Kysyisin maikkarin uudesta sarjasta Morsian. Missasin ekan jakson eilen. Millainen on? tuleeko uusintana joku päivä?
uusi sarja
Morsian karkuteillä
4246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mainostivat etukäteen jo niin paljon telkkarissa, että sain tarpeekseni. Aukaisin telkkarin milloin tahansa, aina näytettiin kohtia siitä morsiamesta. Liika mainostaminen saa ärtyisäksi!
Minä en ollut edes huomannut että tällainen sarja alkaa, satuin vaan sitten paikalle kun äiti katsoi ja juutuin itsekin töllöttämään. En siis alusta asti nähnyt. Ihan mielenkiintoisen olonen sarja!
Elikkä tää morsian oli vissiin ollut auto-onnettomuudessa miehensä kanssa (tuota en kyllä tiedä varmuudella), ja sitten mies menehtyi, nainen jäi eloon. Sitten miesten tavaroita läpikäydessään huomasi maksamattomia laskuja ja karhuja, ja huomasi myös miehensä kännykässä viestin joltain Ninalta jossa pyydettiin rahoja. Kävi ilmi että oli melkoisissa taloudellisissa ongelmissa ollut tää mies. Ai niin ja heidän yhteinen talokin oli vissiin jonkun muun tai ainakin kiinnitetty.
Morsian siinä sitten tajusi että mies ei ollutkaan se mies joksi hän oli tätä luullut. Heillä oli yhdessä ollessaan ihanaa ja auvoista mutta miehestä paljastui jälkikäteen ikäviä asioita.
Ai niin ja Morsian jostain löysi tai sai (en muista) kirjeen jonka tämä sulhanen oli hälle kirjoittanut ja jossa kertoi että ei ole ollenkaan se mies joksi morsian häntä luulee, ja pyysi että yrittäisi ymmärtää vaikkei pystyisikään hyväksymään.
En nyt muista muuta. Ai niin ja en tiedä tuleeko uusintana.
niin, että mies ei menehtynyt auto-onnettomuudessa vaan "morsian" lähti viemään tajutonta - sairauskohtauksen saanutta miestään sairaalaan ja ajoi kolarin. Siis luuli, että sairauskohtaus, mutta mies oli ottanut huumeita yliannostuksen ja kuoli siksi. Muutenkin mies oli elänyt kaksoiselämää...velkaa joka puolelle ja valehtelua ja näyttelemistä, et asiat hyvin. Vanhemmat kai tiesivät jotain ja talokin oli vanhempien, vaikka morsiamelle kertoi, että on oma... Aika mielenkiintoiselta vaikuttaa, joten pitää katsoa loppujaksotkin.
Kiitos kun oikaisit nuo minun erheeni! Jäi tosiaan alku näkemättä ja jotenkin luulin että oli pelkästä autokolarista kyse. Nythän sekin selvittää jotakin että oli ottanu liikaa huumeita, taas yksi asia morsiamelle uutena. Nyt tää vaikuttaa vielä mielenkiintosemmalta, pitää tosiaan kattoa loputkin.
Alkuperäinen kirjoittaja, näillä eväillä ehdit vielä hyvin mukaan sarjaan!