Minua ihmetyttää, etteikö sivilipalvelusmies voi itse hankkia palveluskohdepaikkaansa vai miksi "sivarit" joihin olen törmännyt, ovat niin flekmaattisia, kuin pakkopaita olisi puettu päälle. Ei työintoa, vaan juuri ja juuri askel väkipakoin liikahtaa jonkun palvelun suorittamiseksi.
Mikä tähän on syynä, se että työ ei maita, yleinen hapan mieliala, ja kaikenlainen järjestäytyneen yhteiskunnan vastustaminenko? Vaiko jo kasvatus mennyt sikäli pieleen, ettei ole kykyä yhteistyöskentelyyn.
Kolmenkymmenen vuoden ajan sivareita on ollut työpaikallani. Nyt tuolla sairaalassa ihmetteliin valkotakkista nuorta miestä, josta ei tiennyt, työskentelikö hän vai vetelehtikö, ensin ajattelin lääkintävahtimestariksi, mutta ei, ei sellaisella vetelyksellä siinä hommassa pärjää. Kolmen viikon aikana en nähnyt häntä muutoin, kuin vaan tyhjän panttina pyöriskelevän. En kertaakaan hakemassa potilasta tai viemässä potilasta tai papereiden viemistä - hakemista, ei mitään tällaista. Koko ajan ilme oli, kuin olisi hukassa. En edes päässyt perille, mihin tehtäviin hänet oli sairaalaan sijoitettu.
Tietenkin on mahdollisuus, että varusmiespalveluun ängetään miehiä, joilla henkinen / fyysinen kehitys ei vastaa sitä. Ja jo kutsuntatilanteessa lääkärit halveksivat, jos varusmiespapereihin kirjiottaa asiaa, että henkilöllä on sellainen ja sellainen sairaus/häiriö, niin lääkärit eivät anna edes mahdollisuutta lisäselvitykseen, onko asianomainen todella sen kuntoinen, että voidaan palvelukseen edes kutsua.
Ehkä tätä kautta ajautuu myös masentuneita ja haluttomoia sivareiksi.
Mikä tähän on syynä, se että työ ei maita, yleinen hapan mieliala, ja kaikenlainen järjestäytyneen yhteiskunnan vastustaminenko? Vaiko jo kasvatus mennyt sikäli pieleen, ettei ole kykyä yhteistyöskentelyyn.
Kolmenkymmenen vuoden ajan sivareita on ollut työpaikallani. Nyt tuolla sairaalassa ihmetteliin valkotakkista nuorta miestä, josta ei tiennyt, työskentelikö hän vai vetelehtikö, ensin ajattelin lääkintävahtimestariksi, mutta ei, ei sellaisella vetelyksellä siinä hommassa pärjää. Kolmen viikon aikana en nähnyt häntä muutoin, kuin vaan tyhjän panttina pyöriskelevän. En kertaakaan hakemassa potilasta tai viemässä potilasta tai papereiden viemistä - hakemista, ei mitään tällaista. Koko ajan ilme oli, kuin olisi hukassa. En edes päässyt perille, mihin tehtäviin hänet oli sairaalaan sijoitettu.
Tietenkin on mahdollisuus, että varusmiespalveluun ängetään miehiä, joilla henkinen / fyysinen kehitys ei vastaa sitä. Ja jo kutsuntatilanteessa lääkärit halveksivat, jos varusmiespapereihin kirjiottaa asiaa, että henkilöllä on sellainen ja sellainen sairaus/häiriö, niin lääkärit eivät anna edes mahdollisuutta lisäselvitykseen, onko asianomainen todella sen kuntoinen, että voidaan palvelukseen edes kutsua.
Ehkä tätä kautta ajautuu myös masentuneita ja haluttomoia sivareiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Minua ihmetyttää, etteikö sivilipalvelusmies voi itse hankkia palveluskohdepaikkaansa vai miksi "sivarit" joihin olen törmännyt, ovat niin flekmaattisia, kuin pakkopaita olisi puettu päälle."
Valtio pitäisi minusta järjestää sivareille palveluspaikan, kun järjestää varusmiehillekin palveluspaikan varuskunnasta. Esimerkiksi varusmiehen ei tarvitse hakea siis itse "palveluspaikkaansa", mutta siviilipalvelusmiehen pitää sellainen itse hakea. onko tämä siis oikein!?
"Ei työintoa, vaan juuri ja juuri askel väkipakoin liikahtaa jonkun palvelun suorittamiseksi. "
Usein sama juttu on varusmiehilläkin. Ei maanpuolustusintoa, mutta varusmiespalvelus on vain "SUORITETTAVA" ja mikäli pakotetaan kertausharjoituksiin niin sinne menee vain harva sielu vapaaehtoisesti. Minun mielestäni maanpuolustustaitoja tulisi ylläpitää, jos sellaista aiotaan Suomessa ylläpitää. Järjestelmällisesti asevelvollisuus on erittäin naurettava ja vanhoillinen Suomessa!
Ensimmäisellä 1/3 palvelukseen astuneista saattaa olla palveluspaikka koulutusjaksolle lähdettäessä.
Toisella 1/3 palvelukseen astuneista on sivareita, joilla "SAATTAISI" olla paikka, mutta se on vielä koulutusjaksolle tultaessa hieman epävarmaa.
Kolmannella 1/3 palvelukseen astuvista sivareista on ehkä niitä, jotka eivät ole viitsineet hakea paikkaa tai sitten asuvat sellaisella haja-asutusalueella, jossa ei ole riittävästi siviilipalvelukselle kelvollista paikkaa (esim. sivari ei saisi suorittaa palvelustansa palveluspaikassa, jossa lähisukulainen on töissä tai kysymyksessä on yksityinen yritys).
"Kolmen viikon aikana en nähnyt häntä muutoin, kuin vaan tyhjän panttina pyöriskelevän. En kertaakaan hakemassa potilasta tai viemässä potilasta tai papereiden viemistä - hakemista, ei mitään tällaista."
keskustelitko hänen kanssaan asioista vai keskustelitko vain siitä lähempien työkavereiden kanssa tämän tyypin "selän takana" vittuillen, joka on niin tyypillistä suomalaisille yleensäkin työelämässä?