Israel ei muita kummempi

Täytyy aina uudestaan ihmetellä Israelin asemaa maailman valtioiden joukossa, sillä aiheuttaahan tämä 5-miljoonainen juutalaiskansa pienessä maassaan ja muilta valloittamillaan alueilla jatkuvaa eripuraa ja sotimista. Rauhaan ei kyetä, eikä sitä taideta edes haluta, sen osoitti nytkin alkaneet sotatoimet.

Joka vuosi, joka vuosikymmen, joka vuosisata ja joka vuosituhat tämän vähäisen kansan sotaisat edesottamukset ja siviilien summittaiset tappamiset vaikuttavat lukemattomien rauhaarakastavien ihmisten päivittäiseen elämään. Ei siis ihme, että sorretut haluavat nousta vastarintaan. Raamattu muka mainitsee israelilaiset Jumalan esikoiskansaksi, mutta sehän ei tietenkään ole kuin satua, johon aivopestyt hihhulit uskovat sumeilematta.

Olen usein havainnut monen eri nimimerkin taholta saman maininnan, että Israel olisi muka olemassaolollaan todiste Jumalan olemassaolosta.

Hahhah, eihän se todista yhtikäs mitään. Muitakin kansoja vastaan on aikain saatossa sodittu, eikä ylivoima ole aina tuottanut tulosta, (mm. eräs ns. "supervalta" Vietnamissa).

Joidenkin mielestä Hitler ja Stalin yrittivät tuhota Israelin totaalisesti, mutta todellisuudessahan Stalinin vainojen kohteena olivat lähinnä tataarit, kalmukit, inguušit, tšetšeenit, Volgan saksalaiset, inkeriläiset ja Karjalan työkansan kommuunin suomalaiset. Neuvostoliittohan (Stalin) tuki Israelia sen itsenäistymisen (1948) jälkeen syttyneessä sodassa.

Jälleen kerran maailman media on keskittänyt katseensa sotiviin osapuoliin ja Venäjän sekä Euroopan johtajat laativat tuomitsevia julkilausumiaan Israelin ylimitoitettua hyökkäystä kohtaan, tuomiten samalla Hamasin raketti-, ym. mahdolliset iskut.

Ehkä Israel ei koskaan haluakaan pysyvää rauhaa alueelle? Jos jumala olisi olemassa, niin varsin huono suunnittelija olisi ollut, jatkuva sotiminen tavoitteena.

1

295

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turuth

      näin se vaan on on ollut Israelin itsenäistymisestä asti v. 1948 --- heti arabit aloittivat sodan YK:n hyväksymää valtiota vastaan ja näin on jatkunut---mistähän tuo patologinen Israel-viha johtuu--ehkä kateudesta--- ehkä siitä että sen olemassaolo muistuttaa Jumalasta ja Raamatusta. Mutta eihän se saa olla mikään syy hyökätä sitä vastaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe