Kuningas,

valtakunnan. Moniko uskoo, että täällä on rauhan valtakunta. Kenelle se ilmoitetaan?

Jokainen, joka asuu Jeesuksen perustamassa valtakunnassa, tuo esille rauhaa ja rakkautta ja tekee hyviä hedelmiä, sillä rauhan valtakunnassa ei voi hedelmöidä huonoa satoa.
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Äiti Amma.

Äänestä

kertoo tuosta valtakunnasta.

Äänestä

joka on saanut armahduksen ja pelastuksen on aivan väkisinkin armollinen kaikille. Siitä usko onkin ihmeellinen ja jopa kummallinen, että se muuttaa ihmisen jopa kokonaankin. Jos ennen uskoa onkin ollut armoton, niin uskon saatuaan sitä armottomuutta ei ole enää olemassakaan.

Kiitos Jumalalle suuresta armosta.

Äänestä
  • lisäisin tähän,että kun ihminen karistaa maalliset kahleet,lakkaa myös pokkuroimasta jokaista vastaantulijaa,kun se on ensinnäkin tyhmää,toiseksi se ei ole oikein.Kysyt miksi.Siksi,että varmasti et välitä kaikista,vaikka olisit kuinka Jeesuksen oma.Minä saan aivan ihanasti olla välittämättä tylsistä tyypeistä,ja Jeesus sanoo minulle,että "jees,toi on hyvä juttu ettet sä enää teeskentele pitäväsi esim.tuosta naapurin umpikierosta juorutädistä.Minä hoitelen sen,ole sinä vain ja seuraa minua,opetan sulle tosi välittämistä,mutta se ei ole lälläröidä kaikille suut korvissa".Sit Jeesus vielä lisää,että "sä vähän hiillyit tänään liikaa,mut ehkä se taas puhuttelee tuota tyyppiä,jolle hiillyit.Sä olet aito ihminen,rehellinen,siitä mä pidän!Kohta mennään taivaaseen,jatka samaan malliin!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joka perusti kirjoitti:

valtakunnan. Moniko uskoo, että täällä on rauhan valtakunta. Kenelle se ilmoitetaan?

Jokainen, joka asuu Jeesuksen perustamassa valtakunnassa, tuo esille rauhaa ja rakkautta ja tekee hyviä hedelmiä, sillä rauhan valtakunnassa ei voi hedelmöidä huonoa satoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu