Smithiläisyys?

Hei.
Joku mainitsi taannoin sanan "smithiläisyys". Onko tämä sama asia, kuin mormonismi? Vai onko tämä joku varsinaisesta MAP-kirkosta eronnut liike?
9827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

MAP-kirkon kanssa.

Äänestä

Pitäsikö Smithin oppien pohjalta syntynyttä MAP-kirkkoa kutsua smithiläiseksi? Toisaalta toki voi, koska se on suurin Smithin oppien pohjalta syntynyt mormonismin haara. Toisaalta Smithin perheen jatkumo voidaan nähdä toisessa haarassa, jolla on muistaakseni myös MK:n tekijänoikeudet.

Smithin kuoleman jälkeen Brigham Young sai kuitenkin vallan pääkirkossa ja sanotaan itsensä Joseph Smithin valinneen hänet seuraajakseen. Toisaalta nykymappilaiset viittaavat kintaalla suureen osaan Youngin opetuksista, joten siinä mielessä minusta ei oikein voida puhua youngilaisuudesta tai Youngin kirkosta. Jos kahdesta pitää valita, kyllä minusta smithiläisyys tai Smithin kirkko kuvaa mappilaisuutta paremmin ja kertoo osuvammin mistä on kysymys. Edes smithiläis-youngilaisuus (vrt Paasikiven-Kekkosen linja) ei mielestäni ole osuva nimitys, koska Youngin opetuksia hävetään niin paljon.

Kertokaapa muutkin mielipiteitänne.

Äänestä
  • Vaikka pohdiskelet aisioita niin, se ei oikeuta sinua välittämään väärää tietoa.

    MK tekijänoikeudet ovat Church of Jesus Christ of Latter Day Saints halussa ja he myös aktiivisesti käyttävät niitä. Kannattaa tarkistaa ja eheyttää muistin tila jos noin on tieto vääristynyt.

    Miksi väännellä uusia nimiä kirkolle joka on ollut ja tulee olemaan aina samanniminen niin kauan kuin Herra itse tulee maanpäälle ja ottaa tämänkin pallon haltuunsa (koska ihmisillä on nykyään pallo hukassa totaalisesti) Herra on itse antanut kirkolle sen nykyisen nimen ilmoituksen kautta joten kukaan ihminen ei sitä voi muttaa tai muunnella, sorry.

    Turhaa yrittää hämätä ja johdattaa ihmisiä väärille poluille, omalla vajavaisella käsityskyvyllään.

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Vaikka pohdiskelet aisioita niin, se ei oikeuta sinua välittämään väärää tietoa.

    Noin muistelinkin, mutta en muistanut nimeä. "Stangiiteista" siis on kysymys:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Church_of_Jesus_Christ_of_Latter_Day_Saints_(strangiitit)

    Minun ei siis tarvitse sen kummemmin päivittää tietojani, kun vain nimitys oli hukassa, mutta sekin löytyi...

    >Herra on itse antanut kirkolle sen nykyisen nimen

    Niin, herra Smithän sen nimen antoi, vaikka siinäkin oli aluksi sekoilua. Selvintä on puhua Smithin kirkosta ja smithiläisyydestä, vaikka siihen voikin lukea kuuluvaksi muitakin suuntauksia kuin MAP-kirkon. Suomen mormonit kuitenkin lähes poikkeuksetta kuuluvat MAP-kirkkoon, joten ei aiheuta sekaannuksia puhua Suomessa Smithin kirkosta.

    Äänestä

  • Siinäpä kysymys. kirjoitti:

    tarkoituksella kirjoitusvirheen;-? Ajattelin sitä mokaksi ja siksi johdattelin tuonne...

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Vaikka pohdiskelet aisioita niin, se ei oikeuta sinua välittämään väärää tietoa.

    MK tekijänoikeudet ovat Church of Jesus Christ of Latter Day Saints halussa ja he myös aktiivisesti käyttävät niitä. Kannattaa tarkistaa ja eheyttää muistin tila jos noin on tieto vääristynyt.

    Miksi väännellä uusia nimiä kirkolle joka on ollut ja tulee olemaan aina samanniminen niin kauan kuin Herra itse tulee maanpäälle ja ottaa tämänkin pallon haltuunsa (koska ihmisillä on nykyään pallo hukassa totaalisesti) Herra on itse antanut kirkolle sen nykyisen nimen ilmoituksen kautta joten kukaan ihminen ei sitä voi muttaa tai muunnella, sorry.

    Turhaa yrittää hämätä ja johdattaa ihmisiä väärille poluille, omalla vajavaisella käsityskyvyllään.

    Tosin en ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta korjaan silti asian.
    Mk tekijäoikeudet ovat The Church of Jesus Crist of Latter Day Saints hallussa.
    Tosin Amerikassa on muitakin kirkkoja, joilla on Mormonin kirja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyjä...... kirjoitti:

Hei.
Joku mainitsi taannoin sanan "smithiläisyys". Onko tämä sama asia, kuin mormonismi? Vai onko tämä joku varsinaisesta MAP-kirkosta eronnut liike?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu