ja laittanut tänne muistelmistanikin YK:n rauhanturvaajavuosiani koskevan luvun, mutta sitä ei enää näy löytyvän kokonaisena netistä. Saatan sen taas joskus uudestaan linkittää tuonne historian saitille, mutta nyt en ehdi sitä tehdä.
Kiitoksia mielenkiinnostasi!
Juutalaisvihan taustalla on uskonnollisia syitä. Kristityille juutalaiset ovat olleet omassa mytologiassaan Jumalan pojan tappajia. Tämä näyttää antavan moraalista oikeutusta juutalaisvihaan polvesta polveen.
Toinen olennainen asia on juutalaisväestön asuminen hajallaan eri maissa, mutta kuitenkin suhteellisen suurina ja omaleimaisena vähemmistönä. Tällaisiin ryhmiin usein kohdistetaan rasistista muukalaisvihaa ja projisoidaan omaa epäonnistumista. Romaaniväestö on tässä suhteessa samankaltainen vähemmistö, joka juutalaisten tapaan joutui myös mm. natsien silmätikuksi.
Muilla uskontokunnilla ei liene sinällään niin suuria uskonnolisia syitä antisemitismille. Islamilaisten juutalaisviha on eri perua. Heidän juutalaisvihansa liittynee kilpailevan uskonnon läheisyyteen muinaisina aikoina. Nyttemmin tuo viha liittyy sionismiin ja Isarelin valtiolliseen olemassaoloon. Tässä on kyse enemmän naapurivihasta kuin juutalaisvihasta siinä mielessä kuin me krisityt olemme sen käsittäneet.
Juutalaisvaltion naapurien vihamielisyyteen tosin liittyy rasistisia piirteitä, joilla lienee uskonnollinen pohja islamissakin. Islam suhtautunee kuitenkin yhtälailla vihamielisesti kaikkiin muihin uskontoihin ja niihin uskoviin, mutta juutalaiset nyt vaan sattuvat olemaan heidän naapurissaan. Esimerksiksi Iranissa juutalaisvihaan on sotkettu yleisempiä antisemitismiä piirteitä. Tällä saatetaan haluta jonkinlaista ymmärrystä islamilaisten juutalaisvihalle. Se puolestaan perustuu täysin virheelliseen ymmärrykseen länsimaalaisten nykyisestä suhteesta juutalaisiin. Eihän islamin ja holokaustin perusteilla ole mitään tekemistä keskenään, vaikka ne propagandistisella tavalla pyritäänkin Iranissa yhdistämään.
Sionismin ja Israelin kritisoiminen eivät ole mitään juutalaisvihaa. Kritiikille löytyy eettisiä ja oikeudellisia perusteita. Sionismi itsessään sisältää rasismia muita kohtaan. Se pohjautuu juutalaisten Jumalan lupauksille, jolla ei tietenkään voi olla juutalaisuutta laajempaa kaikupohjaa oikeudesta puhumattakaan. Ei ole olemassa mitään yleismallisesti hyväksyttyä luvattua maata. Tilannehan olisi sama kuin jos meidän Kalevalassa suomalaisille olisi luvattu kaikki maa Uralia myöten itään. Ei globaalisti hyväksytty politiikka voi saada mitään oikeutusta tällaisista mytologioista.
Juutalaisten poikkeuksellinen älykkyys lienee vähän samantapainen myytti kuin suomalaisten poikkeuksellinen urheilumenestys. Yhtäkkiä suomalaisten juoksulahjat ovatkin kadonneet jonnekin. Juutalaisten älylle on tainnut käydä vähän samalla tavoin. Väitetään myös, että juutalaisten osuus sosialismin perustamisessa on ollut keskeinen. Näitä saavutuksia ei kuitenkaan halukkaasti esitellä esimerkkeinä heidän älyllisistä lahjoistaan.
Mutta sittenkin olet liian yksioikoinen, sillä asia on paljon komlisoidumpi, monimutkaisempi, myös viimeisten kuudenkymmenen vuoden tapahtumista johtuen, mutta vielä enemmän paljon vanhempien historiallisten taustojen vuoksi. Tuolla alueella ja sen alueen ihmisille kun historia merkitsee hyvin paljon enemmän kuin omamme meille. Niin on, ja sitä me länsimaalaiset emme oikein jaksa ymmärtää, mutta emme me sitä tosiasiaa voi muuksikaan muuttaa.
Varmaan pitkästä historiasta johtuen myös ylpeys omasta kansasta on suuri, samoin usko sen paremmuuteen muihin nähden, vaikka kansa olisi miten köyhää ja sivistymätöntä. Juutalaisten sivistyneisyys ja sen tuomat saavutukset ovat kiistattomia nykypäivänäkin.
Olen käsitellyt tuota aihepiiriä mm. YK-muistelmissani. Niistä eräitä pätkiä tässä:
- - - - - - - -
Juutalaiset tietävät olevansa kolmen suuren monoteistisen uskonnon kantaisiä ja siten antaneensa maailmalle sen merkittävimmän perinnön. Varmaan he myös tiedostavat - en ole koskaan kuullut kenenkään sitä korostavan - että he ovat antaneet maailman tieteille, taiteille ja melkein mille tahansa elämänalalle lukumääräänsä paljon suuremman panoksen. Juutalaisia on maailman väestöstä n. 0,2 %, mutta nobelisteista n. 20 %, heidän määräänsä nähden siis satakertainen yliedustus. Se ei tietysti kerro siitä, että juutalaiset olisivat muita kansoja sata kertaa älykkäämpiä ja pystyvämpiä, mutta jotain hyvää se kuitenkin kertoo vaikkapa heidän kulttuuristaan ja arvoistaan.
Arabit eivät jää yhtään jälkeen juutalaisista itsetunnossaan. Monessa asiassa eripuraiset arabit ovat yksimielisen ylpeitä historiastaan ja valistuneimmat myös tietoisia siitä, että heidän valtakuntansa ulottui satoja vuosia Eurooppaan ja he kantoivat kreikkalaista sivistysperinnettä pimeän keskiajan yli kehittäen tieteitä ja taiteita ennennäkemättömään kukoistukseen mm. Avicennan ja Averroeen johdolla. Heidän kanssansa yhdessä työskenteli myös juutalainen oppinut Maimonides. Arabit odottavat, että tämä muistetaan ja heidän mielipidettään alueen asioissa edelleen kuullaan ja arvostetaan.
Lähes koko Iberian niemimaa oli arabien (maurien) vallassa lähes 800 vuotta, eli vuoteen 1452 asti, jolloin viimeinen maurikuningas poistui heidän viimeisestä pääkaupungistaan Granadasta. Viime vuosituhannen ensimmäisellä puoliskolla kehittynein Eurooppa oli juuri tuo islamilaisten arabien hallitsemassa osa, kun muualla vallitsi pimeä keskiaika, joka kielsi kaiken tieteenkin tekemisen. Eteläisen Espanjan nimikin, Andalusia, on maurien ajan arabien perua, Al Andalus se heille oli. Maurien entisissä pääkaupungeissa Sevillassa, Cordobassa ja Granadassa on yhä esillä vaikka kuinka paljon heidän kulttuurinsa suuria saavutuksia, tunnetuin niistä ehkä Alhambra Granadassa; mykistävän hieno paikka edelleen. Maurien kulttuuri on jättänyt jälkensä nykyiseenkin Espanjan kulttuuriin ja sitä kautta koko Eurooppaan.
Kannattaa kuitenkin huomata, että ei ole olemassa mitään yhtenäistä arabikansaa. Tavalliset ihmiset kokevat olevansa ennen muuta egyptiläisiä, palestiinalaisia, syyrialaisia jne, ja arabimaiden johtajienkin pyrkimykset käyvät usein ristiin. Arabimaat omaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, mutta demokratioita ne eivät juuri koskaan ole, ja niissä mielellään ihaillaan vahvoja johtajia, vaikka ne usein johtavat maitaan omien valtapyrkimystensä mukaisesti, varsin turmiollisestikin kansan kannalta. Länsimaisen ajattelun mukaan on paradoksaalista, että Egyptin johtajista maansa kolmeen hävittyyn sotaan johtanut Gamal Abdel Nasser sai kuolla palvottuna sankarina ja viimeisen sodan Egyptille voitolliseen rauhansopimukseen johtanut Anwar Sadat sai maksaa siitä hengellään!
Israel ei ole naapureitaan yhtenäisempi. Maassa on suuri palestiinalaisvähemmistö, jonka enemmistö varmaan haluaisi elää rauhassa maan valtaväestön kanssa, mutta radikaali vähemmistö ja ulkopuoliset tekevät sen mahdottomaksi. Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin ei yleisestä nuivuudesta huolimatta ole kuitenkaan yhdenmukaista. Länsirannan kysymys jakaa kansaa ja on erilaisia mielipiteitä siitä, millainen asema palestiinalaisilla tulisi olla Israelin valtiossa. Jizhak Rabin, entinen maineikas sotilas, myöhempi puolustus- ja pääministeri sekä Nobelin rauhanpalkinnon saaja tehtyään rauhansopimuksen palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa sai maksaa myöntyvyydestään hengellään. Eräisiin naapurivaltioihin ei luoteta lainkaan ja toisiin suhtaudutaan varsin myönteisesti: Jordanian kuningas Husseinia monet Israelilaiset suorastaan rakastavat ja Egyptin presidentti Sadat koettiin Israelissa sankariksi ja suureksi valtiomieheksi.
Juutalainen kansa on muutenkin kovin heterogeeninen. Sen enemmistö on eri puolilta maailmaa tulleita ensimmäisen tai toisen polven siirtolaisia, jotka puhuvat monia eri kieliä - toki lähes kaikki osaavat myös hebreaa - ja omaavat erilaisia kulttuureja. Israel on demokratia ja sen väestö poliittisesti tiedostavaa. Poliittinen kenttä on pirstaloitunut lukuisiin, hyvin erilaisia etuja ja arvoja tavoitteleviin ja toisiaan jyrkästi vastustaviin puolueisiin.
http://www.youtube.com/watch?v=6nE8hYZzimM
???
Eipä niissä tuttuja ollut, kun ne olivat jo vuosilta 1973-74, ja itse olin Siinailla muutamaa vuotta myöhemmin. Eräässä kuvassa olleen eversti tauno Kuosan olen kyllä tavannut, ja yhdessä kuvassa ollut kersantti oli kovin tutun näköinen, lienee ollut YK-hommeleissa myös kanssani samoihin aikoihin, mutta en kyllä hänenekään nimeään muista.
Kova juttu muuten oli, ja hyvin tutun tuntuista!
...