Kokoomus on Suomessa sellainen puolue, jolla on eniten rikkaita voitelijoita, jotka tekevät suurella rahalla kokooomukselle politiikkoja. Tämän Arja Karhuvaaran rahoittajista on Uudenmaan puolesta-yhdistys, joka on vastaavanlainen politiikkojemme rahoittaja suurella rahalla, kuin kepulaisten Kehittyvien Maakuntien Suomi. Kuntavaaleissa kokoomus käytti kymmenkertaisesti vaalirahaa Perussuomalaisiin verrattuna ja kokoomuksen Arja Karhuvaaran 50 000 euron vaalikassa on Suomen kallein.
Kokoomus mässäsi eniten rahaa kuntavaaleissa
näin taas
5165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Espoossa on myös rahalla voideltuja kokoomuksen politiikkoja eniten valtuustossa, eli Espoossa tehdään politiikkaa vain rahapiirien hyväksi.
moninkertaisesti sen tuen, kansan kassasta totta kai. Rupusakkia ovat raukat Kokoomuslaiset.
Kyllä täytyy myöntää, että kokoomus on myös vallassa pieni- ja vähätuloisten antamilla äänillä. Näitä äveriäitä Suomessa ei ole paljon, mutta rahanmahdilla saadaan äänet kerättyä näiltä pieni- ja vähätuloisilta. Rahanmahti määrää kokoomuksen politiikka ja pieni- ja vähätuloisten on turha odottaa kokoomuksen rahalla voidelduilta hyviä tekoja. Tämä on jo nähty hyvin räikeänä tässä hallitustyöskentelyssäkin, esim. pieni- ja keskituloisia ei kokoomuksen veroalet koske, vaan suurituloisia ja prosenttipelillä.
olla tätmän Kokoomuslaisen maailman katsomuksen suurimpia tukioita, no taitaapi siperia opettaa elämän perusteet. kokoomuslainen ajattelumaailma tuo heille vilun kesän keskelle kun "liitohommat" loppuvat ja arki raadollisuudessaan paljastuu .... eikä pappa sittenkään betala jälkikasvunsa juppeilua. Oikeastaan tulee olemaan koomista aikaa seurata Kokoomuksen pyristelyä kun "kannattajat" huomaavat tulleensa kusetetuksi ... taas kerran, niin kuin Kokoomus yleensäkin tekee - tai voihan se olla vain yksinkertaisesti osaamattomuuttakin, tai sitten ei ;)
mällänneet, vaan veivät voiton kotiin poliittisella toiminnalla ja puheilla. Sotaveteraanit kunnniaan! Ainoa puolue, joka heitä vielä muistaa.