Terveyskeskus

mites on...

Kansanterveyslaitos patistaa terveyskeskuksia huolehtimaan matkailuun liittyvästä neuvonnasta ja rokotuksista.

Myös sosiaali- ja terveysministeriö on muistuttanut kuntia siitä, että matkailuterveyden palvelut kuuluvat terveyskeskusten toimialaan.

KTL:n mukaan monet terveyskeskukset (=Vihti) ovat säästöjen vuoksi vähentäneet tai lopettaneet aiemmin antamiaan matkailuterveyteen liittyviä palveluita.

Tänä vuonna esimerkiksi vakavia malariatapauksia on esiintynyt aiempaa enemmän. Matkoilta saatujen tartuntatautien hoito tapahtuu kunnallisessa terveydenhuollossa ja on kalliimpaa kuin ennaltaehkäisevä neuvonta.

Trooppisella vyöhykkeellä matkailijaa uhkaavat erilaiset tartuntataudit, joista suurin osa on ehkäistävissä.

8

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maksa ite

      Kun on varaa matkustaa " trooppisila " alueilla on myös varaa maksaa rokotukset ihan ite.

      • lahjaxi

        Kuules, kyllä sairastuneiden hoito tulee kunnalle paljon kalliimmaksi kuin KTL:n suosittelema asiallinen neuvonta/palvelu.


      • piip piip piip
        lahjaxi kirjoitti:

        Kuules, kyllä sairastuneiden hoito tulee kunnalle paljon kalliimmaksi kuin KTL:n suosittelema asiallinen neuvonta/palvelu.

        Rikkailla aina ollut erivapauksia, miksi se nyt muuttuisi?
        Ai kamalaa kumma meen Tahitille eikä nyrpeä kunta viittis maksaa mun rokotukset hei!


      • aina on.
        piip piip piip kirjoitti:

        Rikkailla aina ollut erivapauksia, miksi se nyt muuttuisi?
        Ai kamalaa kumma meen Tahitille eikä nyrpeä kunta viittis maksaa mun rokotukset hei!

        Vihdin terveyskeskushan on suljettu muutenkin.
        Kannattaa unohtaa se ja hyväksyä se että
        Vihdistä on nämä palvelut leikattu.
        Joskus siellä kuulemma joku venäläinen saattaa ehkä olla päivystämässä. Epävarmaa sekin. En suosittele
        käyttämään moisia!


      • Kuntalainen^^
        aina on. kirjoitti:

        Vihdin terveyskeskushan on suljettu muutenkin.
        Kannattaa unohtaa se ja hyväksyä se että
        Vihdistä on nämä palvelut leikattu.
        Joskus siellä kuulemma joku venäläinen saattaa ehkä olla päivystämässä. Epävarmaa sekin. En suosittele
        käyttämään moisia!

        Nummelassa ainakin on hyvin toimiva terveyskeskus, lääkäri ihania, osaavia ja venäläinen kohtelias ko mikä.


      • yhftrse
        Kuntalainen^^ kirjoitti:

        Nummelassa ainakin on hyvin toimiva terveyskeskus, lääkäri ihania, osaavia ja venäläinen kohtelias ko mikä.

        hienosti MEHILÄINEN! Kiitos sen henkilökunnalle hyvästä palvelusta. (unohtakaa se leikattu minimalistinen kunnallinen mitättömyys)


    • paras apu

      On kyllä aivan pyllystä tuo rokottamisen lopettaminen! Mahtavatko terkkaritohtorit kirjoittaa rokotereseptejäkään? Ilmaiset piikithän saa apteekista, jos menee niitä huumeisiin vinkumaan. Sit vaan tuikkaa rokotuksen ite terkkarin aulassa ja jos tulee jotain sivuvaikutuksia toivoo kovasti, että ensimmäinen noutaja on monosen sijasta joku henkilökunnasta. Onneks meidän perheellä on rokotukset kohdillaan. Koulussa terkkari suostui ainakin viime vuonna vielä pistämään lapselle Havrixin, kun itse hommasin työterkkarin kautta reseptin. Nekin varmaan rikkoi jotain pykälää...

    • taas ärsyttää

      Nummelan terveyskeskuksessa tehdään hoitovirheitä jatkuvasti.Äitini sairasti syöpää,eikä hänelle määrätty mitään tutkimuksia.Kun hän vihdoin meni yksityiselle(melkein vuosi)hänet todettiin hyvin huonokuntoiseksi.Hän eli anää puoli vuotta.Kiitos nummelan terveyskeskukselle äitini parhaasta mahdollisesta hoidosta.Ja myös Lohjan aluesairaala,jossa hän turhaa yritti selittää vaivaansa nuoremmalle lääkärille.Vanhempi gynegologi tylysti keskeytti törkeästi,ja sanoi:eiköhän tämä ollut tässä.Hän oli siellä toisen päällepäin näkyvän vaivan takia.Muitahan siellä ei tunneta.On siellä muutamia hyviäkin työntekiöitä ,mutta nää idiootit pilaa kaiken.Ja kertokaa vielä näkyykö nieluviljelyssä muita bakteereja kuin streptokokki?Tytöllä oli yli kuukauden virus kurkussa ja tämä hyvä venäläislääkäri soitti minulle ja sanoi,että olisi varmaan hyvä määrätä niitä antibiootteja,jos on joku muu bakteeri siellä.Kurkku oli aivan valkoisessa peitteessä.Yritin aamulla soittaa ja pyytää aikaa.Se ohjattiin taas tietysti sairaanhoitajalle joka teki nieluviljelyn.En muistanut lääkärin nimeä.Eli heidän mielestään keksin.Kaiken lisäksi tämä sairaanhoitaja sepitteli minulle,että hänenpojallaankin oli puoli vuotta angiina ja sitten se leikattiin.(tulehtunutta kurkkua ei ikinä leikata)Tyttäreni on nyt onneksi leikattu ja nämä vaivat toivottavasti takana päin,mutta lääkäriin meno on aina sellainen todella ahdistava kokemus.Miksi mehiläisen lääkärillä oli violetti valo,jolla ei edes nähnyt valkoista kurkussa?Kyllä hekin pikanäytteen ottivat,mutta en saanut vastausta näyttääkö se muutkin bakteerit?Eikö heille tullut mieleen että tämä asia vaivaa n.2kk.Kurkku todella pahan näköinen.Onko kohtelu samaa aikuiselle?Voisiko joku vastata tänne,siis sellainen joka oikeasti tietää.Lääkäri sanoo yhtä,hoitaja vain vittuilee..Siel on monia työntekijöitä;jotka luulevat että vittuilu lisää palkkaa.Terveyskeskuksen mielipide keuhkoputkentulehdukseen:yskä lähtee yskimällä,paska paskimalla.Onneksi mehiläinen osaa hoitaa sen,jos on rahaa(Eli en saanu aikaa ollenkaan sillo)Nyt on kyl pakko sanoo ihmiset:älkää ihan pikkuvaivan takia menkö sinne.Ilmeisesti siellä käydään paljon ihan varmuuden vuoksi.Minäkin menin Sitä kurkkua näyttämään lääkärin kehotuksesta..Ja viikonloput..Ei pääse lääkäriin jos ei ole rahaa...KIITOS kunnan päättäjille siitä.Perhetyöntekijät ulos kunnalta ja lääkäripäivystys takas..Kumpikohan on köyhemmille lapsiperheille tärkeämpää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      210
      11991
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6388
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5319
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5010
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4533
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      120
      4460
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      122
      3982
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      59
      2051
    Aihe