Mistä tulee se monilukuinen naisjoukko iänkaikkisuudessa teille mormonimiehille.
Teidänhän joukossanne pitäisi silloin olla naisia n. neljä kertaa enemmän kuin miehiä, että jotenkin tuo homma toimisi.
Teidänhän joukossanne pitäisi silloin olla naisia n. neljä kertaa enemmän kuin miehiä, että jotenkin tuo homma toimisi.
Vastaukset 35
Vanhimmat
islamilaisiin. Noin vähillä tiedoilla ja suurilla luuloilla ei kannattaisi pitää niin suurta mölyä.
Sillä kyllä mormonit oikein asiakseen suorittavat temppeleissään noita ´vihkimisiä, että haaremi olisi taattu.
Siitä vaan eivät ole yksimielisiä, saako vaimoja olla kolmea enenpää.
temppelissä katsomassa? Noin tarkaan kun tunnut tietävän ihan lukumääränkin.
Itsehän olette menneet hölöttämään tuon oppinne julkisesti.
Mutta kiellä ihmeessä, jos julkeat.
missä se on sanottu, kun on jäänyt itseltä huomaamatta. Vaikka toisaalta jos asia on kuten sanot, käykö kateeksi?? =D
taas vaudissa
Jumalan tarkoitus on, että kaikilla olisi yksi vaimo ja tai yksi mies. Yhdenkin kanssa on tarpeeksi kiirettä. Ei ole itsetarkoitus, että sinetöidään paljon vaimoja.
Pitää muistaa, että sodissa on kuollut monia hienoja nuoria miehiä joilla kaikilla on mahdollisuus ottaa vastaan evankeliumi ja sitä kautta saada kaikki taivaaseen edellyttävät toimitukset. Se miten tämä käytännössä tapahtuu sitä emme tarkkaan tiedä(tätä varten on tuhatvuotinnen valtakunta jolloin kaikki asetetaan kohdalleen ja oikeudenmukaisuus tapahtuu).
On maalisten ihmisten likaisen mielikuvituksen tuottetta, että yritetään rakentaa mielikuuvaa siitä, että MAP-kirkon miehet rakentavat haaremia taivaaseen ja siten varmistaa, että heillä olisi monta vaimoa jota kiksautella taivaassa.
Taivaan Isän suunnitelmaan on varmaan kuulunut se, että kaikilla olisi yksi aviopuoliso jonka kanssa sitä taivaspaikkaa rakentaa. Jos tämä ei kaikille ole mahdollista sen takia, että pareja ei ole tasalukuisesti taivaassa, vaikka yhtäpaljon poikia ja tyttöjä syntyy maanpäälle, niin Isä on varmaan luonut jonkin systeemin, että kaikki jotka haluavat taivaaseen sinne pääsevät.
Se, että vajavaisella kyvyllämme ajattelemme sitä, että miten se parinmuodostus taivaassa tapahtuu ohjaa likaisen mielikuvituksen omaavien ihmisten keskustelun väärille poluille josta taas syntyy vääriä kuvitelmia.
Totuus on se, että kaikki ihmiset on luotu tasavertaiseksi ja kaikille on annettu mahdollisuus päästä taivaaseen. Se miten se teknisesti tapahtuu ja millaista populaa erityisjärjestelyt koskee, niin sitä on turha näillä tiedoilla spekuloida.
Muillahan se onkin likainen mielikuvitus, kun mormonimiehet hinkuvat ikuisia liittoja naislauman kanssa.
Ja siinä ei kyllä paina pätkääkään itse Jeesuksen sanat, taivaassa ei ole mitään avioliittoja.
Mutta mitäs te, vaahto suupielessä korskutaan, kateelliset hiljaa.
varmasti terve? Jos jollain on likainen mielikuvitus niin sinulla!
Jos et usko, että perheet ovat ikuisia ja voivat olla yhdessä vielä tämän elämän jälkeenkin niin miksi kuluttaa aikaansa näillä palstoilla.
Meillä on eri käsitys Jumalasta ja hänen oikeudenmukaisuudestaan, hyvyydestään ja kaikesta mikä liittyy Häneen.
Hyväksyn sen ja annan sinulle täyden oikeuden pitäytyä uskomuksissasi. Hyvää elämää sinullekin valitsemallasi tiellä ja kun meistä aika jättää niin silloin tiedämme varmasti mikä on totuus, siihen asti elämme toivossa ja uskossa paremmasta elämästä.
Jeesuksen Kristuksen ja Hänen Profeettojensa opetukset ja sanat kuulostavat minusta uskottavammilta kuin ihmisten höpinät joten turvaudun Jeesuksen Kristuksen opetuksiin
Ettei tuonpuoleisessa ole aviopuolisoita kellään.
Minua syytä ja solvaa, itsehän te olette tuon opin keksineet.
???? opetus oli ja missä asiayhteydessä se oli annettu
>>>>voitko tarkentaa
missä ???? ???? opetus oli ja missä asiayhteydessä se oli annettu
Ei ollut yllätys mihin kohtaan viittaat, mutta koska en viitsi kuluttaa aikaani kertomalla sinulle kaikista vanhoista Juutalaisista tavoista ja Jumalan ihmiselle annetusta pelastussuunnitelmasta joka liimautuu yhdeksi kokonaisuudeksi kun siihen yhdistetään tarkennukset MK opetuksista, Liittojen kirja ilmoituksista ja profeettojen sanoista koska ........
kuulijan pitää hyväksyä ja uskoa, että MK on totta, MAP-kirkon Profeetan saamat ilmoitukset nykyaikana on totta jne.
Sen voin antaa sinulle avuksi kirjoitusten tulkinnassa, että avain sana on .." että kun kuolleista noustaan, ei "....
eli ennenkuin ihmisen henki yhdistyy ruumiiseen niin sitä ennen voi tapahtua vielä vaikka mitä.. eli en ole kumoamassa raamatun oppeja.
Mitä tapahtuu ihmisen hengelle kun taasen maallinen ruumis jää maahan ?
Kirkkomailla on vielä paljon ruumita jotka ei vielä ole ylösnousseet eli henki ja ruumis ovat vielä erillään. Tässä vähän ajateltavaa niin, ettei kaikki ruoka ole valmiiksi pureskeltua
Se on totta, että kun ylösnousemus on tapahtunut niin silloin kaikki asiat on kohdalleen asetettu ja se on sitten siinä joten parannuksen aika on nyt
>>>RE:Tiesin
RivijäsenKirkkomailla on vielä paljon ruumita jotka ei vielä ole ylösnousseet eli henki ja ruumis ovat vielä erillään. Tässä vähän ajateltavaa niin, ettei kaikki ruoka ole valmiiksi pureskeltua
Ei sitä tarvitse kumota, se pitää ymmärtää.
Ensin pitää ymmärtää mitä ylösnousemus tarkoittaa. Mikäli ymmärtää sen tarkoittavan ruumiin ja hengen uudelleen yhdistymistä, mikä ei tapahdu heti kuoleman jälkeen, niin ko. kohta on selvää, eikä ristiriitaa ole. Jos ajattelee tavalla että kuoleman jälkeen henki nousee ylös ja JÄÄ SIIHEN TILAAN IKUISEKSI ajaksi tai että kuoleman jälkeen ruumis nousee heti,niin silloin sekä Markuksen että Matteuksen kohdat vaikuttavat juuri siltä kuten ajattelet. Mikäli lähtökohta on eri on lopputuloskin erilainen. Kohtahan ei myöskään kiellä etteivätkö ylösnousseet voisi olla naimisissa jo ennestään.
Inasmuch as Latter-day Saints believe in marriage for eternity, how do we explain Jesus’ teachings in Matthew 22:29–30?
David H. Yarn, Jr., “I Have a Question,” Ensign, Feb. 1986, 34–35
David H. Yarn, Jr., emeritus professor of philosophy and instructor of religion, Brigham Young University. These two verses are part of a larger context which commences with verse 23, as follows:
“The same day came to him the Sadducees, which say that there is no resurrection, and asked him,
“Saying, Master, Moses said, If a man die, having no children, his brother shall marry his wife, and raise up seed unto his brother.
“Now there were with us seven brethren: and the first, when he had married a wife, deceased, and, having no issue, left his wife unto his brother:
“Likewise the second also, and the third, unto the seventh.
“And last of all the woman died also.
“Therefore in the resurrection whose wife shall she be of the seven? for they all had her.
“Jesus answered and said unto them, Ye do err, not knowing the scriptures, nor the power of God.
“For in the resurrection they neither marry, nor are given in marriage, but are as the angels of God in heaven.” (Matt. 22:23–30.)
To understand these verses, we need to understand the context in which the Sadducees asked their question and the context in which Jesus answered it.
First, it should be emphasized that this is a hypothetical situation presented to the Lord by the Sadducees, who, as the scripture itself asserts, did not even believe in the resurrection. They were simply doing what both they and the Pharisees so often did—asking the Lord questions simply to bait him, to see if they could catch him contradicting what Moses, the great Lawgiver, had said.
The question itself was based upon the teachings of Moses: “If a man die, having no children, his brother shall marry his wife, and raise up seed unto his brother.” (Matt. 22:24; see also Deut. 25:5–10.) In the hypothetical case suggested by the Sadducees, in which seven brothers each had been married to a woman in turn, the question was, “In the resurrection whose wife shall she be of the seven?”
According to Dummelow’s A Commentary on The Holy Bible, “The point raised by the Sadducees was often debated by the Jewish doctors, who decided that a ‘woman who married two husbands in this world is restored to the first in the next.’ ” (New York: The Macmillan Company, 1927, p. 698.) Most Jews at the time believed in a material resurrection, and so the question had some importance to them. (Ibid.)
On the other hand, although the Sadducees didn’t believe in the resurrection, they were more than happy to use it to try to “bring Jesus into contempt and ridicule with the multitude by asking Him a question which they thought He could not answer.” (Ibid., p. 697.)
But Jesus did answer them, and he began with a mild rebuke: “Ye do err,” he said, “not knowing the scriptures, nor the power of God.” Consider the handicap the Sadducees had placed upon themselves. They did not really understand the scriptures—and probably had no wish to do so on this point. They were steeped in false doctrine, and without the gift of the Holy Ghost had no access to the revelatory power of the Spirit. The Savior’s answer, therefore, was not a full doctrinal explanation of the doctrine of eternal marriage. Instead, he quickly defused their argument and then testified of the resurrection using the scriptures that the Sadducees held most sacred.
The Savior effectively dismissed their question on marriage by stating that “in the resurrection they neither marry, nor are given in marriage, but are as the angels of God in heaven.” In that way, the Savior turned to the more fundamental issue of the Sadducee’s disbelief in resurrection. Of the resurrection, the Savior bore certain testimony:
“But as touching the resurrection of the dead, have ye not read that which was spoken unto you by God, saying,
“I am the God of Abraham, and the God of Isaac, and the God of Jacob? God is not the God of the dead, but of the living.” (Matt. 22:31–32.)
At this point, the Sadducees were silenced. In Mark’s account of the episode, the Lord adds, “Ye therefore do greatly err.” (Mark 12:27.) The Savior had made their error painfully clear by referring to the Law—Exodus 6:3 [Ex. 6:3]—for support. The Law was considered by all Jews, Sadducees included, as the highest authority in the canon of scripture. They couldn’t very well argue with the scriptures they held in highest esteem.
What, then, do we make of the Savior’s statement that “in the resurrection they neither marry, nor are given in marriage?”
First, we see that it was made in response to an attempt by the Sadducees to trap the Lord. Consequently, it would not have been the Lord’s final word on the subject. Why should the Lord scatter pearls before them that they would only trample underfoot? (See Matt. 7:6.) They were no more prepared to listen to a discourse on eternal marriage than they were prepared to accept the reality of the resurrection.
Second, the Lord did not say there would be no people in the married state in the resurrection, but that there would be no marriages made in the resurrection.
Third, we must be clear about the “they” who are neither marrying nor being given in marriage. The context of the scriptures just cited suggests a generic rather than a specific meaning. Simply put, that means no marriages are made in the resurrection. The Lord was warning the Sadducees. They were Jews of the day who had rejected him and therefore had no access to the higher ordinances of the Melchizedek Priesthood. How could these men, whom Jesus had called a “generation of vipers” (Matt. 3:7), qualify for the highest blessings of the celestial kingdom?
What the Savior declared of the Sadducees who would later have part in his death is hardly applicable to his Saints who, through the ordinances of the priesthood and their righteousness, qualify for exaltation in the celestial kingdom, which the Lord equates with eternal marriage. (See D&C 132:19–24.)
The Savior made statements on other occasions that support the idea of eternal marriage. To the Pharisees, who at least believed in the resurrection, he said: “Have ye not read, that he which made them at the beginning made them male and female,
“And said, For this cause shall a man leave father and mother, and shall cleave to his wife: and they twain shall be one flesh?
“Wherefore they are no more twain, but one flesh. What therefore God hath joined together, let not man put asunder.” (Matt. 19:4–7; italics added.)
The marriage of Adam and Eve, performed prior to the Fall, was certainly done in an eternal context (see Gen. 2:18–24), and the authority to bind on earth and in heaven was given to Peter and the other Apostles. (See Matt. 16:19; Matt. 18:18.)
Although this authority was lost with the priesthood through apostasy, it has been restored in our day. The Lord’s promise is that those marriages performed by his authority and “sealed by the Holy Spirit of promise, by him who is anointed, unto whom I have appointed this power and the keys of this priesthood” (D&C 132:19) shall endure forever.
ettemme tiedä vielä kuoltuamme kaikkea totuutta. Siksi sitä opetetaan vapaan tahdon periaatetta kunnioittaen vielä henkimaailmassakin. Samalla hengellä on valta ruumiiseemme iankaikkisissa maailmoissa, minkä vallassa kuolemme. Vasta viimeisellä tuomiolla tiedämme lopullisen totuuden. Siihen asti olemme uskon ja hengellisen tutkimisen varassa.
täysin selvästi.
Jätit lainauksesta kaksi jaetta pois Jeesuksen vastauksesta,Luuk.20:37-38.
Ainakin Matti Sidoroffin mielestä Jeesus ei opetanut lainaamasasi kohdassa mitään avioliitosta. Lainaan kyseistä kirjaa:
"Saddeukset pyrkivät osittamaan ylösnousemususkon naurettavaksi kertomalla tarinan lapsetomana kuolleen miehen vaimosta. Mooseksen lain mukaan tämä joutui leskeksi jäätyään ikäjärjestyksessä seuraavan veljen vaimoksi (5 Moos.25:5-6). Tässä esimerkkitapauksessa oli seitsemän veljestä, ja kaikki kuolivat vuorollaan lapsettomina. Saddukeukset kysyivät:"Kenelle heistä siis tämä vaimo joutuu vaimoksi?"(Luuk.20:33).
Jeesus ei vastaa tähän ilkeämielisen kysymykseen lainkaan vaan ottaa sen sijaan saddeusten suuresti arvostamasta Mooseksen laista esille kokonaan toisen kohdan: Kun Mooses Siinain vuorella kohtasi Jumalan palavassa pensaassa, tämä esittäytyi hänelle näillä sanoilla:"Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala(2 Moos.3:6). Itse asiassa tähän kieliopilliseen sanamuotoon vedoten Jeesus osoittaa, että kerran kuolleet esi-isät kuitenkin elävät."Hän ei ole kuolleitten Jumala vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät(Luuk.20:38). Kuolleista tulee eläviä vain ylösnousemuksen kautta."
(Matti Sidoroff: Raamattu Ortodoksisessa kirkossa, s.120-121.Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto Joensuu 1990)
Matti Sidoroff esitti tämän kohdan yhtenä esimerkinä Jeesuksen tavasta opettaa ihmisille ja sanoo selvästi, että Jeesus ei vastanut saddukeusten esittämään "ilkeämieliseen kysymyksee". Jos Jeesus ei vastanut saddeusten kysymykseen, niin silloin kyseistä kohtaa ei voi pitää Jeesuksen oppina avioliiton jatkumisesta taivaassa. Miten voi kumota sellaista oppia, jota ei ole?
Se Jeesus sitten nousi ylös jos se on kielletty raamatussa. Mielestäni on selkeästi raportoitu, että Jeesus oli kuolleena 3 päivää jolloin Jeesuksen Ruumis oli haudassa ja Jeesuksen Henki oli jossain muualla (missä?) ja 3 päivän jälkeen henki palasi ruumiiseen jolloin Jeeus oli ylösnoussut. Eli henki ja ruumis yhtyivät jälleen ja monet todistivat siitä.
Eli haloo.... millaisia oppeja kirkoissa opetetaan jos ei enää uskota ylösnousemukseen ja siihen sanaan, että kaikki ihmiset tulevat saamaan ylösnousemuksen (henki ja ruumis yhtyvät jälleen, joskus) kuten Jeesus.
Henkiin herääminen kuten Lasaruskin teki ei ole ruumiin nousemista tuonpuoleiseen.
HENKIhän voi olla muualla.
Jos tämä on taso jolla Raamatun opetusten ymmärrys liikkuu niin tuhlaat aikaasi tällä palstalla. Oppisi on suoraan Jehovantodistajien opeista ei Raamatusta. Jehovantodistajilla on oma palstansa, voit varmaan palata sinne koska siellä jaetaan sinun käsityksesi ylösnousemuksesta ja raamatun tulkinnoista. Sinulle on varmaan tullut selväksi mikä on Mormonien oppi ylösnousemukseen, bunto. On varmaan turha yrittää tällä palstalla muuttaa MAP-kirkon opetuksia muuksi
Enhän minä mormonien opetuksia muuksi yritä muuttaa. Mormonit vain ovat epäraamatullisia puhuessaan ruumiin ylösnousemuksesta siinä missä luterilaisetkin. Jehovantodistaja en myöskään ole. Lihan ja veren ja ylipäänsä kaiken maallisen ylösnousemus on Raamatussa täysin selvästi kielletty.
Totta toinen puoli. MAP-kirkko opettaa myös sitä, että kaiken pitää olla pyhää ja puhdasta mikä nousee ylös. Veri ei todellakaan virtaa ylösnousseiden ihmisten ruummissa koska kikkien pitää tulla puhdistetuksi verestä ja synnistä.
Kaikki tulee uudeksi ja pyhäksi, kaikki mikä on maalista pitää tuhoutuman ja tulla puhdistetuksi. Mikään epäpuhdas ja saastainen ei voi asua Jumalan tykönä.
Se mitä ylösnousemuksella tarkoitetaan ja missä muodossa ihminen ja koko Luojan luomakunta nousee ylös ja kirkastetaan jotta se voisi kohdata Jumalan kasvot, niin valitettavasti meillä ei ole tarkkaa tietoa näistä teknisistä yksityiskohdista ja se tieto ei ole tarpeenkaan pelastuksemme kannalta.
Se on totta, että mikään maallinen ei voi asua Jumalan tykönä. Siinä suhteessa jaamme saman käsityksen yösnousemuksesta kanssasi.
Fyysisellä ruumiilla ei ole ylösnousemusta eli kuolleilla ei ole liharuumista.
Mistä te saatte tuonpuoleisessa sen lukuisan vapaiden naisten joukon jotka ovat teidän haareminne naislauma.
Vai otatteko röyhkeästi toisten vaimot itsellenne.
Älkää toki siitä välittäkö, että itse Jeesus sanoi sen olevan mahdotonta
Mutta et tietenkään saa mitään järkevää vastausta, koska eivät tiedä sitä itsekään.
Toisaalta eihän kukaan viehättävä nainen huoli tuollaista huuhailijaa, mitä nuo miehet näyttävät olevan.
Käsityksesi siitä, mitä tuonpuoleisessa tapahtuu? millaista elämä on ja miten kaikki jotka ovat seuranneet Jeesusta pääsevät takaisin taivaaseen asumaan Jumalan kanssa? onko vaimoa vai olaanko yksikseen?
Onko sulla parempaa vaihtoehtoa. Jos on kerro ihmeessä ? olisin kiinnostunut tietämään
Minä en tarvitse enkä vie keneltäkään ainuttakaan naista täällä enkä tuonpuoleisessa, saati että ottaisin keneltäkään vaimoa.
Turha tulla minulle isottelemaan.
Onnittelut, sillä sanoohan Jeesus selkeästi, ettei kellään ole tuonpuoleisessa yhtään vaimoa, ei edes sinulla.
kyllä eri mieltä.
Sanoo avioliitosta, mutta erittäin tulkinnanvaraisesti; ja tulkittuhan asiaa sitten onkin.
koska mitään tuonpuoleista ei ole eikä tule.
minulla.
Ei sinun siitä minua tarvitse onnitella.
Mitteeköhä sannoo miunki akkain ku huomoo tulleesa mormonloihe mujaks, het ku aeka hänest jättöö?
Turust