Tämä on taas yksi niistä päivistä, jolloin mietin elämääni. Punnitsen tätä päivää, pohdin menneisyyden hetkiä ja odotan huomisen tulemista. Mikä minusta onkaan tehnyt sen, mitä tänä päivänä olen. Tuleekohan minusta enää huomennakaan sitä, mikä olisin halunnut joskus olla. Enää en itsekkään edes tiedä, mitä haluaisin huomenna olla, kun en edes tiedä, mitä edes voisin olla.
Jos joku pohtii sanojani todeten, että olen keski-iänkriisissä,hän on väärässä, ainakin osittain. Sillä minä itse tiedän, ettei kyseessä ole yksistään se. Sillä minä tiedän enemmän. Joskus elämäni varrelleni on sattunut vaan liian monta kuoppaa, joihon olen tahtomattani pudonnut kömpiäkseni kuopan reunalle jatkaakseni taas sitkeästi kohti elämää. Matkani varrella on kuoppainen elämäni suruineen, ja unohtamatta myös iloineen, muokannut minusta kaiketi jo näin varsin kummallisen persoonan. Ja kun vielä luoja ei antanut varren kestää kaikkea sitä varten varattua taakkaa, tuli ajatuksiini tällaisia heikkoja hetkiä ja monta vakavaakin mietettä. Pohdin usein nykyisin mitähän elämäni mahtaa olla kun aika tästä vielä kuluu. Olenkohan vuosienkin päästä vielä yhtä yksin rikki revityn sieluni ja sairauden runteleman ruumiini kanssa. Onkohan minulla vielä oikeaa elämää jäljellä....
Jos joku pohtii sanojani todeten, että olen keski-iänkriisissä,hän on väärässä, ainakin osittain. Sillä minä itse tiedän, ettei kyseessä ole yksistään se. Sillä minä tiedän enemmän. Joskus elämäni varrelleni on sattunut vaan liian monta kuoppaa, joihon olen tahtomattani pudonnut kömpiäkseni kuopan reunalle jatkaakseni taas sitkeästi kohti elämää. Matkani varrella on kuoppainen elämäni suruineen, ja unohtamatta myös iloineen, muokannut minusta kaiketi jo näin varsin kummallisen persoonan. Ja kun vielä luoja ei antanut varren kestää kaikkea sitä varten varattua taakkaa, tuli ajatuksiini tällaisia heikkoja hetkiä ja monta vakavaakin mietettä. Pohdin usein nykyisin mitähän elämäni mahtaa olla kun aika tästä vielä kuluu. Olenkohan vuosienkin päästä vielä yhtä yksin rikki revityn sieluni ja sairauden runteleman ruumiini kanssa. Onkohan minulla vielä oikeaa elämää jäljellä....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikea elämä on saada elää. Se mitä unelmoit, se mihin sinulla on mahikset, se missä kohdin joudut ponnistelemaan enemmän saavuttaaksesi tavoittelemasi, se mitä olet kokenut, se miten olet jaksanut vastatuulissa, se mistä koet jääneesi paitsi ilman omaa vaikuttamistasi, se minkä olet perimässä saanut, se miten olet onnistunut - kaikki se vaikuttaa yhdessä tämänhetkisen ikäsi kanssa.
Se mikä OLISIT halunnut olla? Mieti millä tavoitteilla ja toimenpiteillä siihen pääsisit. Haluatko sitä edelleen? Laita tavoitteet kuin porrasaskelmat, nouse niitä vaihe vaiheelta kohti päämäärää. Jos haikailet sellaista mennyttä, johon ei ole paluuta, hakeudu tietoisesti pois katkeroitumisesta ja katso ne kortit, mitkä on kädessäsi ja pelaa niillä niin hyvin kuin pystyt.
Jokasella on elonsa varrella vastuksensa, kaikki eivät jaksa, toiset tarvitsevat ulkopuolista apua, toiset eivät havaiste hakea apua, jotkut onnistuvat löytämään mielekkyyden olevasta...
Rikkinäisyys kalvaa kuin tauti, yksinäisyys siihen lisäksi tuntuu todella raskaalta. Ikä tuo muassaan pohdinnan tulevasta. Jos menet vanhuutta kohti kovin elämääsi katkeroituneena, se tietää vieläkin katkerampaa vanhuutta.
Sinun on pakotettava itsesi liikkeele, ulos, ihmisiin, keskusteluihin saman kokeneiden kanssa, harrastuksiin, mihin tahansa, josta koet saavasi virkeyttä ja pahan olon läpikäynnin kautta keveyttä elämääsi. Kynnys muutokseen on vaikein, loppu on jo elämäntapaa:)) Halaus sulle!